Parin pensaan alla muutaman kyynärän päässä makasi iso ratsumies, jonka kansallisuus oli epävarma, mutta jonka otaksuttiin olevan kotoisin jostakin Suur-Britannian kolkasta, ja joka oli matkustanut ympäri maailmata. Hänen sanottiin olleen kolme vuotta pakkotyössä rosvousyrityksestä Australiassa, mutta ei mitään varmaa tietty hänen entisyydestään. Hän oli ollut vahdissa puolet yöstä ja lepäsi nyt selällään, käsivarret kasvoilla, mutta leukapielet liikkuivat hitaasti hänen pureskellessaan tupakkakääröä. Silloin tällöin hänen kääntyessään aukeni suu ja paljasti kaksi riviä keltaisia hampaan pätkiä hyvin punaisissa ikenissä.
Nuo kolme siirtomaan englantilaista eivät olleet huomaavinaan häntä. Kaksi heistä, jotka tupakoivat hiljalleen, olivat isokokoisia, vankkaruumiisia, hartiat hiukan kapeat, kuten usein siirtomaan europpalaisilla kolmannessa polvessa, olkootpa ne hollantilaisia tai englantilaisia. Heidän kasvojensa ilme oli tyyni ja hyvänsuopa, kuten useimmilla muillakin siirtomaan europpalaisilla, jotka kasvavat kaukana suurista kaupungeista. Kolmas oli pienempi, jäntevämpi ja harvinaisen hermostunutta lajia, nenä käyrä, kasvot keltaiset ja terävät sekä ilme tyytymätön. Hän puhui kiivaasti ja toverit kuuntelivat.
”Sen minä sanon teille”, hän löi kädellään punaiseen hiekkaan, ”täällä me olemme ja saamme pari teelusikallista viinaa yöksi, kun hänen telttansa takana on kymmenen tyhjää shampanjapulloa. Ja meidän täytyy elää maissilla, jota kuljetamme hevosten ruuaksi, mutta hän syö pihviä ja muita herkkuja ja elää kuin lordi! Se saattaa käydä päinsä vakinaisessa väessä, he tietävät mikä heitä odottaa, ja heillä on oikeita herrasmiehiä päällikköinään. Sitä voi kestää millaista ruokaa tahansa, kun tietää millainen päällikkö on johtamassa. Englantilaiset upseerit ovat kerrassa herrasmiehiä. Se joka on palvellut siinä rykmentissä, jossa Selous nyt –”
”Jaa, Selous on mies!” huudahtivat molemmat toiset ottaen piipun suustaan.
”Niin, niin, sitähän minä juuri sanoin. Mutta nuo tuommoiset, jotka eivät ole tulleet toimeen maanviljelijöinä, tai kauppiaina, tai taivas tiesi minä, ja joitten ystävät Englannissa eivät lopuksi tienneet mitä tehdä heille, heidät lähetetään tänne meidän kiusaksemme! Se on kirottu häpeä! Tahtoisinpa tietää, enkö minä olisi yhtä hyvä kuin kuka tahansa noista, jotka herrastelevat täällä. Vaikka heidän ystävillään onkin rahaa.” Hän vilkaisi tuikeasti kellomaiseen telttaan päin. ”Jos me saisimme oikeita englantilaisia upseereja –”
”Oh,” sanoi suurin miehistä, jolla huolimatta kookkaisuudestaan oli lapsen yksinkertaisen hyväluontoisuuden ilme kasvoissaan, ”tuo tulee siitä että sinä itse et ole kyllin suuri keikari. Hänestä tuolla tehdään eversti tai kenraali ennen pitkää. Minä nimitän heitä kaikkia kenraaleiksi tai eversteiksi täällä, sillä se on varminta. Elleivät he olekkaan sitä tänään, ovat he sitä huomenna!”
Tämä oli olevinaan sukkeluus, ja tällaisessa kuumuudessa ja näin ikävässä maailmassa saattoi todellakin nauraa mille tahansa. Kolmas mies hymyili, mutta ensimäinen puhuja pysyi vakavana.
”Sen minä vain sanon,” sanoi hän, ”että kyllä minä noille lurjuksille opettaisin, jos he olisivat jättäneet jonkun minun omaisistani tänne murhattavaksi, sillä aikaa kun he itse läksivät hulluttelemaan Transvaaliin. Jos minun äitini tai sisareni olisi tullut surmatuksi täällä, olisin ottanut pistoolini ja ampunut mäsäksi tuon suuren Panjandrumin aivot, ja kaikki pienemmät herrat olisivat sitten saaneet mennä samaa tietä. On se koko hallitusta se tämän maan hallitus! Ensin ne houkuttelevat ihmisiä tänne asumaan, ja sitten viedään joka ikinen aseisiin kykenevä mies maasta rosvousretkelle kultaa hakemaan Transvaalista, ja me saamme kärsiä koko katkeran puolen asiasta. Minusta on joka ikinen mies ja nainen, joka silloin tapettiin täällä, Chartered Companyn murhaama.”
”Hm, Jameson teki vain, mitä käskettiin. Hänen piti totella kuten meidän muiden. Ei hän itse sitä juonta keksinyt, mutta hän on saanut rangaistuksen.”
”Kuka käski hänen kuunnella heitä? Minkälainen se on tämä mainio hallitus, josta he puhuvat niin paljon? Kuusi vuotta sitten minä tulin tähän maahan, ja siitä lähtien olen tehnyt työtä kuin neekeri, ja mitä minulla nyt on, tai mitä on muilla miehillä, jotka ovat tehneet kovaa työtä kunniallisina maanviljelijöinä? Kaikki mitä maa tuottaa, menee muutamien suurien herrojen taskuun tuolla puolen merta ja joillekuille keikareille täällä. Jos Englanti ottaisi Chartered Companyn haltuunsa huomenna, mitä luulisitte sen huomaavan? – Sen, että kaikki mikä on arvokasta tässä maassa, on annettu yksityisille yhtiöille, joitten taskut täyttyvät yhä enemmän ja enemmän, maan lähestyessä perikatoaan! Shakaalit syövät lihat hevosten raadoista ja pyytävät jalopeurat nuolemaan luita.”