— Ystäväni, neiti de Férias on kuolemaisillaan halusta saada tanssia sinun kanssasi!
Herttua asetti toisen kätensä sydämellensä ja kumarsi aina maahan asti. Sitten hän kietoi käsivartensa Sibyllan hennon vartalon ympäri ja tunkeutui väkijoukon välitse niinkuin kotka, joka lentää kyyhkynen saaliina kynsissänsä.
Herttuatar oli ihastunut pienten juoniensa onnistumisesta ja rupesi iloisesti keskustelemaan lähellä istuvien kanssa luomatta kuitenkaan hetkeksikään silmiänsä siitä nurkasta, missä Klotilda ja Raoul yhä vielä istuivat yhdessä. Hän oli täydellisesti tyytyväinen serkkunsa hajamieliseen katsantoon ja siihen synkkään harmiin, joka kuvautui nuoren paroonittaren kasvoille. Hän näki kreivin katseitten olevan kokonaan kiintyneinä neiti de Férias'iin ja hän huomasi iloksensa, että tuo nuori tyttö oli tullut hänen huomionsa, jopa hänen keskustelunsakin ainoaksi esineeksi.
Vaikka herra de Chalys olikin sangen kokenut mies, niin hän tunsi nyt kuitenkin sellaista mielenliikutusta, mikä saattoi tasapainosta koko hänen ulkonaisen levollisuutensa. Sibyllan kummallinen ilmaantuminen ja se melkein yhtä kummallinen seikka, että suloinen herttuatar hänet hänelle esitti, kysyivät varmaankin suuresti hänen kokemuksensa ja seurustelemistaitonsa kylmäverisyyttä; hän oli niin tavattoman kömpelö, niinkuin koulupoika, että hän sangen uteliaana alkoi kysellä kauniilta naiselta toista naista koskevia asioita.
— Te tunnette siis, rouva, tämän nuoren henkilön? hän sanoi naapurillensa.
— Kenen nuoren henkilön?
— Jolla on päässä tuollainen seppele… neiti de Férias'in… luullakseni.
— Hiukan. Me olemme kotoisin samalta paikkakunnalta, Klotilda sanoi kuivasti.
— Ah, Férias… missä se on siis?
— Normandiassa.