"Kaikkeen sillä Yrjöllä on neuvo", sanoivat pojat katsellessaan, miten Yrjö leikkasi pyöreät kaistaleet hienosta puhdistamastaan tuohesta, käänsi ne poimulle ja kiinnitti varteen, jonka oli katajasta valmistanut ja pihdiksi halkaissut.
Oivalliselta maistui kalakeitto, jota retkeläiset totisina söivät paljain päin istuen pehmeillä sammalmättäillä.
Syötyään läksivät ystävämme vielä tutkimaan seutuja kulkien takimaisen lammen rantaa. Lammen rannoilla oli melkein yltympäri paikoin kapeampi, paikoin leveämpi kaistale pehmeätä, tasaista, korkean ruohon kasvamaa maata. Eräässä paikassa oli sievä veteen pistävä niemeke. Sitä Yrjö katseli ja lähti tarkoin tutkimaan.
"Pojat", huusi hän äkkiä, "tulkaapa tänne katsomaan, niin saatte nähdä jotain oikein mukavaa."
Pojat riensivätkin Yrjön luo ja hän näytti heille korkeaan heinikkoon poljetun, noin vaaksan levyisen, omituisen polun.
"Mitä merkillistä tässä on?" kysyivät pojat.
"Onpa niinkin merkillistä", sanoi Yrjö, "tämä on metsähanhien polku. Niillä on se omituinen tapa, että ne aina nousevat maalle samoista paikoista, ja tallaavat rantaheinikkoon mukavia pehmeitä polkuja. Maalla ne käyvät syömässä ja lepäämässä. Mikään muu lintu ei tee tämmöisiä polkuja. Metsähanhi on suuri ja lihava lintu, ja sen liha on hyvin maukasta. Kaikesta päättäen on tässä lammessa pesinyt hanhipariskunta. Heti sen jälkeen kun poikaset kykenevät uimaan, jättävät ne pesimispaikkansa ja siirtyvät lammesta lampeen, etsien itselleen oikein korkearuohoisia, mutkikkaita rantamia turvapaikoikseen. Ne näet ovat loppupuolella kesää sulkasadossa eivätkä kykene silloin lentämään. Sen vuoksi ne heti poikien liikkeelle kyetessä kulkevat kapeita puroja ylös pieniin, syrjäisiin, turvallisiin lammikkoihin vaaralliseksi sulkasadon ajaksi. Silloin niitä on helppo pyytää, hätääntyneinä ne vaaran ahdistaessa painautuvat kaikki kiinnitysten johonkin ruohoiseen poukamaan. Siitä ne millä aseella tahansa saa paikoilleen surmatuiksi koko karjan."
"Lähdetäänkö nyt heti niitä etsimään", tuumaili Antti innoissaan.
"Emme lähde. Ensinnäkin ovat pojat vielä pieniä. Annamme niiden kasvaa, paremman paistin saamme niistä vähän myöhemmin. Toiseksi emme joudakaan niitä etsimään. Ovat voineet kulkea kauaskin. Pohjoiseenpäin on kokonainen sarja lampia. Ensimäinen, joka on likimpänä meidän majapaikkaamme, on, niinkuin jo mainitsin, Kotalampi. Sen rannalla on joskus ollut kalastajilla kota. Täällä on joskus käyty haukia pyytämässä, ja silloin asuttu kodassa ja siinä pyydyksiä kuivattu ja säilytetty. Tämä toinen lampi on Karhujärvi. Joskus maailmassa on karhu valinnut talviasuntonsa tämän lammen rannalta. Tästä ylöspäin on Luvaslampi, Laklalampi, Valkealampi ja kauimpana pieni Korpilampi. Teidän on opittava nämä seudut kaikki tuntemaan, kun tänne kerran asumaan jäämme, niinkuin ainakin minulla on aikomus."
"Mutta tällä kertaa jääkööt laklat rauhaan, samoin lammet. Meille koittaa nyt kiireinen työnaika. Ensin rakennamme Kota- ja Karhujärven väliseen viriävään salmeen katiskan, jossa pyydämme haukia. Linnustamaan ryhdymme myöhemmin. Samoin oravanpyyntiin. Nyt ammumme vain silloin tällöin jonkun metsonpojan paistiksemme. Tärkeimpänä puuhanamme tulee meidän kuitenkin pitää talviasunnon rakentamista ja karjanrehun kokoomista ja kaikenlaista kodin varustamista."