"Tässä olemme olleet. Ja hyvä tässä on ollut olla. Jaakko pyytelee kaloja, ampuu silloin tällöin linnun. Tähikki antaa meille maitoa, ja pikku Jaakko se kasvaa ja vahvistuu."
"Ettekö meistä mitään kuulleet, kun ette samoille vaaroille asettuneet meidän kanssa", kysyi Yrjö.
"Tiesimmehän teidän jonnekin lähteneen, mutta emme ollenkaan tienneet edes minne päin olitte kulkeneet."
"Tähänkö aiotte eteenkin päin jäädä?"
"Siitäpä tuo on tuntunut. Kaunis on paikka ja suojaisa."
"Hyvähän tässä kesän aikana on olla, mutta kesän jälkeen tulee syksy ja talvi. Eikä tuommoisessa majassa talvea eletä pikku lapsen kanssa, ei edes syyssateilla säätä pidetä. Lähtekää Ahmavaaralle, asettukaa sinne meidän kanssamme elämään. Rakennamme yhdessä teille majan. Kalastamme, metsästämme yhdessä. Ja jos vainolainen näille maille osuisi tulemaan, niin onhan turvallisempaa, jos elämme vähän useampia yhdessä. Meillä on Ahmavaaralla jo vähän talon alkua. Ja kun tulee rauhallisemmat olot, raivaamme Ahmavaaran rinteille kasken." Näin selitteli Yrjö.
"Lähdemme vainenkin, miksikä emme lähtisi, vai mitä arvelee Anni", sanoi Jaakko.
"Rattoisampihan on yhdessä elää. Jos vain meistä huolinette?"
"Miksikä emme! Ja tuottehan te mukananne lehmän, joka on meidän asutukselle hyvin tervetullut. Meillä ei ole vielä karjaa muuta kuin ruskohieho, jonka Liisa muori puuhasi viimeisellä talvikelillä."
"Liisa, kuka Liisa on? Onko teitä muitakin Ahmavaaralla eläjiä kuin te?"