"Miestäänkö se Anni kylvettää, märällä vastalla ropsii. Löyly näyttää olevan hyvä", sanoi Yrjö, kun näki, ettei enää mitään vaaraa ollut.
"Nyt on meidän kaikkien alettava kulkea ympäri kasken, koeteltava saada reunoja palamaan ja siirtää tulta keskemmäksi. Ei tämä kaski tänä päivänä kumminkaan ehdi loppuun palaa", selitteli Yrjö.
Niin tehtiinkin. Seuraavana yönä ei makaamaan juuri joudettu. Vuoron perään miehet valvoivat ja vartioitsivat, mutta tuon tuostakin täytyi kaikkien kasken reunassa lepäävien lähteä liikkeelle tulta hallitsemaan. Koko seuraava päivä poltettiin puurovioita kaskialueen keskeltä ja sitäkin seuraava päivä. Hyväksi onneksi sattuivat ilmat koko ajan olemaan kirkkaat ja tyynet, joten kaskeaminen luonnistui hyvin. Senkin jälkeen saivat uutisasukkaat useina päivinä poltella puukasoja, ja lopultakin jäi moni vahva hirsi palamatta. Kaikkialla törrötti myös mustia, sylenkin korkuisia, puoleksi hiiltyneitä kantoja pystyssä. Mutta poltettu oli kaski ja suuri taival oli kuljettu säännöllisiä oloja kohti. Työtä oli kaskimaalla senkin jälkeen uutisasukkaille koko siksi kesäksi, niin paljon kuin jaksoivat tehdä.
VIIDESTOISTA LUKU.
Siemenen haussa.
Kun kaski oli poltettu ja kesä paraimmillaan, alkoi tulla huoli siemenestä. Viime talviset siemenen hankintayritykset olivat melkein hukkaan menneet. Mutta siementä tarvittiin ja paljon, jotteivät suuret puuhat turhiksi jäisi. "Käydään kyliltä hakemassa", voisi joku arvella.
Hätäkö olisi ollutkaan, jos ei asia sen mutkikkaampi olisi ollut. Olisihan tämä matka vielä kuljettu, kantamalla olisi jyvät tuotu, joukollaan olisi niitä hakemassa käyty, ja mikä ei kerralla olisi tullut, se olisi toisella kerralla tuotu. Mutta siemenviljan hankinta oli paljon vaikeampaa. Maakunta oli puhtaaksi ryöstetty. Viljaa ei kelläkään ollut toiselle antaa, harvalla oli omiksi tarpeiksi. Hernevaaran Parviaisilta oli viljaa aina saatu. Heiltä oli jauhoja Ahmavaarallekin silloin tällöin haettu, ettei sentään leivän maku kokonaan olisi unohtunut. Sieltä oli suoloja saatu. Sieltä muu välttämätön tavara. Tavallisina aikoina oli sieltä siemenviljaakin saatu, olipa huonoinakin vuosina. Multa nyt olivat heidänkin varansa lopussa. Vainolaiset olivat sattuneet löytämään heidän viljavarastonsa, olivat ottaneet mukaansa, minkä voivat kuljettaa, lopun olivat polttaneet.
Nyt ei ole siemenviljaa koko maakunnassa, niin hoettiin. Ja jos jollakulla vähin oli jossain kätkössä, meni se hyvin tarkoin omaan kipeimpään tarpeeseen. — Mutta siemenviljaa oli välttämättä saatava, muuten meni hukkaan suuri työ, jota jo toista kesää valmistettiin. Ja viimeinkin oli Ahmavaaralla ruvettava ihmisiksi elämään, maata viljelemään ja maasta elatus saamaan. Metsäläisten elämää oli jo tarpeeksi kauan eletty. Koko Yrjön tuuma oli myttyyn mennä. Tänne Ahmavaaran rinteille hän oli kuvitellut uuden rauhallisemman asumusalueen syntyvän, suurten soiden suojaaman ja vainolaisten ainaisilta kulkureiteiltä erottaman. Yrjö päätti panna mieluummin kaikki liikkeelle, kuin luopua viljelyspuuhistaan.
Monenlaisia tuumia lausuttiin. Hurjaluontoinen Jaakko ehdotti, että lähdettäisiin suorastaan rajan taakse ryöstöretkelle ja tuotaisiin väkisin, mitä ei hyvällä kyetty saamaan. Yrjö ei kuitenkaan siihen tuumaan suostunut, hän oli kerran kaikkiaan päättänyt pysyä erillään pelkkää onnettomuutta tuottavista partioretkistä.
Liisa ehdotti, että lähdetään kerrassaan näiltä mailta pois ja siirrytään jonnekin muuanne, missä saadaan elää rauhassa, jonne ei vainolainen retkiään ulota. Vielähän niitä lienee semmoisiakin maita. Mutta siihen Yrjö vain lyhyesti arveli, että elettäväksi ne ovat nämäkin maat luotu, ei autioina olemaan.