"Antti vainaalta jäi rahaa hyvä määrä. Silloin kun minä poikien kanssa muutin vanhoilta asumapaikoilta tänne Ahmavaaralle, kätkin minä nämä rahat maahan. Nyt on aika hakea ne esille kätköstä. Niillä ostamme nyt siemenviljan, laskemme perustan uudelle elämälle, niitten avulla taas rupeamme säännöllisiksi maanviljelijöiksi, talonpojiksi."
"No mutta, miksi et ole ennen sanonut, olisi tässä rahoja ennenkin tarvittu."
"Jos olisi rahat ennen piilostaan kaivettu, olisi ne syöty ja menetetty. Mutta kun niillä siemenviljan ostamme, emme niitä hävitä, vaan laskemme perustan uudelle elämälle. Ne rahat me kartutamme monikymmenkertaisiksi. Tämän kautta minä myös oman työni ohella säilytän Antille ja Ollille etuoikeuden näihin uutisviljelyksiin. — Sitten kun aika tulee, ostamme niillä rahoilla myös hevosen."
"Roivas on miehistä paraimpia, sanoi monesti Taneli vainaja", puhui
Liisa. "Ja hyvä ystävä oli Roivaalla", lisäsi hän, Yrjöä katsellen.
Mutta pojilla hehkuivat silmät päässä. Heidän isänsä, se se lie ollut mies.
* * * * *
Matkavarustuksiin ei kauan aikaa mennyt. Konttiin kuivaa kalaa ja joku linnun täkkä evääksi, toiseen konttiin useampia kimpullisia oravan nahkoja ja kauneimpia näädännahkoja, kirves vyön perään, puukko vyölle, ja miehet olivat valmiit matkalle lähteinään, Yrjö miettiväisenä ja varovaisena, Antti mieli innostuksesta tulessa. Matkalle mukaan oli Yrjö varustanut myös kaksi omituista, neliönmuotoista konttia. Mitä hän niillä aikoi tehdä, ei hän kellekään sanonut. Pysyi vain salaperäisesti vaiti, kun toiset sitä utelivat.
Juhannuksen jälkeisenä viikkona lähtivät, sinne kulkivat vaaran rinnettä alas soille ja kankaille.
Kirkonkylän tienoilla oli paljon puuhaa hevosista. Suuri osa kylää oli autiona, niillä harvoilla, jotka olivat jäljellä, ei ollut hevosia tai eivät he olleet halukkaita antamaan. Viimein sai Yrjö kuulla, että Havuvaaran Puhakat asustivat piilopirteissä Sarajärven rannalla, että heillä oli hevosia ja että sieltä mahdollisesti voisi saada. Sinne oli kyllä hyvä matka, mutta täytyi koettaa, aikeistaan ei Yrjö millään hinnalla suostunut luopumaan.
Sarajärvellä otettiin Yrjö ystävällisesti vastaan ja hevonenkin luvattiin, mutta vain yksi. Toinen ei ollut sellaisessa kunnossa, että olisi voitu pitkälle matkalle sillä lähteä. Minkäpä sille teki, täytyi olla tyytyväinen, kun sai yhdenkin hevosen. Saisivat ratsastaa vuorotellen.