Vieras pani kätensä ristiin polvilleen. ”Peter Simon Halket,” sanoi hän, ”helpompi on miehen kuolla, kuin seistä yksin. Se joka voi seistä yksin, voi myöskin tarvittaessa kuolla.”
Peter katsoi levottomasti vieraan kasvoihin. ”Minä en tahtoisi kuolla,” sanoi hän, ”en vielä. Minä täytän vasta yksikolmatta vuotta ensi syntymäpäivänäni. Tahtoisin vähän nähdä elämätä ensin.”
Vieras ei vastannut.
Äkkiä Peter kysyi: ”Ovatko kaikki teidän yhtiönne miehet köyhiä?”
Vieras odotti hetkisen, ennenkuin hän vastasi: ”On ollut rikkaita, jotka ovat tahtoneet liittyä meihin. Oli kerran nuori mies, ja kun hän kuuli ehdot, meni hän pois murheissaan, sillä hänellä oli paljon omaisuutta.”
Taas tuli hetken hiljaisuus.
”Onko siitä pitkä aika, kun tuo yhtiö perustettiin?” kysyi Peter.
”Ei ole yhtään olentoa elossa, joka voisi sen iän määrätä,” sanoi vieras. ”Täällä maan päälläkin se alkoi silloin, kun nämä vuoret vielä olivat nuoria, kun nuo levät tuskin olivat alullakaan kallioilla ja ihminen kohottautui vaivaloisesti ylöspäin, koska hänen jänteensä vielä olivat heikot. Noina päivinä, joita ihmiset eivät enää ota lukuunkaan, toiset ihmiset nälkäisinä söivät toisten lihaa, sillä se oli heistä hyvää. Niinä päivinäkin tapahtui, että oli yksi nainen, jonka pää oli ylempänä toisia ja ajatus terävämpi toisten ajatuksia, ja kun hän nyppi lihaa ihmiskallosta, hän rupesi miettimään. Ja tapahtui sitten seuraavana iltana, kun miehet olivat koolla valkean ympäri ruvetakseen syömään, että hän hiipi pois, ja kun miehet menivät puun luo, johon uhri oli sidottu, oli se kadonnut. Ja he huusivat toisilleen: ’Hän, ainoastaan hän sen on tehnyt, hän joka aina sanoi: Minä en pidä ihmislihasta, ihmiset ovat liian paljon minun kalttaisiani, en voi niitä syödä! Hän on hullu,’ huusivat he, ’tappakaamme hänet!’ Ja silloin, noina himmeinä, hämärinä aikoina, joita ihmiset eivät enää ota lukuunkaan, joita he tuskin uskovat olleiksikaan, tuo nainen kuoli. Mutta muutamien miesten ja naisten aivoissa oli syttynyt uusi ajatus. He sanoivat: ’Emme mekään tahdo syödä häntä. Ihmisliha ei maistu hyvälle.’ Ja sen perästäkin, kun padat olivat täynnä ihmislihaa, nämä seisoivat syrjässä, ja puoli heimoa söi ihmislihaa, mutta toinen puoli ei syönyt. Vuosien kuluttua ei kukaan enää sitä syönyt.
Ja niinäkin päivinä, joita ihmiset eivät enää ota lukuun, kun ihminen helposti kyyristyi kävelemään nelinryömin, oli meikäläisiä maan päällä. Ja jos tahdot tietää salaisuuden, ilmoitan, että ennenkuin ihminen astui maan päällä, niinä päivinä, jolloin dicynodontti ja merihirviö, jota ei ole olemassa muualla kuin haudattuna kiveen, kutsui rakastaen puolisoaan, ja linnut, joiden jäljet näkyvät kallioissa, lentelivät auringonpaisteessa iloisesti laulaen ja huudellen toinen toistaan, – niinäkin päivinä, jolloin ihmistä ei ollut, oli tämän kuningaskunnan aamurusko alkanut häämöittää maan päällä. Ja yhä vielä auringon noustessa ja laskiessa ja tähtien kierrellessä avaruudessa, meidän lukumäärämme kasvaa kasvamistaan.”
Vieras nousi valkean äärestä ja seisoi suorana. Hänen ympärillään ja hänen takanaan oli pimeys.