Myöskin koulukirjoja Hainari toimitti: Terveysopiu kansakouluille ja Suomen historian ja Yleisen historian sekä Maantieteen oppikirjat kansakouluille. Etenkin historian oppikirjojen lukukappaleisiin pani hän hyvin paljon huolta. Moneen kertaan hän ne kirjoitti uudestaan. Jokainen lause, jokainen sana oli tarkoin harkittu, koetettiin saada mahdollisimman sattuvaksi.
Koulukirjoihin kuuluu vielä hänen viime vuosinaan kirjoittamansa Suomen yhteiskuntaoppi.
Itsenäisten kirjallisten töittensä ohessa hän vielä suomenteli ahkeraan ja mukaili. Hänen suomennoksistaan on tärkein Bangin suuri Europan Sivistyshistoria.
Tulipa hän toimittaneeksi sellaisestakin aiheesta kirjasen kuin Chicagon kaupungista. Se on arvattavasti lyhentelemällä vapaasti suomennettu.
Siihen liittyy hauska tarina. Oli niillä mailla eräs varakas mies, joka piti Hainaria suuressa arvossa ja aina tilaisuuden sattuessa jutteli hänen kanssaan. Hän ei ollut kirjallisiin asioihin mainittavasti perehtynyt. Chicago-kirjassa mainitaan m.m., mitä siellä päivässä syödään, niin ja niin monta kiloa lihaa ja perunoita ja jauhoja j.n.e. Kun meidän liikemies luki tämän kohdan, sanoi hän täynnä ihmettelyä: "mistä hitosta hän senkin tietää?"
Niinakin vuosina, kun Hainari asui Jyväskylässä, ei hän Karjalaa unohtanut. Hän oli vuosien varrella oppinut rakastamaan Laatokan luontoa. Hän oli ruvennut viettämään kesänsä ensin Haavuksen saaressa ja sitten omassa huvilassaan kauniissa Vasikkasaaressa. Jyväskylästäkin tuli hän joka kesä tänne. Sitä paitse teki hän tuontuostakin matkoja rajapitäjiin.
Saaristossa eläessään tuli hän Laatokan kalastajain ystäväksi seurustellen ahkeraan heidän kanssaan. Rajalaisia kävi usein hänen luonaan ja kirjeenvaihto oli ehtymätön.
Ja oleskellessaan muuallakin ei yhteys katkennut. Muuanna kesänä oli hänen satunnaisista syistä vietettävä kesäkausi Lohjalla. Kerran maantietä kulkiessa tuli pari vienankarjalaista laukunkantajaa häntä vastaan. Hauskuudekseen tokaisee hän heille: "kudamall' tsurall' doroga proidii". - Samalla oli tuttavuus valmis. Laukunkantajat kävivät hänen luonaan, lähettivät muitakin. Ja Lohjalla pidettiin karjalaista pakinaa pitkin kesää. Muutamat hauskat valokuvat kertovat vieläkin tästä seurustelusta.
* * * * *
Tilaisuuden sattuessa muutti Hainari takaisin Sortavalaan. Karjalaisharrastukset pääsevät taas etualaan. Nyt tulee suurten kysymysten vuoro, laajoja pitäjiä koskevien kysymysten. Rajapitäjät olivat vanhaa lahjoitusmaata. Valtio oli lahjoitusmaat lunastanut. Pitkän odotuksen jälkeen oli pantu toimeen isojako. Vähitellen olivat olot kehittyneet sille kannalle, että voitiin kohta maat luovuttaa talonpojille, entisille n.k. lampuodeille. Mutta metsiä oli karttunut paljon, niistä ajallaan saataisiin paljon rahaa. Ja tukkiyhtiöt vaanivat kuin haukat saalista. Moni käsitti, että jos maa joutui ilman muuta lampuotien käsiin, ei kestänyt kauvan, ennenkuin keinottelijat olivat sen heiltä houkutelleet pois. Tämän vaaran torjumiseksi ryhtyi Hainari puuhaamaan kunnallisrahastoja, joihin ainakin osa metsärahoista saataisiin pelastetuksi ennen maiden ja metsien jakoa. Kunnallisrahastoja saatiinkin perustetuksi, toinen Suojärven kunnalle käsittäen yhden miljoonan markkaa, toinen Ägläjärven kyläkunnalle käsittäen 90,000 markkaa.