50. Demeas. Terve, Timon, sinä sukusi suuri suoja, sinä Athenalaisten turva, sinä Kreikan varusmuuri! Kokoontunut kansa ja molemmat neuvoskunnat odottavat sinua jo kauan. Mutta kuuleppas ensiksi lakiehdotusta, jonka sinua varten olen kyhännyt: "Sittekun Timon Echekratideen poika Kollyttolainen, aimo mies, kunnollinen ja rehellinen jopa viisaskin siinä määrin kuin ei kukaan muu koko Hellaassa, kaiken aikaa on tehnyt ja yhä vaan tekee pelkkää hyvää isänmaallensa, sekä nyt viimeiksi on voittopalkinnon saanut nyrkkitaistelussa, painissa ja kilpajuoksussa, jopa nelivaljakon ja kaksivaljakon kilpa-ajossa, kaikki yhtenä päivänä Olympiassa —"
Timon. Vaan enhän minä koskaan ole Olympian juhlissa käynytkään!
Demeas. Mitä siitä! Käythän vasta. Mitä enemmin tämmöisiä lisätään, sitä parempi — "sekä viime vuonna mainioitti itseään taistellen isänmaan eteen Acharnain luona, hakaten maahan kaksi komppaniaa Peloponnesolaisia — —"
51. Timon. Kuinka se olisi ollut mahdollista? Enhän, aseitten puutteeltani, ollut edes aseellisten luetteloon kirjoitettuna.
Demeas. Kainoudesta et ole omia ansioitasi tietävinäsi, vaan me olisimme kiittämättömiä, jos ne unohtaisimme — "ja vielä lisäksi lakiehdotuksilla, neuvoilla ja sotapäällikön toimilla on suuresti valtiota hyödyttänyt; tähän kaikkeen nähden päättäköön ja suostukoon neuvoskunta, kansa ja Heliastit heimoittain ja kunnittain, kaikki yhteisesti ja kukin erikseen pystyttää Timonille kultaisen kuvapatsaan Athenan viereen linnanmäelle, ukkosnalkki kädessä ja seitsemän sädettä pään ympärillä, sekä seppelöidä häntä kultaseppelin, ja tämä kunnia julistettakoon Dionysia-juhlassa, joka hänen kunniakseen tulee tänään uusilla murhenäytelmillä vietettäväksi. Tämän päätöksen ehdotti Demeas puhuja, Timonin läheisin sukulainen ja oppilas. Sillä Timon on paras puhujakin ja kaikkia mitä hän vaan tahtoo." — 52. Näin kuuluu päätösehdotelmani. Muutoin tuumasin esitellä sinulle poikanikin, jolle sinun mukaan olen antanut nimen Timon.
Timon. Ohoh! Mun tietääkseni et ole edes naimisissakaan.
Demeas. Vaan ensi vuonna, jos jumala suo, nain ja rupeen lapsia siittämään, ja kun ensi sikiöni varmaan on poika, saa hän nimen Timon — ja se tapahtukoon nyt jo!
Timon (lyödessään häntä). Saas nähdä, tuleeko naimisistas mitään, kun saat multa tämmöisiä kolhauksia.
Demeas. Oi voih! Mitä tuo on? Rupeetko sinä täällä hirmuvaltiaaksi, Timon, ja piekset vapaita miehiä, sinä jonka vapaasyntyisyys ja kansalaisoikeus on sangen epätietoinen! Vaan kyllä tästä pian toinen juttu syntyy sulle, joka paitsi muita ansioitas myös pistit tulta kaupunginlinnaan.
Timon. Mutta eihän kaupunginlinna ole palanutkaan, sinä sen vietävä panettelija!