"Jospa olisikin. Mutta kyllä minä vain pelkään, että kontio se on karjassa käynyt. Ja jos ne sen ruskon veivät, niin siitä tuli aika vahinko. Mistä me nyt uuden saamme?" Valitteli Liisa.
"Täytyy viedä sana Yrjölle, jotta lähtevät miehet yhdessä metsään katsomaan, miten siellä oikein on käynyt."
Samana päivänä läksivät Yrjö, Jaakko ja Antti kirveet vyön perässä, pyssyt olalla metsään. Saloa hyvän aikaa kierreltyään mitään erikoista huomaamatta joutuivat he Karhulammen takaiselle, suurta metsää kasvavalle korpimaalle. Jonkun matkaa korpimaata kuljettuaan tulivat miehet aukeaman tapaiselle. Jättiläiskorkuisia kuusia kasvoi siinä harvakseen, maa oli epätasaista, täynnä suuria sammalmättäitä.
"Kas tuonne, ja katsopas tätä. — Kontion on tässä jäljet."
Kontio oli kaatanut nuoren hiehon. Hajallaan maassa oli rusko paran jätteitä, sisuksia, sorkkia ja pää. Maa oli toisista paikoista veressä ja mättäitä oli myllerretty nurin.
"Mutta ihme ja kumma", sanoi Antti, "onko se jaksanut syödä koko hiehon yhdellä kertaa? Tässähän on jäljellä vain mitättömän vähän."
"Ei suinkaan. Mutta karhu on viisas eläin. Se kaivaa maahan, mitä ei yhdellä kertaa jaksa syödä. Katsotaanpas. Tuolla on mättäitä nurin ja maa mustalla mullalla. Aivan varmaan se on enimmän osan hiehoa kaivanut tuossa maahan. Mutta emme liikuta sitä. Annetaan olla koskematta. Emme pelota karhua pois. Tästä rupeamme sitä vahtimaan. Se voi tehdä meille suuria vahinkoja. Nyt kun se kerran on lihan makuun päässyt, voi se pian korjata meidän tähikkimmekin.
"Meidän pitää tähän laittaa lava ja tulla tänne yöksi vahtimaan. Tavallisesti tulee karhu toisena yönä takaisin syömään, mitä se ei ensimäisellä kerralla jaksanut, ja minkä se on siltä varalta kaivanut maahan. Sen vuoksi emme myöskään saa koskea sen maahan kaivamia lihoja. Lähdemme nyt kotiin ja tulemme takaisin hyvissä ajoin huomenna. Karhu ei missään tapauksessa tule ennenkuin yöllä."
Kotona tuli suuri suru, kun naiset kuulivat, että karhu todellakin oli ruskon vienyt. Sitäkin huolestuttavampaa se oli, kun karhu liikkui näin likellä heidän asuinpaikkaansa. Jos se kaataisi vielä Tähikinkin, olisi se sangen ikävä asia. Eikä ollut lasten ja naistenkaan hauska metsässä liikkua, jos siellä milloin tahansa voi odottaa kontion kohtaavansa.
Päivällisen syötyään läksivät Yrjö ja Jaakko karhua vahtimaan. Pyssyt ja ampumaneuvot oli heillä tietysti mukana, sekä kirveet. Sitä paitse oli heillä kummallakin joitakuita aidaksia olalla. Niistä aiottiin tehdä lava metsään.