"Keitetään se heti", huudahti Olli, "sillä minulla on kova nälkä!"
"Vai keitetään", pisti siihen Antti vähän ivallisesti, "missä sinä sen keittäisit. Onhan meillä pata, mutta se jäi majalle."
"Elä ole milläsikään, Olli, keitetäänpä vainenkin", sanoi Yrjö.
"Voisihan sen hiilloksessa paistaakin, mutta keitetään kalakeittoa.
Ruvetkaa pojat haukea perkaamaan ja tulta tekemään, niin minä teen
sillä aikaa padan."
"Savestako se pata tehdään kalaa niinkuin lintuakin varten?"
"Saatpahan nähdä."
Vähän matkan päässä kasvoi sievä koivikko ja sinne Yrjö suuntasi kulkunsa. Sileärunkoisesta koivusta hän kiskoi suuren eheän kappaleen paksua tuohta. Siitä hän käänteli kokoon korkeareunaisen ison ropeen. Nivottuaan taipeet yhteen pajun varvuilla heitti hän ropeen poikien eteen ja sanoi: "Tuossa on pata, vettä pataan ja pata tulelle."
Pojat katselivat ihmeissään suurta rovetta, mutta eivät ruvenneetkaan vastaan väittämään. He olivat niin tottuneet luottamaan Yrjön loppumattomaan neuvokkaisuuteen.
"Olisimmehan me voineet hakea rautapadan majalta, mutta hyvä on, että opitte kaikki metsänkävijän konstit, monesti ne voivat sattua hyvään tarpeeseen", sanoi Yrjö.
Iso rove täytettiin vedellä, asetettiin kannattimien varaan ja tuli tehtiin alle. Vedellä täytetty tuohiastia ei syty palamaan. Se mutkittelee ja käyristelee jonkun verran kuumuuden vaikutuksesta, mutta ei pala. Vähän ajan perästä alkoi vesi ropeessa kiehahdella, puhdistettu ja paloiteltu hauki pantiin pataan, veteen pantiin hyppysellinen suoloja, jotka Yrjö sitä varten oli mukaan varustanut. Kun vesi oli jonkun aikaa kiehua porissut, oli kalakeitto valmis.
"Ensinnä ovat vielä lusikat tehtävät, sitten vasta syömään päästään", neuvoi Yrjö.