"Oi semmoisista ei mummo pidä väliä, vaan pienet lapset," vastasi Tarkki naurahdellen. Tarkki oli vanha soturi, joka oli saanut eron ja "eläkkeen" valtiolta, noin 32 killingin suuruisen kuukaudessa. Kesken kaikkia sanoen olisi hullunkurista nimittää sellaista pensionia "eläkkeeksi," ell'ei se samassa olisi surullista. Erään kenraalskan huviksi valmistetussa karkumarssissa oli Tarkki kompastunut kantoon ja murtanut kätensä niin pahasti, ett'ei hän enää mieheksi tointunutkaan, varsinkaan sitte kun luuvalo oli siihen lisäksi tullut. Tämä teki sen, että Tarkki vanhoina päivinään ei kyennyt työhön, vaan hänen täytyi käydä leipäpalojaan pyytämässä mieron tiellä. Mutta Tarkki oli myös retus, niin kuin mummo sanoi; mutta iloinen, suuttumaton retus, joka huvitti monta, vaan ei käynyt vaivaksi kenellenkään. Hän oli seudun jokapäiväinen sanomalehtihenkilö, joka asetti somaan sopusointuun sanomalehden kaikki värit, valkoisen, harmaan ja punaisen. Vanha Tarkki tiesi kaikki ja mitä hän ei tiennyt, sen hän sommitteli, miten parhain taisi.
"Kas niin, Jumalan rauha! miten paljo kello on?" virkkoi vanha mies, katsoen ympärilleen iloisilla "pullakkasilmillään," niin kuin Stiina sanoi. "Mummo näyttää niin miettivältä — hm, eivätkös rohtimet kestä?"
"Kestävät kyllä, Tarkki", myhäili muija, joka oli päättänyt kohdella vierastaan tylysti, mutta jonka oli mahdotonta estää hymyään, nähdessänsä suopean hulluttelijan ahavoituneen naaman ja pullakkaat silmät.
"Kuulkaas, kun tiedän uutisiakin, Uudessatalossa on vieraita, pitkä herrasmies"
"Vai niin, kuka hän lienee?"
"Niin, kas siinä pulma, mutta vanha Tarkki tietää sen kyllä — se on proviisori Upsalassa, proviisori tai professori tai jotakin sinnepäin, jonka on määrä opettaa kapteenin poikaa, sillä nyt ei hänen oppinsa riitä muka."
"Vai niin, aikooko hän niin; voi toki kuinka rikkaat maksavat lapsistaan."
"Niin kyllä ja oppineita pitää kaikista nykyään tulla; niin ei ollut ennen muinoin ja kelpo kansaa silloinkin oli — hä, hä — kapteeni ei ollut tuhma hänkään. Minä muistan hänen vänrikki-ajoiltaan Saksassa ja Norjassa; hän oli mies täynnä henkeä ja elämää! Tulkaa, pojat, sanoi hän, hakatkaa päälle, sanoi hän, kuin hiiden pojat, sanoi hän, ja me menimme. Mutta, kas pojasta pitää tulla oppinut mies, hänestä poikaraukasta, ja pitää pakata hänen päähänsä kaikenlaista, josta ei mitään hyötyä ole."
"Tottakai siitä hyötyä on," keskeytti Aapo Pietari katsahtaen kirjastaan.
"Kuulkaas vaan, muna on viisaampi kanaa" nauroi Tarkki. "Niinkö sinä arvelet poikanulikka! Tahtoisit ehkä lukea kapteenin luona, mitä? Kenties piankin kyllästyisit siihen herttaisuuteen — hä."