Demeas. Vaan sitte sinä olet rikkautes ryövännyt murtamalla auki aarreaitan!
Timon. Ei se ole auki murrettu. Sillä valheella et pitkällekään päässyt.
Demeas. Vaan se murretaan; ja koko aarteisto on jo sinun takanas.
Timon (lyöden uudelleen). Siitä valheesta tarvitset yhden lisää.
Demeas. Voi selkääni!
Timon. Ole rääkkymättä… taikka saat vielä kolmannen. Hullunkuristahan olisikin, jos aseetonna olen maahan mätännyt kaksi komppaniaa Lakedaimonilaisia enkä saa yhtä ainoaa viheliäistä mieslurjusta masennetuksi. Suottahan sitte olisin Olympiassakin voittoja saanut. (Demeas poistuu).
54. Vaan mitäs nyt? Eikös tuo ole Thrasykles filosofi? Juuri hän eikä kukaan muu! Kas kuinka hän astuu itsekseen ylvästellen, parta hajallaan, kulmakarvat korollaan, katseensa titanimaisen tuimana, tukka pörröllään otsan päällä — tosiaan ilmielävä Boreas tai Tritoni; jommoisia Zeuksis maalasi! Tuo mies osaa yhtenä päivänä esiintyä kahdessa ihan vastakkaisessa roolissa. Aamulla aikaisin hänen koko ulkoihmisensä ja ryhtinsä, hänen astuntansa ja pukupartensa ilmaisee pelkkää siveellisyyttä, itsensähillintöä, puhdastapaisuutta, säädyllisyyttä. Silloin hän puhuu satoja sanoja hyveestä, moittii ankarasti hempeitä ja hekumallisia, ylistää sitä joka vähällä tulee toimeen. Mutta annappas illan tulla! Tuskin on hän kylvystä saapunut vieraskemuihin ja pikentti on hänelle antanut ison viinimaljan — sellainen hänellä näet aina pitää olla, ja mitä tulisempaa viini on, sitä parempi — niin mies on kerrassaan muuttunut. Ikäänkuin Letheen (Unholan) vettä juotuaan hän ei ollenkaan enää muista kaunista aamusaarnaansa, vaan tekee ihan juuri päinvastoin sitä. Niinkuin kanahaukka, iskee hän kyntensä ruokiin, tuuppii kyynäspäillään vieruskumppaliansa tieltään, kurkottaa vateihin ikäänkuin hän niistä toivoisi löytävänsä "ylintä hyvää" ja syödä hotkii ruokaa koiramaisella nälkäisyydellä, niin että liemi valuu pitkin hänen leukaansa, ja pyyhkäisee tarkoin nuolusormellaan suuhunsa mitä mahdollisesti vielä on jäänyt kastia lautasen pohjalle. Aina vieläkin hän morkkaa osansa vähyyttä, toivoen että hän yksinään saisi syödä piirakan tai porsaanpaistin tai jonkun muun makupalan, joka tyydyttäisi hänen herkkusuisuuttansa ja nälkäisyyttänsä.
55. Sitte hän juo ja ryyppii, eikä pysähdy siihen määrään, jolloin haluttaa laulaa ja hypellä, vaan menee niin pitkälle että rupee hävyttömäksi ja haastaa riitaa. Edelleen hän maljan ääressä laskettelee pitkiä puheita, ja silloin jos koskaan, kohtuullisuudesta ja säädyllisyydestä, vaikka mies jo liiasta nautinnosta hoipertelee ja kieli surkeasti sopertelee, kunnes puheen päätteeksi tulee — oksennus. Leikin loppu on se, että pari miestä tarttuu häneen, hän käy molemmin käsin kiinni huilunsoittajanaiseen, mutta he laahaavat hänet väkisin ulos salista. Vaan eipä hän selväpäisenäkään luovuta kellekään etusijaa valheesen, hävyttömyyteen ja rahanahnauteen nähden. Imartelija on hän verraton, valapattoon aina valmis; viekastelu ja ulkokultaisuus käy hänen edellään, hävyttömyys hänen vieressään: hän on kerrassaan konstinsa oppinut, kaikinpuolin täydellinen — konna! Tules lähemmäs kelpo mies — niin sinäkin saat palkkasi! (Thrasykleelle, joka sillä välin on saapunut.) Voi toki! Myöhäänpä Thrasykles veikkomme tuleekin!
56. Thrasykles (deklamoiden). Oi Timon! En ole minä saapunut samaa varten kuin nuo monet muut, jotka, toivoen saavansa sulta kultaa, hopeaa ja herkkupöytiä, joukossa juoksevat tänne aarteitasi ihailemaan ja imartelukeinoillaan koettelemaan sinua niin hyvänluontoista ja antelijasta miestä. Tiedäthän että ohraleipä on minulle riittävä ateria, sipulit ja krassit ovat parainta särvintäni ja, jos joskus herkuttelen, hiukan suoloja päälle. Juomani antaa mulle kaupunginkaivon yhdeksän suihkua, ja tämä ikäkulu vaippa on minulle purppurapukua kalliimpi. Kultarahat eivät silmissäni ole enemmän arvoisia kuin kivoset tuolla merenrannalla. Vaan sinun itsesi vuoksi minä tänne riensin, ettei sinua turmelisi tuo pahin ja vaarallisin tavara, rikkaus, tuo joka niin useille ja niin usein on tuottanut parantumattomia vammoja. Rikkautta ei kelpo mies ensinkään tarvitse, olletikin jos hän on oppinut näkemään filosofian rikkautta. Jos siis noudatat minun neuvoani, olisi sinun viisainta viskata koko rikkautesi järveen — ei kuitenkaan aivan syvälle, veikkoseni. Mene vaan niin kauas, että vesi ulettuu reiden juureen; sinne upota rahasi hiukan aikaa ennen mainingin tuloa, ainoastaan minun läsnäollessani. 57. Vaan ellet siihen suostu, on toinen vielä parempi keino: vie rikkautesi ulos majastasi, jättämättä itsellesi penniäkään. Jakele se kaikille köyhille, antaen mille viisi drachmaa, mille sata, mille puolentalentin. Filosofi on kai oikeutettu saamaan kaksi, kolme vertaa enemmin kuin muut. Minä puolestani en pyydä itseäni varten, vaan voidakseni jaella köyhille ystävilleni, ja olenkin siis aivan tyytyväinen, jos täytät tämän matkareppuni, joka ei vedä täyteen kahta Aiginan medimnoa (karpiota). Näetsen: filosofin on oltava vähään tyytyvä, kohtuullinen eikä surra reppunsa ylitse.
Timon. Minä kiitän jalouttasi, Thrasykles. Mutta ennenkuin reppusi täytän, salli mun ensin kuokallani mitata sinulle kaupanpäälliseksi muutamaa mukulaa päälaelle (lyö häntä).