Niin puhelivat tuttavat keskenään. Yrjö kertoi heidän asumuksestaan ja elämästään. Jaakon tuomista kaloista valmistettiin illallinen. Sitten asetuttiin yösijoille. Päätettiin heti aamulla ryhtyä muuttohommiin. Yrjö ja Antti auttaisivat Jaakkoa kantamaan heidän vähiä tavaroitaan. Anni saisi kantaa pikku Jaakkoa ja Olli ajaa lehmää.
Seuraavan päivän illan suussa saapuivat retkeläiset Ahmavaaralle. Aluksi asettui Jaakko joukkoineen Yrjön kanssa yhteen asumaan. Ahtauden vuoksi makasivat miehet enimmäkseen majassa, jossa Yrjö ja pojat ensi aikoina olivat asustaneet, naiset ja pikku Jaakko tuvassa. Kuitenkin päätettiin heti ryhtyä uusille tulokkaille omaa mökkiä rakentamaan. Jaakko valitsi mökin paikan samalta rinteeltä, missä Yrjön mökki oli. Työ sujui nyt koko joukon nopeampaan kuin ensimäistä mökkiä rakentaissa, työvoimia oli enemmän ja pojatkin olivat jo varttuneempia ja tottuneempia. Ja hyvissä ajoin, vielä kesän paraimmillaan ollessa valmistui Jaakolle ja hänen joukolleen asumus, vaikka se tehtiinkin melkoista suuremmaksi kuin ensimäinen talo.
Kun siirtokunta nyt oli kasvanut ja täyttä totta oli ryhdyttävä Ahmavaaran rinteille asumaan, oli myöskin tarkemmin mietittävä, miten elämä oli järjestettävä. Tähän saakka, kohta vuoden ajan olivat Yrjö ja pojat eläneet yksinomaisesti metsän ja jokien ja järvien antimilla. Pitkinä aikoina ei ollut leipää yhtään ruuaksi. Silloin tällöin sitä syötiin vain makupaloina. Ne vähät jauhot, mitkä oli saatu, oli kontissa kannettu kahden päivämatkan takaa. Usein ei näitä matkoja tehty, jo senkin vuoksi että Yrjö ei mielellään halunnut saattaa olinpaikkaansa aivan yleisesti tunnetuksi. Toisekseen oli matka rintamaille hyvin hankala, tietöntä taivalta, pehmeitä, vain suksilla kuljettavia soita. Usein oli suurena osana taakasta suola. Sillä sehän oli myös kantamalla tuotava ja ilman sitä oli aivan mahdoton tulla toimeen. Leivän aseman sai täyttää kuivattu kala sekä kuivatut linnun täkät. Keittoruokana käytettiin tuoretta kalaa sekä lintua, jonkun kerran oli rihmasista saatu jänis. Meidän aikaista lintupaistia ei nämä keitot olleet, sillä linnut keitettiin suolavedessä ilman muita lisäyksiä. Vaihteena ruokajärjestyksessä olivat marjat. Ne olivat maukkaita ja terveellisiä. Lakkoja käytettiin syyskesän ja syksyn aikana, puoloja ympäri vuoden. Niitä koottiin monet astiat täyteen ja säilytettiin talvella jäätyneinä. Etenkin pidettiin niitä sairaan ruokana, jos kellä sattui niitä satunnaista vaivaa tahansa olemaan, tuotiin aina ropeessa puoloja syötäväksi.
Näinkin oli toimeen tultu, nälkäisenä ei ollut kenenkään tarvinnut maata mennä. Ja nahkoja oli heillä aina sen verran varastossa, oravan nahkoja, joku ketun ja näädän nahka, että niillä saattoivat itselleen vaihtaa välttämättömiä tarpeita: suolaa, ruutia, lyijyä, rautaa, vaatetta ynnä muuta sellaista. Mutta tämmöinen elämä tuntui epävarmalta, metsän ja veden riistaa oli vielä runsaasti, mutta vähitellen se varmaankin alkaisi vähetä ja loitota. Myöskin ikävöivät uutisasukkaat leipää ja maanviljelijän rauhallisempia töitä. Kun nyt uutisasukkaiden luku oli lisääntynyt, kun oli saatu oivallisia työvoimia lisää, ruvettiin tuumimaan varsinaisten viljelysten aikaansaamista. Peltoja ei tietysti ajateltu kuokkia, vaan kaskeamalla aiottiin ryhtyä viljaa hankkimaan.
Tänä kesänä ei kuitenkaan voitu enää saada kaskea poltetuksi, koko seuraava talvi oli vielä elettävä metsän varassa ja vieläpä sitä seuraava. Mutta ensimäisiin varustuksiin oli jo tänä kesänä ryhdyttävä.
Nykyiseen aikaan hakataan kaskiksi lehtoja ja huonometsäisiä maita, toisin silloin. Yrjö ja Jaakko valitsivat paljon asiata tuumailtuaan ja monta päivää sopivaa paikkaa etsittyään huuhtapaikaksi parin kolmen virstan päästä asumuksilta loivasti etelään viettävän vaaran rinteen, jossa kasvoi vankkaa metsää, ikihonkia, suuria kuusia ja joukossa joku koivu, jolla oli runkona paksu hirsi ja oksia ja lehtiä vain korkealla honkien latvojen tasalla. Paikka valittiin melkein vaaran harjalta, korkealla olevaan laakson tapaiseen viettävä rinne, jottei sinne halla jaksaisi kiivetä, jos sattuisi aikaisin ennen viljan kypsymistä hallan huuru soista kohoamaan.
Ensimäiseksi tehtäväksi tuli halmeen alueen määrääminen. Se määrättiin huimaavan suureksi, kokonaista viisi tynnyriä ruista oli siihen saatava kylvetyksi. Rohkea- ja hurjaluontoinen Jaakko, se huuhdan niin suureksi väkisinkin tahtoi, Yrjö olisi aluksi tyytynyt vähempään. Mutta Jaakko sanoi, että samalla kun tuli polttaa pienemmän kasken, polttaa se suuremmankin, ja kun kerran puuhiin ryhdytään, ryhdytään suuriin, kerrankin on päästävä säännöllisiin oloihin, ruvettava leipää syömään, niinkuin ihmiset muuallakin tekevät.
Seuraava tehtävä oli huuhdan rajojen merkitseminen. Se tehtiin siten, että puita "rastittiin" aiotun huuhdan reunoja myöten, kirveellä veistettiin pilkkoja, "rasteja" puihin.
Se suoritettiin niin pian kuin paikka oli saatu valituksi, jo samana kesänä heinäkuussa. Samana kesänä myös alkoi säännöllinen työskentely kaskimaalla. Ensiksi hakattiin kirveellä poikki kaikki nuoret vesat ja hennot puut. Se oli suuri työ sekin, johon meni hyvä osa kesää, vaikka sitä ei aivan yhtämittaisesti tehty. Työssä olivat osallisina myöskin pojat, jotka kassaroilla rapsivat poikki vesoja ja varpuja. Samalla kolottiin myös suuria ikihonkia ja siten seisautettiin niissä kasvunvoima sekä saatiin ne hiukan kuivahtamaan.
Koko siirtokunnalle iloksi poltettiin jo sinä kesänä pieni kaski aivan talojen läheisyydestä. Siitä oli edellisenä talvena kaadettu hirsimetsä pois rakennustarpeiksi ja polttopuiksi. "Pitäähän tämä talon ympärystä tehdä vähän iloisemmaksi ja kauniimmaksi ja hakata tähän vähän aukeata", oli Yrjö tuuminut. Niinä aikoina, jolloin metsät peittivät suurimman osan maata, tuntui pakolaisista, jotka saivat elää koskemattoman ikimetsän keskellä, iloiselta saada vähän aukeata talonsa ympärille. Hakattujen puiden kohdalle oli jäänyt ruma ryteikkö, latvuksia, oksia ja nuoria puita. Juuresta oli jo noussut joukko tuoreita vesoja. Pieni ala tästä raivattiin ja varustettiin kaskeksi ja poltettiin eräänä tyynenä heinäkuun päivänä. Tuhkamujuun sitten kylvettiin nauriinsiementä eli "sylettiin" niinkuin nauriin siemenen kylvämistä vieläkin nimitetään, sillä siemenet puhallettiin suusta ja saatiin siten kylvös sopivan harvaa. Nauriin siemeniä oli Yrjö jo edellisenä talvena varustanut, oli ostanut niitä muutamia lusikallisia Hernevaaran Parviaisilta.