Nauris nousi pian taimelle, tumman viheriät karvaiset lehdet verhosivat ennen pitkää tiheänä peittona enimmän osan mustaa kaskimaata. Elokuun alkupäivinä naurismaata harvennettiin. Sieltä täältä nyhdettiin taimia. Ollista oli aluksi hyvin sääli, kun kauniita taimia nyhdettiin maasta pois ja siten haaskattiin muka hyvää satoa. — "Olisivathan nuokin siihen mahtuneet." — Mutta kun hän huomasi, että toisissa taimissa jo oli sormenpään kokoisia nauriita ja että hän saisi ne kaikki, oli hän mahdottoman iloinen.
Syksyllä korjattiin nauriit, ja olivat ne aika suuria, keltaisia. Mitä ei syksyllä syöty, pantiin talven varaksi maahan kaivettuun kuoppaan. Erinomaisen hyvältä maistui siirtolaisista nauriista valmistettu ruoka: hauikkaat ja lohko. Sitä paremmalta kun muuten saivat elää melkein yksinomaan kalan ja metsänriistan varassa. Leipää saatiin harvoin. Muutama vuosi oli vielä odotettava, ennenkuin oman pellon viljasta leipää voitaisiin paistaa.
KUUDES LUKU.
Antti suolan haussa.
"En minä tätä ruokaa voi syödä", sanoi Antti eräänä päivänä ruokapöydässä. Pitemmän aikaa oli hän pyöritellyt suussaan lihapalasta ja viimein väkinäisesti sen nielaissut.
"Syö keittoa, poika", sanoi Yrjö. "Sitä minä en voi syödä ensinkään, se on kerrassaan inhottavaa."
"Eihän se hyvää ole, mutta minkä sille teet. Sanotaan että 'leikki tuli kun leipä loppui, tuska tuli kun tupakka loppui', mutta mitä se tupakan nälkäkään on suolan nälkään verrattuna. Kaikki ruoka maistaa inhottavalta ilman suolaa. Mutta täytyy koetella tottua siihenkin."
"En minä siihen koskaan totu. Vanha Liisakin sanoo, että hän mieluummin on syömättä, kuin syö tätä tuimaa ruokaa. 'Sydänalaa tuimeltaa niin', hän sanoo. — Mutta minäpä lähden suolaa hakemaan", sanoi Antti.
"Sinäkö, ethän sinä poikaseni voi lähteä", sanoi Yrjö. "Minunhan se olisi lähdettävä, mutta en oikein pääsisi lähtemään, kun loukkasin jalkani. Lähteköön mieluummin Jaakko. Se nyt on ollut niin suuressa innossa saadakseen tupaansa valmiiksi. Sinä olet vielä niin nuori, etkä tiedä mitä vaaroja voi sattua."
"Kyllä minä lähden, kun lähdenkin", intoili yhä Antti.