— Mitä! sisartaan! Mitä sisartaan? huudahti lapsi hiukan peloissansa. Eihän siinä ole muuta kuin pyhä neitsy, rouva!
Rouva de Beaumesnil mietti hetkisen.
— Totta kyllä, sanoi hän hidastellen, epäilemättä… mutta se ei tee mitään. Koita nyt vaan maata, neitiseni, äläkä juttele niitä näitä kuten silmäpuoli harakka.
Totellen tätä uhkaavaa määräystä, Sibylla toivotti itsellensä kaikesta sydämestään virkistävää unta; mutta hän koetti turhaan nukkua, ennenkuin hän oli päässyt niistä sekavista ajatuksistansa, jotka vaivasivat hänen aivojansa.
Päivät, jotka seurasivat tätä ensimmäistä koetuspäivää, olivat samanlaiset, emmekä me puhu niistä mitään. Kolmen viikon kuluttua rouva de Beaumesnil kehui Sibyllaa, joka oli hiljainen ja lempeä kuin kyyhkyinen, ylpeydellä uudeksi ihmiseksi.
— Nyt, hän sanoi, neiti de Férias on yhtähyvin kuin minä itsekin, valmistettu uskonnon korkeita vaatimuksia varten.
Suuri oli siis rouvan hämmästys, kun Sibylla eräänä aamuna, tultuaan lehtimajaan katekismusluentoon, selitti tyynesti, ett'ei hän niitä enää tarvinnut, että ne olivat hyödyttömiä, koska hän oli päättänyt olla sinä vuonna menemättä ensi kertaa ripille. Kuultuansa tämän hämmästyttävän uutisen, rouva de Beaumesnil, joka oli yht'äkkiä käynyt punaiseksi kuin pioni-kukka, vääntelihe ja kääntelihe istuimellansa kuin Pythia kolmijalallaan, sill'aikaa kun marmorin vaaleus levisi kirkkoherran kasvoille.
— Ja miks'ei neitiseni mene ripille, jos suvaitsette kysyä? rouva de Beaumesnil sanoi kähisevällä äänellä.
— Minulla on ajatuksia, jotka eivät sitä salli.
— Mitä ajatuksia?… Sano heti!