Vaikka Sibylla vasta kahden vuoden kuluttua oli pääsevä ensi kerran ripille, niin päätettiin tämän kaksinaisen päämäärän saavuttamiseksi, että abotti Renaud jo samana päivänä olisi alkava luentosarjan, joiden tarkoituksena oli juurruttaa puhdas-oppisuus horjumattomalle pohjalle neiti Sibyllan sydämeen. Samalla saattoi miss O'Neil ilman vaaratta, niin toivottiin, edistää Sibylla-Annen opillista ja siveellistä kasvatusta. Miss O'Neil oli mukaantuva, — siitä ei hra de Férias vähääkään epäillyt — sen muodollisen määräyksen mukaan, joka hänelle annettiin, ett'ei hän oppilainensa milloinkaan käsittelisi uskonnollisia asioita, paitsi yleis-siveellisen katsantokannan mukaan. Mutta jos miss O'Neil — sillä kaikkea piti edeltäpäin otaksua — olisi pettänyt markiisin toiveet ja olisi, antautuen hänen sukupuolellensa tavallisen ulkopyhyyden valtaan, vetänyt taskustansa Raamatun ja ruvennut uskonkiistaan, niin olihan abotti Renaud saapuvilla, valppaana ja huolellisena, joka oli valmis keksimään miss O'Neil'in ensimmäisenkin yrityksen siihen suuntaan.
— Totta tosiaan, markiisi sanoi, yhtä helposti voisi tapahtua, että hieno kärppä likaisimman kotieläimemme tavoin rypöisi lokarapakossa, kuin että Augusta-Mary edes ajattelisikaan ryhtyä laittomaan tekoon.
Se oli myöskin markiisittaren vakuutus, ja vieläpä kirkkoherrankin. Nämä kolme kunnon ihmistä pääsivät täten kaikista omantunnon-vaivoista ja saattoivat sydämellisesti iloita siitä suuresta määrästä, missä Sibyllan erinomaiset luonnonlahjat edistyivät miss O'Neil'in taikasauvan johdossa. Hänen harvinainen neronsa kohosikin sellaisella nopeudella, joka olisi saattanut käydä vaaralliseksi, joll'ei sitä olisi ollut hillitsemässä ja opastamassa ymmärtäväinen ja ajattelevainen käsi; mutta miss O'Neil tiesi kyllä tehtävänsä.
— Minä voisin, hiukan häntä vielä kiihoittamalla, saada ihmeitä aikaan, hän sanoi hra de Férias'ille. Mutta on sentään parempi hillitä häntä ja antaa hänestä tulla vaan kunnon naisen. Muuten ei minulla siitä olisikaan suurta ansiota, sillä hänen pieni kultakutrinen päänsä on kuin häkki, täynnä tyytymättömiä lintuja, joille tarvitsee vaan antaa tilaisuus lentää tiehensä.
Hra ja rouva de Férias olivat yhtäpaljon iloissansa Sibyllan innosta ja edistymisestä kuin myöskin siitä suloisesta muutoksesta, minkä he olivat huomanneet hänen karakteerissansa aina siitä päivästä saakka, kuin hän ryhtyi vakavasti ja säännöllisesti lukemaan. Vaikka hän vieläkin oli pikku tytöksi erinomaisen totinen ja viisas, niin hän oli kuitenkin heittänyt nuot hajamieliset unelmansa, joihin hän sitä ennen oli niin halukkaasti antautunut ja jotka alinomaa olivat verhonneet hänen nuorta otsaansa oudolla synkkeydellä. Hänen suloinen lapsen-naurunsa, raikas kuin puron lirinä metsässä, kajahteli taas tuon tuostakin vanhoissa korridoreissa. Näyttipä hän joskus perheen keskuudessa taipumusta pilaankin, joka väliin saattoi muuttua vielä ivaksikin. Tällainen hilpeys, joka väliin yht'äkkiä heräsi neiti de Férias'issa, suli hänen kasvojensa tavallisen vakavuuden kanssa miellyttäväksi suloksi. Joll'ei hänessä olisi ollut niinpaljon luonnollista helläsydämisyyttä, niin tämä hänen karakteerinsa taipumus olisi helposti saattanut muuttua pisteliääksi ivaksi; sillä Sibylla, niinkuin sellainen pieni ilveilijä ainakin, osasi kaiken vakavuutensa ja tyyneytensä ohessa ottaa huomioonsa kaiken sen hullunkurisuuden, mitä hänen ympärillänsä tapahtui. Hänen terävä silmänsä huomasi heti sen, mikä oli naurettavaa, samoin kuin tarkka korva huomaa soinnuttomuuden. Tuskin oli hän saanut lyijykynän käsiinsä, ennenkuin tämä hänen neronsa lahja jo ilmaantui muodottomissa, mutta sangen sattuvissa irvikuvissa. Täytyipä eräänä päivänä hra de Férias'in oikein ankarastikin häntä varoittaa erään kuvan johdosta, mihin rouva de Beaumesnil'in kainot viikset ja ritari Theodor'in roomalainen nenä olivat tulleet jotensakin suurennettuun muotoon.
Vaikk'ei rouva de Beaumesnil tietänytkään tästä asiasta, niin hän ei, kuten saattoi arvatakin, juuri ensinkään ottanut osaa siihen iloon, mitä miss O'Neil'in edistystä tuottava opetus synnytti Férias'in linnassa. Syynä hänen ilottomuuteensa ei ollut, jos hänen omiin sanoihinsa on luottamista, se ett'eivät hänen ennustuksensa käyneet toteen, sillä ainahan on ihmisiä, jotka ovat onnellisempia, kuin ansaitsevatkaan. Muuten ei koskaan loppu saata olla hyvä, jos alku on paha, ja eihän vielä ollut aika sanoa viimeistä sanaa.
— Ja saattepa nähdä, kirkkoherra, jonakuna päivänä tapahtuu jotakin erinomaista, en tiedä mitä; mutta jotakin tapahtuu, mikä on murtava Férias'in ylpeyden, sillä vielä on oikeutta vaativa Jumala taivaassa, ja häntä ei olisi jos tämä näin röyhkeä itsepäisyys ja sopimaton hellyys jäisi kokonaan rankaisematta. Tällä en tahdo teitä moittia, sillä minä tiedän, että teidän tarkoituksenne oli puhdas: te toivoitte voivanne kääntää tämän onnettoman olennon; mutta, näin meidän kesken, minä luulen, että toiveenne ovat jo aikoja sitten menneet menojansa… vai? eikö se ole totta, hyvä kirkkoherra?
Kirkkoherra myönsi niin olevan. Ilkeytensä varmalla aistilla rouva de Beaumesnil oli koskettanut juuri tätä kipeätä kohtaa mies-paran sydämessä. Abotti Renaud'in olikin todella sangen haikealla mielellä täytynyt jättää se loistava unelma, joka hetkeksi oli hänet vallannut, ja jossa hän oli nähnyt kruunaavansa miss O'Neil'in kääntyneitten verholla, mutta keskusteltuaan pari kolme kertaa Irlannittaren kanssa hän jo oli tullut huomaamaan hänessä vallitsevan valistuksen ja mielipiteiden lujuuden, joita vastaan hän oli päättänyt olla taistelematta. Hra de Férias oli vielä vahvistanut häntä hänen päätöksessänsä ja sanonut hänelle kohteliaasti, ett'ei ollut hyvä arvelematta käydä asiaan käsiksi, vaan että oli antaminen asiain kypsyä, ja että miss O'Neil ei ollut mikään tavallinen ihminen — joka ei juuri osoittanut sitä, että hra de Férias olisi pitänyt kirkkoherraa erinomaisena älynä.
Kun tämä kunnon mies oli näin menettänyt kaikki hartaat toiveensa miss O'Neil'in suhteen, niin hän ryhtyi sitä suuremmalla innolla siihen osaan Sibyllan kasvatuksesta, joka oli hänen käsiinsä uskottu. Tältä puolelta ainakin hän sai lohdutusta itsellensä. Ensi vuonna hän oli luentojensa aineeksi valinnut pyh. biblian historian ja jättänyt katkismuksen jumaluusopillisen opetuksen toiseksi vuodeksi. Raamatun itämaalainen suuremmoisuus ja liikuttavat legendat kristinuskon ensiajoilta, heidän marttyyrinsa ja pyhimyksensä kuvaantuivat elävästi Sibyllan mielikuvitukseen ja herättivät hänessä uskonnollisen innostuksen, joka vähitellen tuli hänen lapsuutensa haaveellisen runollisuuden sijaan. Hänen ajatuksissansa ei enään liikkunut kultavaatteisin puettuja haltioita, ei taikalinnoja eikä metsästeleviä ruhtinaita, joita hän oli metsien yksinäisyydessä mietiskellyt, vaan korkeita thebaiidia, kalpeita erakoita ja pyhiä paimenia, ja ennen kaikkia tuo suuri ja mystillinen Jumala ja hänen voimansa ja hyvyytensä, joka tuli näkyviin hänen ympärillänsä koko luonnossa, oli se sitten kasvin itävänä voimana, myrskyjen pauhuna tahi tähtien loisteena, hämmensi hänen ajatuksiansa ja hurmasi hänen sydäntänsä.
Sibyllan uskonnollinen innostus, vaikka se ylimalkaan olikin kirkkoherralle ja markiisille tyytyväisyyden ja iloisen keskustelun aiheena, tuotti heille kuitenkin jonkinlaista huolta sen kummallisen luonteensa kautta, jota se joskus osoitti. Täytyipä häntä eräänä päivänä ankarasti nuhdellakin, kun hän kävellessään hyvällä pakkasella käytävällä oli katsonut jalomieliseksi antaa levättinsä eräälle pienelle kerjäläistytölle ja senkautta saanut itsellensä pahan nuhan. Toisen kerran taas hänet löydettiin rukoilemassa polvillaan eräästä orjantappurapensaasta, missä hän tahtoi jäljitellä erämaitten pyhimyksien ankaruutta. Mutta helposti saattoi johtaa taas oikealle urallensa niin viisaan ja ajattelevaisen lapsen kuin Sibylla oli, ja muutama sana riitti hillitsemään tätä liiallista kiihkoa. Useamman kuin yhden kerran sai hra de Férias ihmetellä sitä mielen jaloutta ja puhtautta, joka vallitsi hänen syntyvän hurskautensa innossa. — Noin vuotta jälkeen miss O'Neil'in tuloa linnaan, vanha markiisi, joka aina nousi samalla kuin aurinkokin, hengitti ikkunansa ääressä helmikuun aamuna raikasta ilmaa, kun hän huomasi Sibyllan yksinänsä kävelevän puistoon päin.