Sillä on lonkassa terävällä kynnellä raapaistu haava. Nyt eivät ole asiat hyvin. Missä ihmeessä se Antti viipyy?
"Ainahan mies ilvekselle puoliaan pitää", sanoi Yrjö.
"Vaikkapa pitää. Jotain sille on sattunut, kun se ei kotiin tule.
Eiköhän pitäne lähteä hakemaan."
Pimeään iltaan lähti Yrjö metsään. Hankalaa oli kulku, mutta hän oli tottunut metsissä liikkumaan. Viimein parin tunnin vaivaloisen etsimisen jälkeen löysi hän Antin heinäpieleksestä melkein tajuttomana. Siitä ei ollutkaan niin pitkälti kotiin, kuin Antti oli luullut. Yrjön avulla sai hän ponnistelleeksi tämän taipaleen. Kotiin tultuaan vietiin hänet heti saunaan. Kun häntä siellä oli perin pohjin kylvetetty ja hierottu, ja kun hän sen jälkeen oli maannut oikein kyllältään, oli hän seuraavana päivänä taas entisissä voimissaan.
* * * * *
Mutta ilves se oli mennyt menojaan. Vasta kevätpuoleen talvesta se ammuttiin.. Silloin järjesti Yrjö ajon. Kaikki miehet lähtivät sitä yhdessä ajamaan. Ensimäisenä hiihti Jaakko, kevyessä puvussa ilman pyssyä ilman muuta asetta kuin suksisauva. Toisena miehenä hiihti Yrjö pyssyllä ja ampumavehkeillä varustettuna. Jälkijoukkona tulivat Antti ja Olli. Antilla pyssy, Ollilla eväskontti mukana. Kohta alussa lähti Jaakko huimaa vauhtia hiihtämään ilveksen jälkiä seuraten. Komeata oli nähdä tämän voimakkaan, kookkaan miehen kulkua. Jokainen potkaisu vei tasaisella maalla sylimääriä eteenpäin, mäkeä alas mennessä lumi tuprusi ympärillä. Toiset hiihtivät rauhallisemmin perästä, joskus oikasivat, kun näkivät Jaakon tehneen jyrkän mutkan.
Huimasti hiihti Jaakko, kepeänä kuin näätä kiipesi hän mäkiä ja lumipyrynä syöksyi rinteitä alas. Mutta ilveskin oli hyvissä voimissa, pysähtymättä se viiletteli eteenpäin. Metsien vikkelä kissa on jäntevä ja voimakas, keveästi kuin kissa ainakin se kiipeää jyrkkiä rinteitä ylös ja pitkin harppauksin se loikkaa metsässä eteenpäin. Sitä myöten kun matkaa jatkuu, kuumenee Jaakolla veri, hiki nousee päähän, mutta vauhtiaan hiljentämättä heittää hän vaatteensa tiepuoleen, ensin takin, sitten liivit. Ja taas sujuu matka entistä huimaa vauhtiaan. Mies höyryää talvipakkasessa, kun hän ohkasissa vaatteissaan, palavissaan kiidättelee eteenpäin. Viimein alkaa ilves väsyä. Jaakko on aivan sen kintereillä ja yrittää jo sauvalla tavottaa sitä. Viimeisessä hetkessä pelastautuu ilves isoon alhaalta oksattomaan petäjään. Siellä se oksalla kyhnöttää ja kiiluvin silmin tähystää alas, tarkkaan vartioiden vainoojansa jokaista liikettä.
Jäljestä tulijat ovat koonneet Jaakon vaatteet. Mutta kun matkaa jatkuu, jättää Yrjö kaikki kannettavat pojille ja lähtee pyssy kädessä täyttä vauhtia menemään. Kohta hän tapaakin Jaakon, joka puolittain alusvaatteisillaan vahtii puussa kyyhöttävää ilvestä. Yrjö ampuu sitten ilveksen puusta ja niin on vihdoinkin heillä käsissään tämä metsän kissa, jonka vuoksi ovat niin paljon vaivaa saaneet nähdä. Kun Antti ja Olli saavuttavat Jaakon ja Yrjön, ovat nämä jo tehneet aimo nuotion metsään ja Jaakko kuivailee märkiä vaatteitaan sen juurella. Kun siinä on tarpeeksi levätty, vaatteet kuivattu, evästä syöty, lähdetään mieli iloisena rauhallisesti hiihtämään kotiin päin. Ensimäisenä kulkee Jaakko kuollut ilves olallaan. Iloisena ottaa nuori Anni uhkean miehensä vastaan. Hänen Jaakkonsa se on sentään miesten miehiä, ajattelee hän tyytyväisenä itsekseen.
KOLMASTOISTA LUKU.
Jaakon viljanhaku-retki.