Mutta talvinen päivä oli lyhyt ja pimeä pitkä. Usein silloin lisäksi paukkui pakkanen ulkona, tai myllersi tuuli, kiidätellen lumipilviä edessään. Silloin oli hyvä tuvassa olla, tulen liedessä räiskyessä ja päreessä tuikkaessa. Silloin saatiin tyytyä näpertelemään tuohikaluja, noppasilla olemaan ja supattelemaan jossain tuvan nurkassa.
Hauskimpana huvina talvella oli kuitenkin satujen kertominen, arvoituksilla oleminen ja kaikenlaisten runojen laulaminen. Hauskinta oli että semmoiseen leikkiin ottivat osaa vanhatkin. Anni oli hyvin sukkela arvoituksia sanomaan ja erinomaisen hauskaa hänestä oli, kun hän sai uljaan miehensä Hymölään ajetuksi. Kun Jaakolta oli kymmenen arvoitusta jäänyt vastausta vaille, kun hän ei ollut tiennyt, mikä se kotiin katsoo metsään mennessä, mitkä ne kultaiset käet ovat, jotka yli orren tappelevat ja mikä se kilkkaa kalkkaa luisten lukkojen takana, silloin ajettiin hänet armotta Hymölään.
"Hyi, hyi Hymölään!
Kuka siellä tulee?
Jaakko siellä tulee.
Mikä hänellä hevosena?
Kissa hänellä hevosena.
Mikä hänellä rekenä?
Kapusta hänellä rekenä.
Mikä hänellä piiskana?
Käärme hänellä piiskana.
"Kaikki Hymölän väki nauramaan." Ja siihen nauruun yhtyivät sydämmensä pohjasta kaikki nuori väki. Tuntui niin lystikkäältä, että Jaakko, joka muuten oli ensimäisenä kaikessa, nyt joutui niin kokonaan alakynteen.
Usein naurettiin pikku Kertulle, joka myös tahtoi ottaa osaa arvoitusten sanomiseen. Mutta hän ei oikein käsittänyt niiden ajatusta, vaan arveli, että jokaisen piti niitä itse tehdä ja hän tekikin niitä, mutta ne tulivat aina niin vaikeita, ettei kukaan niitä osannut arvata.
"Lintunen, lintunen, kirjava lintunen;
Vaaralla, vaaralla, Ahmavaaralla.
"Mikä se on?"
"Se on mummon värttinä", sanoi hän tyytyväisenä, kun ei kukaan ollut arvannut hänen arvoitustaan, kätkien samassa kasvonsa mummon syliin, kun kaikki purskahtivat nauruun vastauksen kuultuaan.
Kun oli arvoituksia tarpeeksi sanottu, leikittiin välistä monenlaisia leikkejä, pantiin aitaa, oltiin nauriisilla, luettiin iverkiiveriä, oltiin herrasilla ynnä monia muita semmoisia leikkejä. Ne eivät kuitenkaan oikein jaksaneet huvittaa muita kuin Ollia ja Kerttua. Mutta se oli kaikista hauskaa, kun Yrjö suostui kertomaan muistelmiaan sissisotien ajalta, kuvaamaan niitä monia seikkailuja, joissa hän oli ollut poikien isän kanssa.
Kun vanha Liisa oli puhetuulella, kertoi hän satuja Tuhkimosta, Syöjättärestä, Vaakalinnusta, ja muista sadun henkilöistä. Usein sadut päättyivät niin, että neuvokas poika lopulta sai kuninkaan tyttären ja puolet valtakuntaa. Viimein vietettiin häät, joissa oli kaikkea herkkua, yksin linnun maitoa. Tupa, jossa häitä vietettiin ei kuitenkaan tuntunut olevan paljon suurempi kuin Ahmavaaralaisten oma pikkunen pirtti. Sillä häissä istui kuningas niinkuin tässä pöydän päässä, kuningatar vieressä, se poika pöydän tuolla puolella j.n.e.