— Miss O'Neil, minä en saata kauvemmin tätä kestää, lausukaa yksi toivon sana tai minä lähden.
Ja hän lähti. Hän ei milloinkaan viettänyt iltaa hänen luonansa, luultavasti pysyäksensä uskollisena sille määritykselle, minkä hän itse antoi Pariisille, että se on eräs ranskalainen kaupunki, missä joskus vietetään iltaa muitten rouvien seurassa, vaan ei milloinkaan oman.
Kreivi de Vergnes'in yksityiset poissakäynnit eivät näyttäneet ensinkään tekevän kreivinnan elämää sitä tyhjemmäksi, sillä hänellä oli aina niin paljon työtä.
— Minä en todella tiedä, hän sanoi joka aamu, kuinka saan tehdyksi kaikki, mitä minulla on tänään tehtävää!
Hän heräsi noin kello kahdeksan aikaan, joi vuoteellansa suklaatinsa, söi muutamia voileipiä koirainsa kanssa ja nukahti sitten vielä kello kymmeneen. Sitten nousi hän ylös ja alkoi pukeutua, mikä väliin päättyi kello kaksitoista. Silloin söi hän toisen aamiaisensa, joka oli runsas ja kesti kauvan. Sitten pistäytyi hän pikimältään kaupungilla, kävi parissa kolmessa kangasmakasiinissa, antoi purkaa pari kolme tuhatta kyynärää kangaspakkoja eikä ostanut mitään. Hän palasi kotiin, muutti pukua ja lähti puistoon, Täältä palatessansa poikkesi hän säännöllisesti erään piirakanleipojan luo, söi muutamia rasvaisia pieniä makarooni- ja maksapiirakoita, nielasi hiukan jäätelöä ja lähetti näitten kaikkien turvaajaksi lasin Espanjan viiniä, ja alkoi käydä tervehdyksillänsä, joiden kestäessä hän pureskeli noin puolen naulaa konvehtia. Kello seitsemän ajoissa hän söi päivällistä niin hyvin kuin jaksoi. Pukeuduttuansa kolmanteen pukuun lähteäksensä iltavierailuillensa, hän valitteli yleensä pientä purua vatsassansa, joka laitos hänellä aina oli ollut huono, niinkuin hän sanoi. Hän koki sitä lieventää illan kuluessa juomalla muutaman kupin teetä ja syömällä muutamia sokurileivoksen viipaleita; mutta se oli turhaa. Hänen vatsansa oli yhä vaan levoton huolimatta niin terveellisestä ravinnosta. Hän tunsi siinä kaikenlaisia kummallisia väänteitä ja töin tuskin saattoi hän maistaa sitä juomaa, mikä oli valmiina hänen huoneessansa, kun hän palasi kotiin. Tämä oli kauheata; tämä kokonaan turmeli hänen elämänsä. Sibylla, jolle hänen isoäitinsä oli uskonut epätoivonsa, ihmetteli suuresti, minkä Jumalan ihmeen kautta tämä heikko Pariisitar oli saattanut elää viisikymmentä vuotta noudattaen sellaista ruokajärjestystä, joka olisi tappanut ihmissyöjänkin kahdeksassa päivässä.
Rouva de Vergnes katsoi tietysti velvollisuudeksensa viedä tyttärentyttärensäkin tuollaisiin, toimeliaihin toimettomuuden seuroihin, joissa hän itse kävi joka päivä kevytmielisenä kuin orava. Hän vei hänet järjestänsä kaikkien ystävättäriensä luo, joitten luku oli niin suuri, että tarvittiin useampia kuukausia niitten kaikkien luona käymiseen. Eräs mitä likeisimmistä tuttavista oli jo maannut kuusi viikkoa kuolleena, kun kreivinna ja Sibylla tulivat häntä, tervehtimään.
— Mitä! kreivinna sanoi portinvartijalle, joka oli tullut hänen vaunujensa luo ilmoittamaan tätä surullista uutista, kuollut! Mitä sanotte?
— Niin, kreivinna, puhelias portinvartija sanoi, hän on kuollut jo kuusi viikkoa sitten; hän on jo haudattukin.
— Ah ystäväni, älkää puhuko tästä enempää, kreivinna sanoi. Se on kauheata!… Eihän tällaista ole kuultu eikä nähty!… Sellainen on elämä, lapseni!… No niin, Jean hyvä, piirakan leipojalle, rue Castiglione'n kulmaan, tiedäthän?
Sibylla seurasi isoäitiänsä myöskin hänen iltavierailuillansa, jolloin hän kävi pikimältään kolmessa neljässä perheessä, niissä sen lujempaa ystävyyttä solmimatta. Omituisin seikka, mikä neiti Férias'ia kummastutti näillä vierailuilla, oli se, että silloin harvoin tapasi miehiä. Muutama alakuloinen vanhus tai parratoin nuorukainen oli ainoa, mikä yleensä edusti vahvempaa sukupuolta. Olisi saattanut luulla, että jokin turmiollinen sota oli julmasti vähentänyt miespuolista väestöä. Juhlallisissa ja välttämättömissäkin tilaisuuksissa, niinkuin esimerkiksi joillakin päivällisillä, kutsutut herrat ja talon-isännätkin odottivat selvästi kärsimättöminä, että naisten ilta loppuisi, jotta he saisivat aloittaa omansa. Sibyllan mielestä tämä kummankin sukupuolen erillään oleminen tuotti sivistyneen seuraelämän tavoissa sen epäkohdan, että naisten keskustelu senkautta sai useimmitten haaremissa tavallisen juorupuheitten muodon. Hän ei saattanut tietää, että se päinvastoin tuotti sen edun, että miesten keskustelu sen kautta muistutti paljon kasarmia.