— Vaimon asemasta, rouva de Vergnes oli sanonut miehellensä, olen ollut vaan yhtenä päivänä sinun lemmikkisi!
Pariisin elämä ei pidä nuorten tyttöjen silmiä ja korvia niin suuressa arvossa, että tällainen seura saattaisi olla vaikuttamatta puhtaimpaankaan sieluun. Sibylla oli sen ymmärtänyt ja kätkenyt sen mieleensä. Mitä häneen itseensä tulee, niin hän ei saattanut olla puolisonsa paljas lemmikki, vaan hän tahtoi olla hänen rakastettu ja uskollinen kumppalinsa ajassa ja, niinkuin hän toivoi, tulevaisuudessakin. Kaikenlainen muu rakkaus olisi sortanut hänen sydämensä ja lannistanut hänen ylpeytensä. Hänen ajatuksensa oli, että todellisen avioliiton juurien piti olla, ei ainoastansa niissä sydämissä, jotka se yhdisti, vaan myöskin uskonnossa, joka on oleva sen perustana ja joka sen siunaa. Ainoastansa uskonnollinen mielipide, yhteinen usko ja jalon hurskauden sekä ikuisten toiveitten veljeys saattoivat antaa tälle maalliselle, heikolle rakkaudelle sitä lujuutta ja kestävyyttä, joka on taivaalliselle rakkaudelle omituista.
Tällaiset olivat lyhyesti kerrottuina Sibyllan ajatukset ja, niinkuin hän oli tottunut käytöksessänsä noudattamaan kaikkea, mitä hän piti oikeana ja hyvänä, niin hän oli nytkin päättänyt olla milloinkaan menemättä naimisiin sellaisen miehen kanssa, joka ei kuulunut hänen uskoonsa. Tällä mielipiteellä, jossa ei tosin itsessänsä ollut mitään pahaa, oli se vika, ett'ei se ollut käytännöllinen, ja lapsi parka sai kyllä pian sitä kokea. Vaikka meidän aikamme onkin suotu muutamissa kuuluisissa nimissä kunnioituksella katsella mitä korkeimpain hengen lahjain yhdistystä ja palavaa uskonnollista vakuutta, niin saattaa kuitenkin sanoa, että yleisessä elämässä nämät poikkeukset ovat yhtä harvinaisia kuin kuuluisiakin, ja että ääretön vapaamielisyys, arvosteleminen, epäileminen, kieltäminen ja kaikkien siveellisten perusteitten tärisyttäminen ovat tämän vuosisadan tunnusmerkkejä. Itse yhteiskunnallisessakin uskonnossa, jonka yhteydessä Sibylla eli, hän ei saattanut olla huomaamatta näitä merkkejä, ja hänen oli vaikea olla muistuttamatta, että ulkonainen käytös ja etiketti yksinomaisesti kannattivat uskonnollisten velvollisuuksien harjoittamista. Sibylla oli suuresti hämmästynyt, kun hän näki, että tämä epäilevä yhteiskunta säilytti uskollisesti niitten velvollisuuksien ulkonaisia muotoja, joitten todellinen merkitys oli heidän sydänöistänsä kadonnut.
— Näyttää siltä, hän sanoi miss O'Neil'ille, kuin eivät nuot ihmiset uskoisi mitä tekevät; heitä näyttää vievän eteenpäin tässä elämässä jokin salainen voima, jota he eivät tunne… Tämä kaikki muistuttaa minulle tähtiä, jotka tuikkavat ja kulkevat vielä taivaalla, vaikka ne tähdet, joista ne ovat alkunsa saaneet, ovat jo vuosisatoja sitten sammuneet.
Hän tosin tapasikin muutamissa perheissä, joitten kanssa hän tavallisesti seurusteli, todellista ja vakavaa hurskautta sekä ihmeteltäviä kristillisiä avuja; mutta vaikka samanlainen usko kuin hänen omansakin, olikin hänen omasta mielestänsä pätevin ehto, mitä hän vaati mieheltä, jonka haltuun hän tahtoi uskoa tulevaisuutensa, niin se ei kuitenkaan ollut ainoa. Hänellä oli hänen henkisen etevyytensä tähden muitakin vaatimuksia, joita hän ei ollut tullut niin tarkoin ajatelleeksi, mutta jotka kuitenkin olivat yhtä ratkaisevia ja tärkeitä. Hän luuli olevansa, ja hän olikin todella sangen jalomielinen vaatimuksissansa, kun hän ei ensinkään välittänyt miehensä rikkaudesta eikä hänen sukuperästänsä, vaikka tämä jälkimmäinen myönnytys olisi ollut hänelle jotensakin vaikea; mutta hän tahtoi, että hänen miehensä veti vertoja hänelle kasvatuksen ja sivistyksen suhteen; tahtoipa hän vielä, vaikk'ei hän sitä täysin itsekkään tiennyt, että hänen tässä suhteessa tuli olla häntä itseänsä vielä etevämpikin, ja hän tunsi voivansa rakastaa häntä ainoastansa sillä ehdolla. Tämä ehto, jota hän piti varsin luonnollisena, sentähden että hän ei tuntenut omaa henkistä etevyyttänsä, lisäsi vielä hänen vaalinsa vaikeutta. Hän oli sangen hyvin tullut huomaamaan, että suurin osa niistä nuorista miehistä, joitten hyvänluontoisuutta hänelle kehuttiin, oli saanut äitinsä helmoissa tuollaisen hellän ja kuolleen kasvatuksen, jonka virkistymistä parooni Val-Chesnay oli saanut hänet epäilemään. Niistä, jotka jo hyvissä ajoin olivat tulleet aikakautemme vilkkaan virran valtaan, oli useammat tarttuneet kiinni yleiseen vapaamielisyyteen. Paraat näyttivät hänestä poikamaisilta. Hänen ajatusvoimansa ja karakteerinsa varhainen kypsyminen kaipasi oikeastansa miestä, joka jo oli jättänyt nuoruuden ajat. Mutta heidän joukostansa, joilla muuten Pariisin elämässä on sangen vähän edustajia, hän näki vakavimpienkin miesten rakastavan turhuutta, ja jos sattumus joskus vei hänet sellaisten henkilöitten pariin, jotka todella olivat kuuluisia ansioittensa ja etevyytensä puolesta, niin hän huomasi heti heidän olevan sangen vapaita ajatuksissansa ja usein yhtä vapaita elämässänsäkin.
Kun Sibylla oli jatkanut salaisia havannoitansa koko alkupuolen sitä talvea, joka seurasi Saint-Germain'in maa-elämää, niin alkoi hänen rohkeutensa lannistua ja hän alkoi luulla, että hän, niinkuin hänen iso-isänsä oli sanonut, etsi harvinaista poikkeusta, jota ei ollut olemassa. Kentiesi hän oli oikeassa; mutta siinä erehtyi hän, että hän tämän johdosta päätti, ett'ei hänen sydämensä koskaan taipuisi. Sellainen sydän, kuin hänellä oli, ei milloinkaan taivu järjen todistusten kautta; myrsky pauhaa siinä, koska se tahtoo, eikä silloin kun käsketään. Järjellisinkin mietiskely ja ylevimmänkin sielun päätökset auttavat epäilemättä näitten myrskyjen voittamiseen, vaan ne eivät milloinkaan voi niitä nostaa eikä estää.
Niitten perheitten joukossa, joissa Sibylla oli tutustunut isoäitinsä kautta, oli eräs, joka häntä veti puoleensa jollakin salaisella lumousvoimalla. Se oli leski herttuatar de Sauves'in perhe. Hän asui ainoan poikansa, Sauves'in herttuan, ja miniänsä, nuoren herttuattaren kanssa eräässä komeassa palatsissa Saint-Honoré'n esikaupungissa. Tämä perhe, jonka kynnyksen yli vanha herttuatar, ottamatta lukuun erästä kummallista poikkeusta, josta sittemmin puhumme, ei sallinut astua kuin hänen kiivaan ylimyksellisen tahtonsa kovin rajoittaman joukon, ei näyttänyt tarjoavan sitä, mikä Sibyllalle saattoi olla tärkeätä. Kuitenkin hän tunsi joka kerta, kun hän siellä kävi, jonkinlaista hämärää liikutusta, joka hänestä tuntui suloiselta ja jonka syytä hän tuskin uskalsi itsellensä tunnustaa; sillä niin luonnotoin se oli. Tämä outo tunne oli yhteydessä erään hänen elämänsä aikaisimpien muistojen kanssa, joka oli tavattoman selvänä säilynyt hänen mielessänsä: se oli hänen kohtauksensa Férias'in puistossa erään Raoul nimisen tuntemattoman herran kanssa, jonka kasvojen piirteet, puhuttelu ja koko olento, sekaantuneina hänen lapsuutensa satumaisiin kuvaelmiin, olivat painuneet ihanina ja runollisina hänen mieleensä. Nimi Raoul oli hänestä rakas, melkeinpä pyhä. Lukija kentiesi muistaa, kuinka ehdottomasti hämmästyen hän oli kuullut Klotildan ensimmäisen rakkautensa kertomuksessa käyttävän tätä nimeä. Ja tämä sama nimi, jota niin usein mainittiin de Sauves'in saleissa, teki ne Sibyllalle niin kummallisen ihastuttaviksi.
Hän tosin ei hetkeäkään ajatellut, että sillä Raoul'illa, jonka nimeä hän kuuli usein mainittavan rouva de Sauves'in luona, oli mitään yhteyttä Férias'in puiston ihanan prinssin kanssa; mutta hän ei saattanut epäilläkään, että hän oli juuri sama Raoul, jonka hiukan kaunistellusta rakkaudesta ja epätoivoisesta Persiaan lähdöstä Klotilda oli jutellut. Sibyllan oli muuten täytynyt tehdä tämä keksintö yksin, sillä hänen vanhalle ystävättärellänsä Klotildalla, jonka kanssa hänen välinsä Pariisissa oli jotenkin kylmä, oli syytä olla sitä hänelle ilmoittamatta. Mutta Sibylla oli helposti tuntenut nuoressa Sauves'in herttuattaressa, syntyisin Blanche de Guy-Ferrand, tuon ystävättären luostarin ajoilta, jota Klotilda niin vähän rakasti ja jota hän oli kuvannut pienessä romaanissansa uroonsa serkuksi. Ei tarvinnut suurta arvaamiskykyä tullaksensa vakuutetuksi, että eräs kreivi de Chalys, jota nuori herttuatar nimitti Raoul serkuksensa, ja joka oli palannut Persiasta muutama kuukausi sitten, oli sama onnellinen mies, joka ennen voitti itsellensä koko tyttö-kasvatuslaitoksen yksimielisen rakkauden. Sibylla luuli, että se uteliaisuus ja erityinen huomio, jota tämä henkilö useammista syistä hänessä herätti, oli epäilemättä haihtuva, niinpian kuin hän sai hänet nähdä. Mutta kreivi ei rakastanut seuraelämää, ja Sibyllan ei onnistunut koskaan häntä tavata, ei edes rouva de Sauves'in luona, missä hän tiesi hänen kumminkin käyvän jokseenkin usein. Tämä sattumus, joka Pariisin elämässä ei ole ensinkään harvinaista, huolestutti kuitenkin neiti de Férias'ia, sentähden että hän luuli tuntevansa, ett'ei hänen ja herra de Chalys'in väli ollut varsin luonnollinen, ja salaisessa levottomuudessansa hän väliin kuvitteli mielessänsä näkymättömiä käsiä (luultavasti poppamiesten), jotka lakkaamatta koittivat pitää heitä erillänsä.
Sangen halukkaasti hän kuunteli tätä näkymätöntä serkkua koskevia pienempiäkin erityisseikkoja, joitten johdosta hän alkoi luulla, että hra de Chalys oli erittäin etevä ja kuuluisa mies, ehkäpä sentähden että häntä harvoin sai nähdä; mutta nuorille tytöille välttämätöin varovaisuus ja se erityinen kainous, jota tämä tärkeä asia hänessä herätti, estivät Sibyllaa tyydyttämästä uteliaisuuttansa suorempaa tietä. Vaikka vanha herttuatar de Sauves osotti hänelle innokasta mieltymystä, niin hän jo punastui ajatellessansakin kysellä häneltä jotakin kreivi Raoul'ista. Hän olisi mieluummin tahtonut koettaa onneansa kääntymällä nuoren herttuattaren puoleen, jota kohtaan hän tunsi elävää myötätuntoisuutta; mutta tämän nuoren naisen käytös Sibyllaa kohtaan oli niin kummallinen, ett'ei se suinkaan kehottanut häntä uskomaan hänelle salaisuuksiansa. Hän osotti yleensä häntä kohtaan kylmyyttä ja välinpitämättömyyttä, jotka vivahtivat melkein vastenmielisyyteen, vaikka hän toisinaan taas lähestyi häntä ikäänkuin jonkin salaisen ja mahtavan voiman pakotuksesta, jota Sibylla ei saattanut käsittää. Silloinkin kun hän kohteli häntä mitä kylmimmällä tavalla, tuo oikullinen herttuatar loi kuitenkin salaa Sibyllaan silmäyksiä, jotka ilmaisivat selittämätöintä uteliaisuutta ja intohimoa.
Me tahdomme lukijalle selittää tämän nuoren naisen salaperäistä käytöstä Sibyllan suhteen, samalla kuin esitämme hänelle uusia tuttavia.