Opettajana ei Hainari ollut aivan tavallinen. Jos kaikki opettajat olisivat samanlaisia kuin hän, ei se olisi koululle hyväksi. Mutta toisten muodollisesti tarkkojen rinnalla oli hän mainio paikallaan. Hän ei opettajana mukaantunut kaavoihin. Hän ei kulkenut eteenpäin tasaisissa läksyissä. Hän puhui toisista asioista paljon ja toisista vähän, poikkesi monesti kauas pois varsinaisesta päivän tehtävästä. Mutta hän vaikutti hyvin herättävästi, kasvattavasti ja kehittävästi oppilaisiinsa, saavutti heidän ehdottoman kunnioituksensa.
Mainitsen pienen tapauksen, joka mielestäni kuvaa Hainarin asemaa rehtorina ja opettajana. Oli kerran Hainarin poismuutettua syntynyt pieni kinastus oppilaiden ja erään opettajan välillä. Opettajaa moitittiin ja vanhemmat menivät lasten puolelle. Mielestäni oli opettaja oikeassa, ja kun hänen puolustuksekseen sanoin eräälle arvokkaalle kaupunkilaiselle, että niinhän Hainarikin teki, sanoi hän: "sehän on toinen asia. Hainari oli sellainen mies, että hänelle se kyllä sopi".
* * * * *
Opettajatoimensa ja karjalaispuuhiensa rinnalla harjoitti Hainari laajaa kirjalijatointa.
Niinkuin jo mainitsin, alkoi hän kirjalliset kokeensa jo ylioppilaana, kirjoittaen jonkun verran Suomen Kuvalehteen sekä Hämäläis-osakunnan albumiin. Saman ajan tuotteisiin on luettava ne kolme kirjoitusta, jotka hän antoi Sortavalan seminaarin opettajain julkaisemaan "Kymölä" albumiin, "Kaarlo Kustaa Polviander", "Vanhimmat jäljet ihmisestä Europassa", "Nuoren tytön ensimäinen Helsingin matka". Aikaisempiin julkaisuihin kuuluu myöskin Kansanvalistusseuran toimituksissa ilmestynyt "Kuvia Raja-Karjalasta".
Sitten tuli aika, joka oli lähinnä omistettu kirjalliselle työlle. Sitä olivat viimeiset vuodet Sortavalassa ja koko Jyväskylässä vietetty aika. Historiantutkimus oli häntä viehättänyt jo kouluvuosilta saakka. Tämä mieltymys historiaan pyrki pukeutumaan tositoimeen, niinkuin kaikki muutkin hänen harrastuksensa. Kahtena kesänä kävi hän Tukholmassa kokoamassa aineksia Ruotsin valtionarkistosta. Tutkimustensa tuloksena hän julkaisi väitöskirjansa "Inkerinmaan oloista Ruotsin vallan aikana". Aineksia oli kumminkin koottu paljon enemmän kuin hän ehti käyttää.
Jyväskylässä ollessaan hän kirjoitti laajan Suomen keskiajan historian, toisena osana K.J. Gummeruksen suurisuuntaiseen kuvitettuun Suomen historiaan. Ainoastaan se, joka lähemmin tuntee, miten tällaista työtä tehdään, voi käsittää, kuinka paljon vaivaa se vaatii, kuinka paljon sitkeyttä ja kestävyyttä. Kirjallisuutta on hankittava suuret määrät, arkistoja koluttava, tietoja etsittävä tavattoman laajoilta aloilta. Monesti saa jonkun pienen tiedon vuoksi nähdä vaivaa viikkomääriä. Lisäksi oli hänen tämä työ suoritettava pienestä maaseutukaupungista käsin, kaukana kaikista historiallisista arkistoista ja suurista kirjastoista.
Myöskin toisen osan, Ruotsin suurvallan aikakauden kuvauksen, samaa laajaksi suunniteltua teosta hän otti kirjoittaakseen. Monta vuotta teki hän työtä sitä varten, mutta sittenkin jäi se kesken.
Hänen päiväjärjestyksensä oli näinä kirjallisen työn aikoina seuraava: Aamulla meni hän kouluun, hoiti opettajatehtäviään, sitten kotona käytyään omisti aikaa rehtorin toimelleen. Kotiin tultuaan hän sitten makasi parisen tuntia mitä sikeintä unta. Iltapäivällä hän mielellään seurusteli tuttavainsa ja ystäväinsä kanssa, oli hilpeä ja iloinen, mieluimmin puhellen töistään tai kertoellen juttuja Karjalasta. Illan tullen antautui hän tutkimaan ja kirjoittamaan historiaansa ja teki sitä useimmiten kauas yli keskiyön. Luulen, että tämän suuren työn suorittaminen tuotti hänelle paljon tyydytystä.
En malta olla kertomatta hauskuuden vuoksi pientä juttua näiltä ajoilta. Keskiajan historia tuli kustantajalleen K.J. Gummerukselle kalliiksi. Tarvittiin paljon kuvia ja valmistuminen viipyi kauvan. Kerran Gummerus valitti tätä asiata Hainarille ja sanoi, ettei hän saanut omiaankaan takaisin. Siihen vastasi Hainari: "mutta sittenhän sinä todellakin voit sanoa, että se kirja on ilmestynyt sinun kustannuksellasi". Tämä vastaus täydellisesti tyydytti hyväntahtoista kustantajaa.