Vilkaskasvoinen mies astui nelikulmaisen kentän yli tulensa luo, ja heti sen jälkeen toisetkin miehet nousivat ja menivät joko katsomaan omia patojaan tai nukkumaan rattaiden alle. Suuri siirtomaalainen jäi yksin. Hänen tulensa paloi tyydyttävästi noin viidenkymmenen jalan päässä, ja hän pani käsivartensa ristiin maahan sekä nojasi otsaansa niihin ja katseli laiskasti pieniä muurahaisia, jotka kiitivät edes takaisin punaisessa hiekassa juuri hänen nenänsä alla.
Suuri hiljaisuus oli laskeutunut yli kentän. Silloin tällöin joku oksa risahti tulessa ja heinäsirkat sirisivät puitten tyvessä, mutta paitsi vahtia, joka astui edes takaisin pienen lakkapäisen puun ohi kapteenin teltan edustalla, ei ainoatakaan olentoa nähty liikkuvan kentällä, ja pensaitten alla makaavan ratsumiehen kuorsaaminen kuului puolen kentän yli.
Keskipäivän paahtava kuumuus oli ylimmillään.
Vihdoin kuului joku tulevan pitkän heinikon ja pensaitten läpi, joita ei oltu poistettu leirin ympäriltä, ja siellä näkyi mies, toisessa kädessä pyssy ja toisessa lintu, jonka hän oli ampunut. Hän oli nähtävästi englantilainen, joka ei ollut vielä kauvan ollut poissa Europasta, sillä hänen ihonsa oli verevä, vaikka se jo olikin hieman päivettynyt. Hänen kasvonsa punottivat nyt kuumuudesta, mutta kirkkaat siniset silmät ja hienot kasvonpiirteet eivät kumminkaan menettäneet vähääkään miellyttävästä tunteellisuudestaan.
Hän astui siirtomaalaisen luo ja pudotti lintunsa hänen eteensä: ”Tuossa kaikki, mitä olen kyennyt saamaan,” sanoi hän.
Sitten hänkin heittäytyi maahan ja työnsi pyssynsä höllänä lerpattavan telttakankaan alle.
Siirtomaalainen kohotti päätään ja otti linnun, kohottamatta kyynäspäitään maasta. ”Minä panen sen pataan, niin saadaan maistaa hiukan muuta kuin tuota ijankaikkista maissia,” sanoi hän ja alkoi nyppiä lintua.
Englantilainen otti hatun päästään ja työnsi hienon, kostean tukkansa pois otsalta.
”Aivan näännyksissä, niinkö?” sanoi siirtomaalainen ja vilkasi häneen ystävällisesti. ”Minulla on vielä pari pisarata pullossani.”
”Ei, kyllä minä tämän kestän varsin hyvin. On hiukan lämmin vain.” Hän yskähti vähän ja nojasi päätään käsivarteensa. Hänen silmänsä seurasivat konemaisesti siirtomaalaisen liikkeitä, tämän puuhaillessa linnun kanssa. Hän oli lähtenyt Englannista päästäkseen keuhkotaudistaan, ja hän oli tullut Mashonamaahan, jossa hän saattoi elättää henkensä ulkotyössä ja vapauttaa vanhempansa pitämästä huolta hänestä.