Markiisi ryhtyi harkitsemaan asian tätä puolta.
— Älkää olko varomatoin, kirkkoherra, hän sanoi; te näette heikkouteni tämän onnettoman suhteen: vielä sana siihen suuntaan, ja minä pidän hänet luonani.
— Ainakin voisi, kirkkoherra sanoi, koettaa jonkun aikaa.
— Hän jääpi! Hän jääpi! Sibylla huusi. Kiitoksia kirkkoherra! Kiitoksia, iso-isä!
Ja hän juoksi salista. Häntä kutsuttiin takaisin, mutta turhaan. Hän oli jo miss O'Neil'in sylissä, joka siis samalla kertaa sai tietää sekä vaaransa että pelastuksensa tämän enkelin suloisesta suusta, joka oli levittänyt siipensä hänen suojaksensa.
VI.
Sibylla poissa kirkon helmoista.
Mutta pian levisi ja tuli tietyksi ympäristössä herra de Férias'in jalomielinen määräys rouva de Beaumesnil'in lipeän kielen kautta ja herätti ylimalkaan huonoja ajatuksia vanhan markiisin päättämiskyvystä, eikä tästä syytöksestä pelastunut kirkkoherrakaan, jota katsottiin hänen rikosveljeksensä. Muuten onkin myönnettävä, ett'ei maailmaa, joka ei tarkastele yksityisseikkoja ja jota tuomitsee asioita kokonaisuudessaan, sopinut syyttää siitä, että se piti kummallisena ja sopimattomana asiaa, joka nyt oli sen arvosteltavana. Hra de Férias, kerran päästyänsä vapaaksi ensi innostuksestansa, ei hänkään saattanut olla katselematta jonkinlaisella levottomuudella sitä vastuunalaisuutta, johon hän oli joutunut antaissaan poikansatyttärelle väärä-oppisen opettajattaren. Mitä kirkkoherraan tulee, niin hän yleisen huhun ja omantunnon vaivojensa lisäksi vielä sai senkin mielipahan, että hän tämän johdosta sai kiitoksia kantoonin rauhantuomarilta, vapaa-uskoiselta vanhukselta, joka piti Voltaire'a jumalana — jonka profeetaksi hän näytti itseänsä luulevan.
Abotti Renaud lähti Férias'in linnaan kolmea päivää myöhemmin miss O'Neil'in tuloa. Matkalla sai hän harmiksensa kuulla voltaire-mielisen virkamiehen epäilyttävän kiitoksen. Alla päin hän jatkoi matkaansa ja tavattuaan markiisin, joka oli aamu-kävelyllään kastanjakäytävällä, hän uskoi hänelle vilpittömästi surunsa ja murheensa.
— Arvokas ystäväni, hra de Férias hänelle vastasi, te saatatte ymmärtää, ett'en itsekään lepää ruusuvuoteella; minä saan, niinkuin tekin, kuulla ikäviä huhuja kansan mielipiteestä, ja minä luulen, että rauhantuomarin suostumuksenosoitus tietää pahaa. Sillä ystäviemme murheen jälkeen, jota meidän enimmän tulee pelätä, on meidän, sanoo viisas, varominen vihollistemme riemua. Mutta yhtähyvin, rakas abotti, aion pitää miss O'Neil'ia luonani, sillä pitkän elämäni kuluessa olen tullut huomaamaan, että niitä tekoja, joihin sydän on yllyttänyt, ja joita kuitenkin on paljon vaikeampi toimeenpanna kuin itsekkään ja ankaran järjen punnitsemia päätöksiä, maailma aina moittii, mutta että kaitselmus usein on niitä siunannut. Sentähden on meidän auttaminen toisiamme, jotta Jumala meitä auttaisi, emmekä me, te ja minä, arvokas ystäväni, saa mitään lyödä laimin päästäksemme sen tärkeän yrityksen perille, johon olemme ryhtyneet, s.o. hankkiaksemme Sibyllalle sitä hyvää ja monipuolista kasvatusta, jonka miss O'Neil näyttää voivan hänelle antaa, ja samalla säilyttääksemme lasta isiemme puhtaassa uskossa.