— Mutta kuuleppas, oikein totta, ystäväni, Klotilda sanoi oltuansa hetken ääneti, mitä pidät paroonista?
— Hra de Val-Chesnay'sta? Oi, hän on suloinen, verraton, oivallinen! Sibylla sanoi matkien leikillisesti paroonin jäykkää ääntä.
— Älä pety, ystäväni, Klotilda sanoi, hän on sinun tuleva puolisosi.
Sibyllan silmät kävivät suuriksi, ja sitten purskahti hän nauruun:
— Pyh! hän sanoi, mitä hullutuksia!… Ai, tästä tulee hyvä!
Ja näyttäen Klotildalle muutamalla piirteellä muodostettua kuvaa, hän sanoi:
— Kas tuossa on minun puolisoni!
Siinä oli todellakin varsin selvästi kuvattuna herra de Val-Chesnay vaaleanpunaisine poskipartoineen, joka heilui hänen olkapäillänsä, jakauksineen, joka oli kuin kirveellä isketty keskelle hänen päätänsä, niska kankeana kuin metallitanko, ja kaulassa sininen huivi ja siinä valkoisia pilkkuja, joista Sibylla oli tehnyt kuita. Tätä hullunkurista päätä kannatti melkein näkymättömän pieni vartalo, josta lähti aika hansikkapari, kauniin violettivärinen, ja täydellisen kavaljeerin hoikat ja taivutetut jalat.
Klotilda ei saattanut katselluksi tätä luonnotonta kuvaa purskahtamatta hillittömään nauruun.
— Oi! hän sanoi sitten, kunhan taas osasi puhua, minä pyydän, anna tämä minulle!