"Mitä lorumaista se on Ulpukasta?" kysyi mummo äreästi.
"Niin mummo, siitä kertoi vanha Tarkki viime viikolla tuolla
Pikituvassa, tiedättehän — kun olin rohdinlankoja viemässä."
"Ne ovat vaan tuhmuuksia."
"No mitä tuo Tarkki retus sanoi?"
"Niin mummo, hän kertoi pitkän sadun Ulpukasta, miten kerran oli pieni tyttö, joka lähti metsään ja siellä tapasi hän Ahdin, joka vei hänen mukanaan — ja laulun siitä oli hän kuullut laulettavan tuolla Tammisaaren lähellä."
"Mitä hän sanoi?"
"Hän kertoi siihen aikaan soutaneensa kerran Tammisaarelle ja kuulleensa sieltä niin, niin kauniin laulun että hän unohti kokonaan onkimisensa, sillä, katsokaas, mummo, hän oli soutanut sinne onkiakseen ahvenia, kertoi hän. Ja kuului niin kaunis soitto ja laulu metsästä, sanoi hän; mutta hän pelästyi, sillä hän luuli laulajan olevan meren neidon — niin, siten luuli Tarkki; mutta niin kuuli hän tuon korean laulun Ulpukasta ja sen hän vieläkin muistaa."
"Noo, ja sitte?" kysyi iso-äiti innokkaasti.
"Oi, ei mitään muuta; mutta hän puhui prinsessasta, jolla oli ruunu päässään ja pitkät, mustat kiehkurat ja joka oli puettuna valkeisin vaatteisin, jonka hän kerran näki rannalla, mutta silloin Tarkki kätki itsensä pensaisiin ja oli siksi kun hän taas meni metsään — ja sitte lauloi hän taas; mutta Tarkki pelkäsi niin, ett'ei tohtinut mennä hänen jäljessään; sillä ei se ollut oikea ihminen, mummo, vaan noita, niin Tarkki luulee."
"Vai niin."