Sillä välin oli Anni käynyt katsomassa pikku poikaansa, joka läheisessä metsikössä leikki ja leperteli Kertun kanssa. Mutta monesti jäi lapsillakin leikki kesken, kun he unohtuivat katselemaan kammottavaa liekkien temmellystä.
Syötyä läksivät kaikki taas työhön. Täällä oli rankakasaa sytyteltävä, toista kohenneltava, tuolla vahdittava, etteivät liekit leviäisi alansa ulkopuolelle. Ei siinä seisoskelemaan joudettu eikä lepäilemään.
Välistä sattui joku kasken viertäjistä eksymään keskelle kaskimaata, kohennellessaan ja sytytellessään puukasoja. Mutta siellä oli kuumuus niin suuri, että oli näännyttää siihen paikkaan. Rohkea Jaakko se pelottomimpana liikkui, vankka kanki kädessä kuljeksi yhä tulta autellen, aina sinne rientäen, missä eivät liekit tuntuneet oikein valtaan pääsevän. Kangellaan hän hirsiä kohotteli, rankakasoja käänteli, kekäleitä lennätteli. Kun hän näin jättiläisvoimiaan ponnistellen, liekkien kuumuutta uhmaillen, tulta vain kiihoitteli, sattui hän joutumaan palavien puukasojen keskeen. Ensin ei hän huomannut joutuneensa sulkeuksiin, vaan raastoi ja temmelsi. Viimein alkoi kuumuus käydä liian suureksi. Mutta kun hän yritti vetäytyä vähän syrjemmäksi, ei ollut enää ainoatakaan kohtaa hänen ympärillään, missä eivät liekit temmeltäneet.
"Hoi Anni, missä päin sinä olet, kutsuhan Yrjöä avuksi, minä en täältä pääse pois, olen aivan liekkien piirittämällä saarekkeella."
Jaakon huudon kuuli Anni. Mutta Yrjö oli kaukana. Hän oli saatuaan kasken hyvään alkuun, kulkenut kasken reunaa, katsomassa, ettei tuli pääsisi läheiseen pystyyn metsään leviämään. Pälvipaikat saisi myöhemminkin polttaa, hän tuumaili. Kun Jaakko rupesi apua huutelemaan, sattui hän olemaan aivan toisessa reunassa kaskimaata, eikä huuto kuulunut minnekään räiskeen, paukkeen ja liekkien ulvonnan vuoksi.
"Hyvä Jumala auttakoon, missä se Yrjö on. Aivan se Jaakko nyt sinne palaa. Pojat juoskaa hakemaan Yrjöä. Jaakko, Jaakko, onko siellä hyvin vaikea olla." Niin vaikeroitsi Anni hädissään.
Antti lähtikin heti juosten Yrjöä hakemaan. Mutta tällä kertaa oli Olli neuvokkain. Hän teki niinkuin oli nähnyt Yrjön tekevän. Kaappasi Liisan valmistaman suuren vastan, juoksi vasta kädessä läheiselle lähteelle, kastoi sen veteen ja palasi kaskelle. Märkä vasta kädessä kulki hän Jaakkoa kohti isoa kumossa olevaa hirttä pitkin. Hirsi paloi jo, mutta kun Olli ripautteli vastastaan siihen vettä, asettuivat liekit sen verran, että juuri saattoi kulkea.
"Tännepäin Jaakko, tännepäin, tule tälle hirrelle, tule tätä myöten", huusi Olli.
Jaakko huomasi samassa, että sitä hirttä myöten oli hänen mahdollista päästä pois. Hän hyppäsi toiselta pulavalta hirreltä toiselle, kunnes pääsi samalle hirrelle, jolla Olli oli. Olli lakaisi märällä vastalla hirren kylkiä ja tukahutteli liekkiä. Mutta siitä syntyi niin kova savu, että Olli siitä joutui aivan ymmälle. Savu oli tukahduttaa hänet, samalla kun se sokaisi hänet. Hän oli vähällä horjahtaa palavaan tulikuumaan mujuun. Silloin Jaakko nosti hänet käsivarsilleen ja juoksi eteenpäin hirttä pitkin ja niin he molemmat pääsivät liekeistä pois. Viimeisessä hetkessä oli Jaakko Ollin avulla löytänyt tien liekkien keskeltä. Vaatteet jo kytivät ja savusivat useammasta kohdasta ja tukka oli yrittänyt kärventymään.
Samassa kun Jaakko pääsi vähän rauhallisemmalle paikalle, tuli Anni hänelle vastaan märkä vasta kädessä. Hän oli noudattanut Ollin esimerkkiä ja käynyt kastamassa vastaa lähteessä. Sillä hän paraillaan kylvetti miestään, kun Yrjö ja Antti puoli juoksua tulivat siihen.