— On selvää, hra markiisi, ett'ei vaara uhkaa meitä ensinkään tältä puolen.
— Vaan päinvastoin, abotti, te näette että miss O'Neil meitä pikemmin auttaa. Mikä on viisaampaa, mikä on terveellisempää kuin hänen opetuksensa? Eikö totta, että jos tämän tietuissani lähettäisin tämän nuoren naisen pois, se olisi mitä suurin vääryys!
Epäilemättä, herra markiisi. Se on vain minun kelvottomuuteni, sen kyllä nyt näen, joka meille tuottaa näitä vaikeuksia.
— Ei, ystäväni, ei se se ole. Tämä on vaan tuollainen lapsellinen oikku, joka kyllä menee ohi. Menkäämme takaisin naisten luo.
Rouva de Beaumesnil kuunteli alussa kummastellen mutta sitten hiukan epäileväisesti hymyillen hra de Férias'in ja kirkkoherran vakuutusta miss O'Neil'in syyttömyydestä — Tämä kaikki oli epäilemättä sangen kaunista; mutta olisihan miss O'Neil jollakin tavoin saattanut huomata heidän läsnäolonsa ja tehdä sukkelata pilaa koko heidän väijymisestänsä. Tämä kysymys tunkeutui rouva de Beaumesnil'in suureksi mielipahaksi hänen sydämeensä, sillä hänen oi; sangen vaikeata syyttää lähimmäistänsä, olipa hän sitten vaikka Turkkilainen; mutta kaikissa tapauksissa Sibyllan vastahakoisuus kirkkoherran opetuksille oli kummallinen seikka joka oli selville saatava. Se ei saattanut olla lapsen omassa päässä syntynyt, vaan se oli alkunsa saanut, jonkun vieraan vaikutuksesta. Ja kuka muu saattoi tämä vieras olla, joll'ei juuri miss O'Neil?
Markiisia ja kirkkoherraa, joitten mielessä oli vielä selvänä opettajattaren vakava ja totinen puhe, ei rouva de Beaumesnil'in myrkylliset ongelmat paljon liikuttaneet. Mutta markiisittareen ne paremmin vaikuttivat. Hänelle oli suureksi lohdutukseksi, kun hän saattoi sydäntänsä ja omaatuntoansa kalvavain vaivojen syyksi panna tunnetun ja varman asian, joka oli helppo poistaa. Mutta kun hän tunsi puolisonsa järkähtämättömän oikeudentunnon ja lujuuden, niin hän ei uskaltanut häneltä pyytää miss O'Neil'in pois lähettämistä. Hän rukoili ainoastansa, että Sibyllan sallittaisiin viettää muutamia viikkoja rouva de Beaumesnil'in luona, missä kirkkoherra saisi jatkaa luennoitansa kaukana kaikesta sivultapäin tulevasta vaikutuksesta. Hra de Férias suostui markiisittaren kyynelten tähden tähän vaihdokseen, joka oli rouva de Beaumesnil'in vaikutuksen hedelmä. Miss O'Neil'ille ja Sibyllalle sanottiin syynä tähän olevan muutaman kuumetaudin-kohtauksen, joita oli huomattu palvelusväen lapsissa, ja joiden muka pelättiin olevan tarttuvaa laatua. Kiireisesti pantiin kokoon Sibyllan vaatteet, ja kahta tuntia myöhemmin vei riemuitseva rouva Beaumesnil saaliinsa pois.
Muutamissa paikoin maaseuduilla pidetään suurena siunauksena pienintäkin tapausta, mikä hetkeksi häiritsee siellä vallitsevaa yksitoikkoista horrostilaa. Samallaista iloa herätti rouva de Beaumesnil'inkin taitekaton alla Sibyllan tulo. Ääretön hilpeys levisi heti niinkuin ilotuli koko taloon, aina kiinalaisesta salista, missä noin viisikymmentä mandariinia ijät päivät hymyili hra de Beaumesnil'ille, joka taas ijät päivät hymyili mandariineille, kyökkiin saakka, minne neiti Constance riensi niin nopeasti, kuin hänen lihavuutensa vaan suinkin salli. Mitä ritari Teodoriin tulee, niin häneen tämä tärkeä tilaisuus vaikutti ensiksi sen, että hän, neiti de Férias'in kunniaksi ja omaksi hauskuudeksensa, toi kellarista kaksi pulloa vanhaa viiniä. Istuttiin sitten pöytään keskellä tätä ihastusta, joka esiintyi ruokien hajun virkistämässä, sanarikkaassa ja innokkaassa lörpöttelemisessä. Naapurit ja naapurittaret, heidän tapansa, valtiolliset mielipiteensä, viimesunnuntaiset pukunsa; kaikki tuli vuoronsa mukaan talon emännän tarkastelun alaiseksi, joka yleensä toisia moitti, toisia taas ei hyväksynyt. — Unhoittamatta juhlan siveellistäkään tarkoitusta, rouva de Beaumesnil sekoitti sinne tänne hyvänluontoiseen puheesensa opettavaisia kertomuksia, joiden ohessa hän antoi silmänluontia Sibyllalle. Milloin jutteli hän pienestä tytöstä, jota oli yöllä vedetty jaloista sentähden, että hän oli huonosti rukoillut, milloin taas pienestä pojasta, joka oli saanut selkäänsä näkymättömästä kädestä sentähden, että hän oli ollut hajamielinen katekismusta lukiessansa. Nämät peloittavat legendat näyttivät kuitenkin paljon enemmän liikuttavan hra de Beaumesnil'ia kuin Sibyllaa. Olihan hänkin viime yönä nähnyt unen, joka kauheudessa veti näille vertoja. Hän oli nähnyt unta, että hän oli lammas, ja että hän määki surullisesti erään vuoren kukkulalla. Elävämmin kertomustaan kuvataksensa katsoi hän soveliaaksi määkiä vieläkin näytteeksi vähän, joka tuotti ensi kerran hymyn Sibyllan huulille tänä iltana. — Jälkiruokaa syötäessä lauloi sitten ritari Teodor muutamia isiensä hyräilyjä, mistä Sibylla käsitti vaan sen, että ritari halusi tanssia sananjalkaisella nurmella paimenettarien kanssa, niinkuin hänelle joskus iltamessun jälkeen todella onnistuikin. Sitten ritari, jonka ilo oli ylimmillään, tarttui toisella kädellä Sibylla parkaan ja veti toisella kädellänsä lihavaa Constancea, sekä alkoi sitten pyöritellä heitä keskellä lattiaa, joka päättyi sillä että kasa lautasia putosi pirstoiksi maahan ja että hänen hellä sisarensa viivyttelemättä tiuskasi: "tyhmä eläin!"
Sibylla, josta tuntui kuin olisi hän haaksirikkoon joutunut ja tullut ihmissyöjien joukkoon, tunsi vihdoinkin voivansa paremmin, kun hän pääsi yksiksensä ystävänsä Klotildan pieneen huoneesen ja kätki itsensä sinne valkoisten uutimien taakse. Hän painoi päätänsä pään-alusen poimuihin, jott'ei neiti Constance, hänen naapurinsa, häntä kuulisi, pureskeli erästä hiuskutriansa ja itki. Seuraavana päiväni abotti Renaud tuli varhain kartanoon. Rouva de Beaumesnil oli hiukan levoton siitä väsymyksestä, joka kuvaantui hänen kasvoillensa.
— Ei se ole mitään, hän sanoi; se tulee siitä että olen lukenut kappaleen yötä.
Aamiainen saattoi hänet jälleen entiselleen. Kun tämä kelpo mies tunsi olevansa mitä parhaalla tuulella, niin hän vei oppilaansa puutarhaan erääsen lehtimajaan ja, asettaen eräälle pienelle pöydälle kahvikuppinsa, josta hän tavan takaa otti pienen kulauksen, hän vastasi oikein voitokkaasti niihin tukaliin kysymyksiin, jotka Sibylla oli hänelle edellisenä päivänä tehnyt. Rouva de Beaumesnil neuloi muutaman askeleen päässä ja piti Sibyllaa tarkalla silmällä. Vasten tavallisuutta päättyi luento kirkkoherran suureksi mielihyväksi lapsen tekemättä pienintäkään vastaväitettä.