— Totta tosiaan, minulle, juuri minulle on niin kerrottu!… Päälle päätteeksi, Jumala paratkoon, naiminen on tässä ainoa, mikä voi kaikki jälleen parantaa.
— Rakas iso-isä, älkää rientäkö niin nopeasti, minä rukoilen teitä.
— Kuinka! mitä! hän ei nyt taas tahdokkaan mennä naimisiin. Sitten tämä kaikki on tapahtunut, ainoastaan rakkauden tähden, taiteellisen myötätuntoisuuden tähden!… Miss O'Neil, minä kiitän teitä oppilaanne siveyden tunnosta!
Mentiin viereiseen huoneesen ja Sibylla kietoi molemmat kätensä viekastelevan iso-isänsä kaulan ympäri sanoen:
— Älkää saattako mieltäni tuolla tavalla häiriöön!
— Olkoon menneeksi, tietysti jos lupaat mennä hänen kanssansa naimisiin… sillä kunnia kumminkin on pelastettava!
— Mutta kenen kanssa naimisiin? Herranko, jonka olen nähnyt kahdesti kymmenen vuoden kuluessa ja jota en kentiesi enää saa koskaan nähdä?
— Kuinka! Sinä saat heti hänet nähdä! Onhan tänään isoäitisi vastaan-ottopäivä?
— Ei hän tiedä isoäitini vastaan-ottopäivästä.
— Pah! Minä vakuutan, että hän tulee… Istu tuohon, että saan sinulle kertoa, mitä tapahtuu… Hän tulee… neljän tai viiden tunnin kuluttua pysyäksensä kömpelön kiihkeyden ja moitittavan välinpitämättömyyden välillä… Hän näyttää sinulle albuminsa, ja sinä punastut tuntuvasti… aivan kuin miss O'Neil… ja ihmettelet hänen hyvää muistoansa… Hän pyytää saada nähdä sinun taulujasi… ja sill'aikaa kun sinä sitä kainosti kiellät, miss O'Neil menee niitä etsimään… Kreivi ihastuu… Nuori tyttö punastuu uudestaan… ja tuo hento kukkanen, jota kutsutaan miss O'Neil'iksi… Sitten… ah! sitten sinä puhelet hänelle hänen itämaalaisista tutkimuksistansa, jotka hän on juuri lopettanut, ja siitä levottomuudesta, mitä sinä ja koko Pariisi tunnette… j.n.e… Ja tämän jälkeen hän ei ole pyytämättä teitä jonakuna päivänä ohimennessä tekemään hänelle sitä kunniata ja iloa, että kävisitte hänen atelieerissansa… Miss O'Neil punastuu vielä entistä enemmän ja sinä katsot isoäitiisi suloinen epävarmuus kasvoilla… Isoäitisi sanoo, että kreivin taide tekee hänen kotinsa ikäänkuin julkiseksi, ja siellä siis, hänen turvissansa, on mahdollista ja sopivaa käydä… Jonakuna päivänä hän pyytää sinulta sitä suosiota, että hän saisi maalata sinun muotokuvasi, — ja kun hän sen on saanut tehneeksi, — hän antaa sen meille ja lähtee itse alkuperäisen kuvan kanssa pois… Siinä on elämäkertasi, neitiseni!