Tämä nuorien tyttöjen nimetön, melkein aina liian aatteellinen rakkaus toteutuu myöskin melkein aina aivan irvikuvana. Ensimmäinen mies, jota heidän äitinsä suopi heidän katsoa jonkin arvoiseksi, saavuttaa heti heidän silmissänsä heidän unelmansa loiston: tuskin on jonkun kunnioitetun henkilön käsi viitannut heille alttaria, kun heidän sydämensä, joka jo kauvan on ollut siihen valmiina, lentää sen ääreen sokeasti, asettautuu sinne ja syttyy siellä. Ne, jotka saavat vapaammin valita, eivät siinä onnistu huonommin eikä paremmin: heidän sisällinen rakkautensa säteilee sattumalta ja verhoaa useimmiten taivaallisella loistolla heidän säännöllisen tanssittajansa otsan.
Sibyllalla oli tämän nuoruuden innon lisäksi vielä tarkka tuomitsemiskyky ja luja tahdon voima, joitten olisi pitänyt häntä suojeleman tuosta tavallisesta erhetyksestä, jonka seurauksena on niin katkeria ikävyyksiä; mutta nämät hänen neronsa harvinaiset ominaisuudet, joitten piti pelastaa hänet tästä surusta, synnyttivät hänessä melkein liiallista itseensä luottamusta ja epäluuloa. Hän luuli muuten, että tämä vaali, josta hänen elämänsä onni ja arvo kokonansa riippuivat, oli kokonaan jätetty hänen oman ymmärryksensä ratkaistavaksi. Hra ja rouva de Férias olivat tosin aikoneet auttaa häntä tässä vaarallisessa valikoimisessa; mutta heitä johti hänen mielestänsä niin pintapuoliset ja vaillinaiset mielipiteet, että hän oli salaa päättänyt ensi sijassa luottaa itseensä ja myöskin kysyä neuvoa miss O'Neil'ilta. Kreivi de Vergnes, jota huvitti mies-mieheltä näytellä tyttärentyttärellensä tuota hänen niin kutsumaansa kosija-armeijaa, oli ensimmäinen huomauttamaan kunkin yksityisen tähän hauskaan joukkoon kuuluvan vikoja; sitten soimasi hän neiti de Férias'in olevan liian ankaran ja nauroi niitä ristiriitaisia vaatimuksia, joita hän sanoi hänelle olevan.
— Tiedätkö, mitä tahdot, tyttäreni? hän kysyi häneltä; sinä tahdot miestä, joka on kaunis, rikas, jalosukuinen, maalaaja, soitannon harrastaja, hyvä ratsastaja, nerokas ja hurskas! Kyllä sinun on häntä vaikea etsiä, sillä sellainen mies on poikkeus, jota ei ole olemassa!
— Mutta, hyvä Jumala, enhän sellaista tahdokaan! Sibylla vastasi, en vaadi häneltä niin paljon… Minä tahdon miehen, jota rakastan, ja siinä kaikki!
— Ta ta ta! kreivi sanoi, sinä olet pieni kelvoton olento… Mitä se on?… Palatkaamme luomiseen, rakas lapseni… Siinä saat nähdä todellisen luonnollisuuden… Eikö niin?
— Kuinka niin, iso-isä?
— No luuletko, että Eeva teki niin monia mutkia?… Jumala antoi hänelle Aatamin, joka oli vaan tavallinen mies… ensi kosija… ja hän sanoi: "Tämä on sangen hyvä!" Se on luonnollista!
Tällaiset todistukset, joita kreivi de Vergnes sangen usein käytti, ja jotka suuresti häntä ihastuttivat, eivät ensinkään vaikuttaneet neiti de Férias'in tunteisin ja mielipiteisin. Hänen iso-isänsä persoona ja esimerkki päinvastoin herättivät hänessä mietiskelyjä, jotka vaan lisäsivät hänen neuvottomuuttansa. Hän oli muuten pian huomannut, ett'eivät herra ja rouva de Vergnes'in perheolot muodostaneet poikkeusta yleisestä säännöstä, vaan että ne, useimmissa kohdin, perustuivat sivistyneen seuraelämän tapoihin. Sibyllan sydän vetäytyi kokoon ja hänen järkensä oli kovasti sitä ajatusta vastaan, että hänenkin täytyisi ruveta tuollaiseen liittoon, jonka turmiollisena seurauksena oli, lyhemmän tai pitemmän ajan kuluttua, jonkinlainen kummankinpuolinen tuska, ystävällinen eripuraisuus ja siveellinen avioero.
Noudattaen nerokkaimmille ihmisille omituista taipumusta, Sibylla oli halunnut saada asiasta yleistä käsitystä: lakkaamatta hän sovitti huomioitansa yleiseen tilaan, liiankin usein, ja oli koettanut saada selville yleistä syytä näihin onnettomiin avioliittoihin sekä luuli sen jo löytäneensäkin. Ne tapojen eri piirteet, jotka hän oli huomannut eläissänsä täällä maailman pauhussa, muutamat rouva de Vergnes'in innokkaan puolustuspuheen sanat, jotka erittäin olivat häntä hämmästyttäneet, ja ennenkaikkia Férias'in rakkaat muistot olivat auttaneet häntä saamaan tästä ikävästä asiasta yleistä mielipidettä, jolta ei todenmukaisuutta puuttunutkaan. Tämä mielipide, jonka miss O'Neil vielä vahvisti, juurtui syvälle neiti de Férias'in mieleen ja näytti siltä, kuin sillä olisi suuri vaikutus hänen tulevaisuuteensakin. Me emme saata lyhyesti sitä mainitaksemme käyttää Sibyllan omia sanoja, vaan tahdomme kuitenkin tarkasti tehdä selvän hänen ajatustensa pääkohdista.
Markiisi ja markiisitar de Férias'in yhdistys, joka likeisessä hartaudessansa oli samalla kertaa sekä vakava että suloinen, ja jota ajan käsi oli pikemmin lujentanut kuin höllentänyt, väikkyi hänen mielikuvituksessansa kristillisen avioliiton peruskuvana. Jos nuot niin monilukuiset avioliitot, joita hän sai joka päivä omin silmin katsella, olivat niin erilaiset, niin eikö syynä siihen ollut se, että niiltä puuttui se ainoa side, joka ei katkea, uskonnollinen side? Hänellä oli ikäänkuin jonkinlainen tunne siitä materialistisesta hengestä, mikä liikkuu tämän vuosisadan suonissa, ja mikä erittäin näyttää tarttuneen Pariisin yhteiskuntaan, joka pienennetyssä muodossa edustaa koko Ranskan yhteiskuntaa. Avioliitto oli kuollut laitos, jonka merkitys oli kadonnut: mentiin naimisiin tavan ja tottumuksen vuoksi, sekä sentähden että senkautta sai nauttia laillisia yhteiskunnan etuja; ajattelematta kuljettiin tätä uraa; mentiin naimisiin kuuluisan nimen, myötäjäisten, viran ja väliin kauniitten olkapäittenkin vuoksi. Niin yksin-omaisesti inhimilliset siteet eivät saattaneet kestää, ja nämä yhdistykset olivat luonnollisesti samalla rikotut, kun se oli saavutettu, mitä niitten avulla halutuinkin saada.