— Oh! niin tavattomasti, ystäväni, Klotilda vastasi, että töin tuskin saatoin häntä tuntea.
Kun Raoul seuraavana maanantaina oli luullut tarvitsevansa noudattaa rouva de Val-Chesnay'n kutsumusta, niin hän oli tuskin ennättänyt päästä Klotildan saliin, ennenkuin hän näki sinne tulevan herttuatar Blanche'n, jolla näytti erittäin tänä iltana olleen kamarineitsyenä itse Tuhkimuksen ristiäiti. Hän vietti hetkisen näitten hurmaavain olentojen, keskellä, jotka suurella suloisuudella ampuivat hänen päänsä ylitse toisiansa vastaan kaikki nuolet, mitä heidän viinensä sisälsi, ja hän lähti sieltä, sydämessä se suloinen vakuutus, että hän vast'edes oli oleva syynä säännölliseen turnaukseen, jonka palkinnon hän jonakuna päivänä oli saava määrätä.
Ei ole erittäin helppo luetella kaikkia niitä syitä, joitten tähden mies miellyttää naisia. On syytä antaa lukijattariemme mielensä mukaan kuvailla uroomme piirteitä, puhetta ja silmien väriä, sillä kullakin heistä on oma ihanteensa, — toivoaksemme heidän puolisossansa, — ja olisi yhtä tyhmää kuin varomatointakin ruveta haihduttamaan heidän mielistänsä heidän kuvaelmiansa. Mutta kaiken vaaran uhalla sanomme kuitenkin, että kreivi de Chalys oli sangen ylhäisen näköinen pitkä, solakka mies, jolla hänen huolettoman välinpitämättömyytensä ohessa oli paljon kissansukuisten eläinten pontevuutta ja vilkkautta ja jolle tämä omituisuus antoi n.s. erityisen ulkomuodon. Hänen silkkihienot, kastanjan ruskeat juonteat hiuksensa alkoivat jo harventua hänen ohimoiltansa. Hänen otsansa oli kaunis, vakava ja erittäin puhdas. Kaksi kohtisuoraa, kulmakarvojen välillä olevaa ryppyä ilmaisivat kuitenkin syvää miettimistä ja lujaa tahtoa. Tätä melkein pelottavaa vakavuutta lievensi kuitenkin hänen pitkäripsisten silmiensä sangen lempeän ja hyväntahtoisen katseen suuri suloisuus. Sellainen kuin kreivi de Chalys oli, häntä oli mahdoton katsella missään seurassa ollen kysymättä hänen nimeänsä. Itse tämä nimikin oli viehättävä, että se, samalla kun se ilmaisi korkeata asemaa, ilmaisi myöskin suurta taiteellista kykyä; mutta kreivin ensimmäinen ansio naisten silmissä oli siinä, että hän näytti ja todella olikin aina valmis heihin rakastumaan, — sillä, hänen oli tapana sanoa, ei ole niin rumaa naista, jossa, kun häntä tarkoin katselee, ei löytyisi jotakin, mihin ei ole mahdotonta ihastua. — Hänen välinpitämätöin katseensa ja hänen rauhallinen puheensa ihastui ja innostui heti, kun hän heitä puhutteli; hän herätti heissä samalla kertaa häiriötä ja luottamusta. Heistä tuntui, kuin hän rakastasi heitä, ja he rakastivat häntä.
Näistä vaarallisista eduista huolimatta, joitten voiman kreivi de Chalys oli oppinut tuntemaan heti tultuansa suuren maailman yhteyteen, hänellä ei kuitenkaan ollut koskaan ollut hyvää onnea. Tästä hän oli oikein kuuluisa, sillä hänelle tarjottiin kaikkea sitä menestystä, mikä vaan saattoi olla hänelle mahdollinen; mutta hänet oli pelastanut tästä surkuteltavasta tilasta hänen luontonsa ylevyys, hänen vakavuutensa ja hänen rehellisyytensä sekä kunniallisuutensa, mikä, merkillistä kyllä, vallitsi hänen muuten kaikista siveellisistä mielipiteistä ja velvollisuuksista vapaassa sielussansa. Hänen sydämensä, joka epäilemättä oli tullut muutamissa taisteluissa voitetuksi, ei senkautta kuitenkaan ollut lannistunut ja hänen syvälti turmeltunut henkensä saattoi vielä joskus nähdä hänen puhtaan nuoruutensa unelmia koko niitten alkuperäisessä loistossa. Siihen aikaan, jolloin me hänet tapaamme, erityinen väsymyksen tunne esti herra de Chalys'ia enemmän kuin milloinkaan antaumasta lempijuonien myrskyihin. Hän oli päättänyt elää vast'edes erakon tavoin, ainakin, kun ei mikään tavallista suurempi halu häntä vietellyt. Mutta onnettomuudeksi kävi niin, kuten tällaisten päätösten aina käy, että jo ensi tilaisuudella, mikä tarjoutui, näytti olevan tuo vastustamatoin luonne.
Raoul antautui siis näitten molempain kilparakastajattariensa houkutuksien alaiseksi, jotka olivat tervehtineet hänen kotiin palaamistansa. Kiirehtimällä hän nautti heidän suloista imarteluansa — ja katseli uteliaana sen ilmaantuvan yhä eri muodossa. Pariisin elämä sallii paremmin kuin mikään muu tällaista asiain pitkittämistä. Hänen täytyi muuten olla sanoen varovainen, sillä häntä vartioivat ankarasti nuot nuoret ystävättäret, jotka siitä saakka, kun heidän keskinäinen vihansa kasvoi äärettömäksi, eivät enää saattaneet elää ilman toistensa seuratta. Klotilda, se täytyy hänen kiitokseksensa myöntää, tunsi herra de Chalys'ia kohtaan todellista elämänsä ensi rakkautta. Tuskin hän oli mennyt naimisiin parooni de Val-Chesnay'n kanssa, kun tämä heikko nuori mies oli joutunut hänen äärettömän ylenkatseensa alaiseksi… Parin vuoden kuluessa hän oli laimentanut sielunsa virkeyttä Pariisin elämän ilojen ensi pauhinassa, mutta sitten hän oli niihin ikävystynyt ja hän alkoi uneksia innokkaampaa ja tärkeämpää ajanviettoa; mutta kun hänellä ei ollut perus-aatteita, niin yleinen halveksiminen oli vallannut hänen sielunsa ja ylpeys hänen sydämensä. Hän oli niitä vaimoja, joilla on enemmän vaatimuksia rakastelijaa kuin puolisoa valitessansa. Tällaisessa tilassa hän oli, kun kreivi de Chalys ilmaantui, jonka todellista arvoa hänen ihanat muistonsa vielä lisäsivät. Hän huomasi heti ensi silmäyksellä, että hänen ystävättärensä Blanche, joka jo kilpaili hänen kanssansa ulkonaisessakin komeudessa, tahtoi hänkin pitää Raoul'ia omanansa, ja tästä hän sai uuden syyn antautua elämänsä ja omaisuutensa uhalla rajattoman intohimonsa valtaan.
Herttuatar Blanche, joka oli luonnoltansa lempeämpi ja oikeudentuntoisempi, olisi kentiesi voittanut tunteensa, jotka muinen olivat viattomat, vaan nyt rikolliset, ja jotka hänen puolisonsa ymmärtämättömyys ja hänen orpanansa palaus olivat jälleen herättäneet, joll'eivät hänen tunteitansa olisi kiihoittanut erään toisen naisen hyökkäykset sitä miestä vastaan, joka oli ollut koko hänen nuoruutensa ajatusten ihana esine. Tämän tähden tuo nuori vaimo kävi onnettoman kuilun rannalle, puoleksi rakkauden, puoleksi vihan vaikutuksesta.
Herra de Chalys, jouduttuansa näin arkatuntoisen riidan esineeksi, katui usein että oli antautunut tuollaiseen tilaan kahden tulen väliin, joka totta puhuen saattoi hänet sangen suureen pulaan. Hänen sydämensä, joka oli kokonaan liian levollinen omasta kohtuullisuudestansa, viivytti päätöstänsä näitten kahden taistelijattaren suhteen; kuitenkin jalomielisyydestä ja hiukan itsekkäisyydestäkin hän taipui enemmän Blanche'n puoleen, jonka väsymätöin ystävyys häntä liikutti ja jonka vähemmin myrskyinen luonto näytti hänestä vähemmin uhkaavalta hänen elämänsä levollisuuden ja riippumattomuuden suhteen.
Nuori herttuatar ei saattanut olla huomaamatta hänen serkkunsa vierailujen yhä kasvavaa ystävällisyyttä ja monilukuisuutta, vaan hän ei ollut sen onnellisempi. Samassa suhteessa kuin hän tiesi olevansa Klotildaa etevämpi, samassa määrässä hänen omantuntonsa nuhteet ja tuskat herättivät yhä enemmän katkeruutta hänen intohimoissansa ja enemmän salaisia kyyneleitä hänen taisteluissansa. Hän maltti mielensä ja koki väliin palata siltä kukoistavalta rinteeltä, jonka lopullista syvyyttä hän katseli kärpän vastenmielisyydellä; mutta joku Klotildan loukkaava yritys, joku raivoisa hyökkäys saattoivat hänet jälleen epätoivoiseksi ja sokeasti unohtamaan itsensä.
Herttuatar oli, kuten on ehkä aavistettukin, yhtä mustasukkainen neiti de Férias'in suhteen. Käännellen eräänä päivänä äitinsä luona Raoul'in albumin lehtiä, hän oli siinä nähnyt kolme piirustusta, jotka olivat häntä tavattomasti hämmästyttäneet, sekä kuvat itsessänsä, että etenkin selitykset, mitkä kreivi niille oli kirjoittanut. Ensimmäinen näistä piirustuksista kuvasi erään liekokasvien peittämän kallion juurella olevaa, paksujen lehvien varjoamaa, harvinaisen kaunista pientä tyttöä, joka oli asettunut päättäväiseen, ruhtinattarelliseen asemaan, pitäen kädessä erästä keppiä niinkuin taikasauvaa. Tämän piirustuksen alla oli seuraava kirjoitus: "Lähellä ———:n rannikkoa (Normandiassa), 10 p. elokuuta 184… Neiti Sibylla." Seuraavalla sivulla oli saman lapsen kuva, jonka kasvojen piirteet ilmaisivat vaan suurempaa kehkeytymistä. Alle oli kirjoitettu: "Neiti Sibylla viittä vuotta myöhemmin." — Vihdoin vielä kolmaskin kuva, joka oli valmistettu erittäin huolellisesti, ja jonka allekirjoitus oli seuraava: "Neiti Sibylla kahdeksantoista vuotiaana… luullakseni", antoi erittäin tarkan kuvan nuoresta tytöstä, jonka otsa, katse ja koko kasvot, mitkä taiteilija oli aavistuksensa mukaan kuvannut eri kehkeymistiloissa, muodostivat melkein täydellisen kuvan neiti de Férias'ista. Tämä nimi tuli mykäksi hämmästyneen herttuattaren huulille; mutta pikainen ajatuksen ponnistus esti häntä sitä lausumasta ja kääntyen serkkunsa puoleen hän sanoi:
— Kuka tämä oikeastansa on?