— Kunnianiko? Raoul jatkoi kovemmalla äänellä. Käykäämme tänne, oppinut ystäväni… (ja hän osoitti laboratoorin ovea): sinä saatat noissa sulatuskauhoissasi näyttää minulle kaikki aineet, mitä luonnossa on, ja saatat selittää ne välttämättömät voimat, joitten vaikutuksesta ne itävät ja muodostuvat sokean äitinsä kohdussa… Telluriumissasi saatat sormellasi näyttää niitä voimia, jotka liikuttavat taivaan kappaleita avaruudessa ja logaritmeillasi saatat laskea niiden ikuiset kohtalon määräämät radat;… mutta minä suuresti epäilen, saatatko destilleeraamisillasi ja kummallisten kirjaisi tutkimisella saada selville sen voiman pienintäkään aihetta, jota tahdot minun tottelemaan, ja jota nimität kunniaksi. Miksi tottelisin sitä, mitä ei ole olemassa? Ole toki järkevä!
— Sinä itse et ole järkevä, Gandrax sanoi. Jos tosivapaan ja mistään riippumattoman miehen arvo menettäisi kunniansa, niin sinä olisit siihen syypää! Mistä moititaan niitä, jotka, niinkuin mekin, ovat niskoiltansa heittäneet ihmiskunnan lapsuuden jumaluustarujen ikeen ja jotka toivovat, että koko maailma kerran tulee tällaiseen yhtäläiseen tasa-arvoon? Heitä moititaan siitä, että he tyhjiksi tekevät ne perus-aatteet, jotka ovat yhteiskunnan koossa pysymiselle välttämättömät ja että he uneksivat kaikkien maailman ihmisten voivan muuttua filosoofeiksi, jotka muka muodostaisivat järjettömien eläinten yhteiskunnan… No niin, sinä todella, niin vaikea kuin minun onkin sitä sanoa, annat aihetta tällaiseen syytökseen! Siitä, että Jumala on paljas hypoteesi, sinä johdat sen päätöksen, että hyve ja kunniakin ovat perättömiä käsitteitä!… Mutta se on tyhmyyttä. Enkö minä ole kunniallinen mies, minä?… Löydätkö elämässäni ainoatakaan vikaa?… Ja minkä tähden sellainen olen? Ensinnä ehkä ylpeydestä ja sentähden että voin näyttää noille vanhojen lahonneitten jumalien ihailijoille, että mitään uskomattakin saattaa olla etevämpi kuin he… Niin, epäilemättä siis ylpeyskin vaikuttaa, mutta myöskin ja ennen kaikkia se on järki, sanot mitä tahansa, joka sen tekee, sillä minä tunnustan siveellisellä järjestyksellä olevan lakinsa samoinkuin aineellisellakin, sillä tapojen puhtaus, jota ihmisen oma arvo vaatii, kunniallisuus, jota taas vaatii lähimmäisen arvo, rehellisyys, kohtuus ja kunnia ovat välttämättömiä pyöriä, jos tahtoo hyvää yhteiskunnallista konetta… Niin, minä tunnustan nämät lait välttämättömiksi ja minä noudatan niitä… Mitä kasvi ja tähti tekee aistin tai sattumuksen mukaan, sen minä teen järkeni mukaan… Siinä on minun etevyyteni, minun arvollisuuteni… Minä olen ihminen!
— Sinä ylpeilet suuresti, veli kulta, luonnonlaadustasi! Raoul sanoi. Sinä elät, minä myönnän sen, kohtuullisesti kuin munkki; mutta minkätähden? Sentähden että se laimea neste, mikä suonissasi virtailee, on alkunsa saanut Alppien jäästä! Sinun on onni, sen tunnustan, olla puhdas kuin kuu; mutta siitä sinulla ei ole enemmän ansiota, kuin tuolla tähdelläkään siitä, että se on sammunut!
— Ihminen on puhdas silloin, kun hän itse tahtoo, nuori tiedemies väitti kiivaasti; Ihminen on kaikkea, mitä hän tahtoo!… Sinä olet akka!
Kreivi Raoul kohotti olkapäitään, purskahti heleään ja soinnukkaasen nauruun ja jatkoi jonkun aikaa ääneti kävelyänsä; sitten hän jatkoi:
— Turhaan sinä, Louis, saarnaat minulle, siitä saakka kun lakkasin Jumalaan uskomasta, rehellisyyttäsi, hyvettäsi ja siveyslakejasi, niissä en näe mitään riittävää syytä, minkätähden hillitsisin halujani ja himojani… enpä edes, minkä tähden hillitsisin ruokahaluani! Se mikä on pahaa, on se, että niitten tyydyttämisestä saavutan jonkinlaista ilkeätä iloa ja katkeraa huvia… Tuntuu siltä kuin tahtoisin tulla ruhjotuksi…
— Siinäpä se on! Gandrax sanoi nauraen. Tunnusta pois, sinä melkein toivot jotakin sellaista ilmestystä tai ihmettä. Tahdotko tietää, kuinka asian laita oikein on, Raoul? Sinä et ole epäuskoinen, vaan sinä niskottelet parempaa tietoasi vastaan! Sinulla ei ole asiasta varmaa vakuutusta, niinkuin minulla, vaan sinä teet itsellesi väkivaltaa! Mutta kapinoitsija edellyttää herran… Ja sinä, joka sanot olevasi järjellinen, elät saadaksesi kostaa Jumalalle, jota et usko olevan!
— Se on totta! Raoul sanoi vilkkaasti; minun epäuskoni ei ole niin selvä ja niin luja, kuin sinun, vaan se on surullinen ja turvaton… Minä olen kapinoitsija, niinkuin sanot, ja murretut kahleeni ovat saattaneet ranteeni vuotamaan verta! Olen epätoivoissani, kun en taivaassa löydä lapsuuteni Jumalaa… Minä etsin häntä joskus kyynel silmin; mutta häntä ei enää ole! Hän on piiloutunut vuosisatojen pilvien taakse, ja minä haen häntä sieltä ja minä, toivon, että hän näyttäytyisi minulle edes silmänräpäykseksi, vaikkapa hänen vasamansa minut tappaisikin!
— Taiteilija! Gandrax sanoi lempeästi ja ojensi hänelle kätensä.
— Raoul tarttui tähän käteen ja puristi sitä lujasti.