— Ei mitään, vastasi imettäjä.
— Siinä on kirjaimia, sanoi Sibylla, rypistäen kulmakarvojaan. Lue minulle, mitä siinä on.
— Se on latinaa, neiti.
Sibylla kohotti olkapäitään ja lähti. Tästä lähtien ei Férias'in hyvä kirkkoherra enää tuntenut oppilastansa. Hän hieroi käsiänsä, hän riemuitsi:
— Minä tiesin että kärsivällisyydellä olin tuleva perille.
Kuukautta myöhemmin antoi Sibylla viedä itsensä pappilaan saadaksensa muka tietää, miten hänen opettajansa jaksoi, joka sairasti luuvaloa. Hän poikkesi ohi mentäessä kalmistoon, pysähtyi patsaitten eteen, oli tuokion aikaa äänettä katsellen kultakirjaimia, sitten hän laskeutui polvillensa ja itki. Ihme oli tapahtunut, Sibylla osasi lukea.
Kun Sibylla kerran oli saanut omaksensa tämän inhimillisen tietovaraston avaimen, niin hän, kuten usein käy hänentapaistensa luonteitten, käytti sitä niin suurella kiihkolla, että sitä nyt pikemmin sai hillitä ja pidättää, kuin kiihoittaa.
Tämä hillitön tiedonhalu, joka tahtoi ammentaa tietoja kaikilta aloilta, toi muassansa pää-asiallisesti kaksi seurausta: ensiksi sen, että Sibyllan vaatimatoin opettaja usein joutui suuresti hämillensä; toiseksi sen, että hra de Férias otti omaan huostaansa kirjastonsa avaimet. Mutta vanhalla markiisilla oli kuitenkin enemmän ymmärrystä, kuin että hän olisi tyytynyt tähän varakeinoon. Hän ei muuten ollut liiaksi levoton siitä kiihkosta, jossa näkyi sikin sokin liikkuvan salaperäisiä unelmia ja luonnollista uteliaisuutta. Olla mitään laiminlyömättä, mitään hillitsemättä, vaan irroittaen hänet niistä sekanaisista aineksista, joita hänen nuorissa aivoissansa liikkui, järjestää niiden halut, pitää harjoituksessa niiden voimia, sanalla sanoen, saattaa tämä sekasotku hedelmiä tuottavaksi, siinä oli hänen tehtävänsä, joka suorastaan seurasi hänen perusaatteistansa. Mutta hra de Férias huomasi, ett'ei niin vireän neron ohjaamista kauvemmaksi saattanut jättää abotti Renaud'in heikkojen käsien ja kasvatus-opillisen kyvyn nojaan: hän päätti viivyttelemättä hankkia opettajattaren, jonka hoidettavaksi hän jättäisi Sibyllan kasvatuksen ajallisen puolen, sen sijaan että kasvatuksen hengellinen puoli luonnollisesti jäisi papin huoleksi. Kirkkoherra tunnusti häveliäästi kyllä tämän muutoksen hyödyn, jopa tarpeellisuudenkin.
— Lapsi, hän sanoi yksinkertaisesti, osoittaa kummallisia luonnonlahjoja, joiden vyyhteä en minä ole mies selvittämään. Kaikki, hra markiisi, mitä voin tehdä, on oleva siinä, että opetan hänelle hänen katkismuksensa ja senkin, lisäsi hän huoaten, Jumalan avulla.
Opettajattaren valitsemisen luuli hra de Férias voivansa jättää serkkunsa kreivi de Vergnes'in huoleksi, joka oli äidin puolelta Sibyllan iso-isä, ja jolle tämä tärkeä toimi oli helpompi, sekä sentähden, että hän asui Pariisissa, että laveamman vaikutus-alansa vuoksi. Hän kirjoitti kreiville vakavan ja liikuttavan kirjeen, jossa hän laveasti kertoi Sibyllan luonteesta ja pyysi häntä tekemään kaikkea sen hyväksi, että opettajatar olisi oppilaalle kelvollinen. Kuukautta myöhemmin hra de Férias, jota kreivin vaiti-olo alkoi tehdä levottomaksi, sai häneltä seuraavan vastauksen: ** "Rakas serkkuni."