Raoul teki kieltävän liikkeen, ja kääntyi nojaten otsaansa käsiinsä.
— Oi! Klotilda jatkoi samalla rukoilevalla äänellä, kuinka kova te olette! Minä pyydän teiltä niin vähän… minä, joka olisin niin paljon teille antanut! Ja tämä minun rakkauteni… elämässäni ainoa!… eikö sekään ansaitse ainoatakaan lempeätä sanaa… edes tänä viimeisenä hetkenä?… Ah, olkaa vakuutettu siitä, että kunnioitan kaikkea mikä sitä ansaitsee; mutta yksi asia on, jonka tahtoisin teille sanoa, ennenkuin lähden… epäilemättä iäksi!
Raoul kuuli sitten kahisemista: Klotilda oli heittäytynyt polvillensa matolle hänen eteensä.
— Raoul, hän jatkoi, minä en ole minkään arvoinen, tiedän sen kyllä… Minut on lapsuudesta aikain huonosti kasvatettu, kun minun ei ole annettu oppia muita kuin intohimon lakeja; minulla ei ole mitään arvoa maan päällä, ei mitään hyvettä eikä uskoa… Minä taidan vaan rakastaa… ja minä rakastan teitä!… Te olette minun uskontoni;… minä rakastan teitä, kuten tahtoisin rakastaa Jumalaa!… Voi jos olisitte paremmin minut tuntenut, ette kenties olisi niin paljon halveksineet minun lempeäni… sillä minä vannon, ettei löydy toista sellaista taivaan alla! Nyt on kaikki lopussa… minä tunnen sen, ja on melkein mieletöntä luulla, että teidän sydämenne vielä joskus mulle avautuisi… Tietäkää kumminkin… sitä tahdoin teille sanoa, tietäkää että jään teille uskolliseksi… ja että millä hetkellä tahansa… kun lausutte yhdenkin sanan, teette yhdenkin merkin… jätän kaikki teitä seuratakseni, vaikka konttaamalla maailman ääriin… palvelijananne, orjananne!… Hyvästi!
Hän tarttui Raoul'in käteen, puristi sitä kovasti rintaansa vastaan ja painoi sille huulensa. — Raoul tempasihe irti melkein väkivaltaisesti, nosti nuoren vaimon äkkiä ylös ja sanoi, itsekin nousten, matalalla ja käskevällä äänellä:
— Pyydän teitä herkeämään!
Klotilda seisoi vavisten ja oli melkein pyörtyä.
— Sanokaa minulle, että säälitte minua, hän jupisi, ja minä lähden!
— Niin, minä säälin suuresti teitä, Klotilda. Lähtekää! Hän loi vielä kerran Raoul'iin mustat silmänsä, joissa kyyneleet kiilsivät, huokasi pitkään ja lähti hitain askelin.
Seuraavana päivänä aamulla herra de Chalys lähti takaisin Fériasiin.