— Minä en saata niitä sanoa.
— Kas niin, neitiseni! Ah, tuota pikku ilkiötä! Voi kuinka löylyttäisin sinut, kultaseni, jos olisin äitisi!
— Onneksi, rouva, ette sitä ole! Sibylla sanoi. Rouva de Beaumesnil nousi istuimeltaan, katseli häntä tuokion kiireestä kantapäähän ja, kun ei voinut häntä tappaa, lähti tiehensä.
Puolta tuntia myöhemmin lähti abotti Renaud Férias'in linnaan, vieden muassansa Sibyllan, joka ei luvannut hänelle selittää mitään. Hän pistäytyi kamariinsa piiloon, siksi kun kirkkoherra-parka, pyyhkien hikeä, joka virtasi hänen kasvoiltansa, ehti esittää asian salissa.
Hra ja rouva de Férias olivat hämmästyksestä jähmetä, kun he saivat kuulla poikansa tyttären kummallisen päätöksen. Tämä isku sattui heidän koko olemisensa hellimpään ja kipeimpään kohtaan. Heidän hellyytensä, heidän omatuntonsa, heidän ylpeytensä, kaikki kärsi, kaikki vuosi verta samalla kertaa. Miss O'Neil, joka oli läsnä, otti osaa heidän suruunsa. Sibylla kutsuttiin sisään. Hän tuli heti. Hänen kalpeutensa oli kauhistava. Kun hän lähestyi isoisäänsä syleilläksensä häntä, niin vanhus pidätti häntä kädellänsä ja sanoi:
— Tyttäreni, säästä hyväilyjäsi. Ne eivät ole paikallansa silloin, kun murrat meidän sydämemme. Minä en tahdo syyttää sinun ajatuksiasi, sillä niitä et voi hallita; mutta sinä voit ne uskoa muille, ja sinulle ei saata missään tapauksessa antaa anteeksi, jos tahdot niitä meiltä salata. Sinä pakotat minun sinulle sanomaan, että minulla on oikeus sitä vaatia, ja minä vaadin sitä. Ymmärrätkö?
Sibylla oli tuijottanut häneen niin kauan kun hän puhui. Hän näytti tahtovan vastata, hänen huulensa vavahtelivat, sitten ne yht'äkkiä kävivät tummansinisiksi, ja lapsi vaipui lattialle. Hänet nostettiin vuoteelle ja kuume valtasi hänet tämän pyörtymisen jälkeen. Kun hän jälleen tuli entisellensä, hän näki markiisin ja markiisittaren kumartuneena hänen ylitsensä hymyilevän hänelle.
— Rakas tyttöseni, hänen iso-isänsä sanoi hänelle, rauhoitu. Minä tein väärin kun olin ankara sinulle. Kun sinä suretat meitä, niin teet sen varmaan vasten tahtoasi. Sinä teet sen totellaksesi jotakin kalvavaa tuskaa, joka usein syntyy herkissä omissatunnoissa. Mutta tämä houre katoopi itsestänsä, kun Jumala niin tahtoo. Kaikissa tapauksissa jätän sinulle täyden vapauden uskontoa koskevissa kysymyksissä.
— Te olette hyvä! sanoi Sibylla. Hän kietoi toisen kätensä vanhuksen kaulan ympäri, laski valkoisen päänsä pään-alukselle ja nukkui rauhallisesti.
Hra de Férias, jota tämän nuoren tytön perinpohjainen mielenliikutus oli pelästyttänyt, päätti ei ainoastaan kunnioittaa hänen salaperäisiä surujansa, vaan myöskin poistaa häneltä kokonaan tilaisuuden vaipua tällaiseen mietiskelyyn, joka näytti olleen syynä näihin häiriöihin. Tästä päivästä saakka jätettiin abotti Renaud'in luennot toistaiseksi, miss O'Neil'ia pyydettiin keskusteluissansa välttämään kaikkea, mikä saattoi antaa aihetta mihinkään vaaralliseen mielenkiihoitukseen. Uskalsipa markiisi vielä, pelkäämättä yleistä murinaa, kirkkoherran surullisuutta ja rouva de Beaumesnil'in kasvavaa kylmyyttä, erottaa Sibyllan toistaiseksi kaikesta käytännöllisestäkin uskonnosta. Seuraavana sunnuntaina kävi Férias'in kirkossa moitteen ja säälin sekainen kuiske, kun markiisi ja markiisitar nähtiin surullisina istuvan penkissänsä poikansa tyttären tyhjän tuolin vieressä.