"Minne niin miehissä mennään," kuului äkkiä puhe ladon ovelta, jonka sivu juuri kuljettin.
Yrjö säpsähti, mutta tunsi samassa vanhan tutun, entisen toverin partioretkiltä.
"Mitäs rajalle kuuluu", sanoi Yrjö, sillä mies oli aivan valtakuntien välisen rajan kohdalta.
"Huonoja kuuluu", yhä on vainolainen liikkeellä, monin kymmenin miehin siellä rajantakaisia kuljeksii. Honkalan, Mäntyvaaran, Koivuvaaran talot ovat ilmi tulessa, Honkanen itse surmattu. Pohjoiseen päin kuuluvat taas samoilevan.
Yrjön vanha seikkailijaluonne kuohahti hänen kuullessaan viestejä vihollisen tuhotöistä, jo alkoi mieli palaa, mutta katsellessaan poikia talttui hän ja päätti noudattaa alkuperäistä aikomustaan.
"Vai on vainolainen taas liikkeellä, hyväänpä aikaan läksimmekin", sanoi Yrjö.
Hetken aikaa puheltuaan erosivat tuttavukset toisistaan ja Yrjö lähti poikien kanssa taas eteenpäin.
Oli tultu mäkiselle seudulle, vaara kohosi toisensa takaa, kunnes taimpana, korkeimpana Honkavaara nosti kaarevan selkänsä yli muiden. Kun sen huipulle olivat tulleet, pysähtyivät matkamiehet lepäämään. Siinä oli metsä harvaa, joten siitä hyvästi saattoi nähdä joka suunnalle.
Etelässä kantoi silmä rajalle saakka. Maisema oli enimmäkseen aaltoilevaa, vaaroja ja laaksoja ja niiden välillä pienempiä kangasmaita. Siellä täällä näkyi vaarojen huipuilla taloja ja kyliä; enin osa maisemaa oli kuitenkin tännekin päin katsoessa metsän peittämää.
"Mitä savua tuolla on niin paljon", huudahti äkkiä toinen pojista.