”Voi taivas!” sanoi Peter. ”Kylläpä mahdatte olla vieras tämän maailman menolle, ellette tiedä, mikä kapinoitsija on! Kapinoitsija on semmoinen ihminen, joka taistelee kuningastaan ja maatansa vastaan. Nuo helvetin neekerit ovat kapinoitsijoita siksi että ne taistelevat meitä vastaan. He eivät tahdo antautua Chartered Companylle. Mutta heidän täytyy. Kyllä me heille opetamme,” sanoi Peter Halket puristaen nyrkkiään ja istautuen varmasti Etelä-Afrikan maalle, josta hän ei kaksi vuotta takaperin ikinä ollut kuullutkaan, ja jota hän kahdeksantoista kuukautta sitten ei ollut nähnyt, aivan kuin se olisi ollut hänen isäinsä maa, jossa hän ensiksi näki päivän valon.
Vieras katsoi tuleen ja sanoi sitten mietteissään: ”Olen nähnyt maan kaukana täältä. Siinä maassa on kahden laatuisia ihmisiä, jotka asuvat vieretysten. Noin tuhat vuotta sitten toinen kansa voitti toisen ja siitä lähtien ne ovat asuneet yhdessä. Nyt tahtoo toinen kansa ajaa pois voittajansa. Ovatko he myöskin kapinallisia?”
”Hm,” sanoi Peter tyytyväisenä, kun vieras vetosi häneen, ”se riippuu vallan kokonaan siitä, keitä ne ovat. Ymmärrättehän.”
”Toista kansaa sanotaan turkkilaisiksi, toista armenialaisiksi,” sanoi vieras.
”Jaa,” sanoi Peter, ”armenialaiset eivät ole kapinallisia. He ovat meidän puolellamme! Sanomalehdet ovat vallan täynnä noita asioita,” lisäsi Peter ylpeänä, kun sai näyttää tietojaan. ”Ne peijakkaan turkkilaiset! Mikä oikeus heillä oli voittaa armenialaiset? Kuka antoi heille heidän maansa? Tekisi mieleni mennä itse heitä ampumaan!”
”Miksi armenialaiset eivät ole kapinallisia?” kysyi vieras lempeästi.
”Oh, te kysytte niin kummallisia kysymyksiä,” sanoi Peter. ”Elleivät he pidä turkkilaisista, miksi heidän pitäisi sietää heitä? Jos ranskalaiset nyt tulisivat ja voittaisivat meidät ja me käyttäisimme ensimäistä tilaisuutta ajaaksemme heidät tiehensä, ette kai sanoisi meitä kapinallisiksi! Miksi armenialaiset eivät saisi ajaa pois noita kirotuita turkkilaisia? Paitsi sitä,” lisäsi Peter kumartuen eteenpäin ja puhuen aivan kuin semmoinen henkilö, joka on aikeessa sanoa tärkeän salaisuuden, ”ymmärrättehän, että ellemme me auta armenialaisia, tulevat venäläiset apuun, ja meidän täytyy” – Peter näytti tavattoman viisaalta – ”meidän täytyy estää se. He ottaisivat maan, ja se on aivan tiellä Indiaan. Ja sitä me emme voi sallia. Arvaan että te ette tiedä paljon politiikasta siellä Palestinassa?” sanoi Peter, katsoen ystävällisesti ja suojelevasti vieraaseen.
”Jos nämät ihmiset”, sanoi vieras, ”tahtovat ennemmin olla vapaina tai brittiläisen vallan alla kuin Chartered Companyn alamaisina, miksi he vastustaessaan Chartered Companya ovat enemmän kapinallisia kuin armenialaiset vastustaessaan turkkilaisia? Onko Chartered Company Jumala, että jokaisen polven tulee notkistua sen edessä ja jokaisen pään kumartua? Alistuisitteko te Englannin valkoiset miehet päiväksikään sen komennon alle?”
”Ah,” sanoi Peter, ”tietysti emme, mutta me olemme valkoihoisia ja samoin ovat armenialaisetkin – melkein –”. Hän katsahti vieraan tummiin kasvoihin ja lisäsi nopeasti: ”Tietysti se ei riipu väristä, senhän ymmärrätte. Minä pidän tummista kasvoista, äidillä on ruskeat silmät – mutta armenialaiset ne ovat pitkätukkaisia aivan niinkuin mekin.”
”Vai niin, se riippuu siis tukasta,” sanoi vieras lempeästi.