— Kuinka! mitä! hän sanoi änkyttäen, tekö se olette, neitiseni?
— Niin, isäni, minä se olen, joka tulen katekismusluentoon.
Kirkkoherra katseli häntä pitkään, katseli taivasta ja sanoi pyyhkien salaa kyynelen, joka vieri hänen poskellensa:
— Onko se mahdollista! Tulkaa, rakas lapseni, minä olen valmis!
Sitten hän huusi näyttäen hämmästyneenä multaisia käsiänsä:
— Marianne, Marianne! tuo pian vettä!
Pian sen jälkeen tuli huoneesta vanha, maalaispukuun puettu nainen ja kantoi vesiastiaa.
— Tässä on neiti de Férias, Marianne! sanoi kirkkoherra.
— Niin, niin, neiti de Férias, totta tosiaan, minä tunnen hänen sangen hyvin, sanoi vanha nainen, joka ei näyttänyt olevan juuri maailman hyvänluontoisin ihminen.
Ja sill'aikaa kun kirkkoherra pesi kuumeentapaisella kiireellä käsiänsä, jatkoi hän katkeran pilkallisella äänellä: