"Vai niin, oliko se Tarkki, joka niin tavattomasti huusi siellä alapäässä kirkkoa?"
"Niin oli; minä löin vetoa venyttääkseni pitemmältä kuin lukkari ja Virtanen, lukkari, kiukustui niin, että olisi lyönyt minua — sillä katsokaas, se tiputtaa hänen kunniaansa, jos joku pitäjässä laulaa paremmin kuin hän; mutta kas hän ei tuntenutkaan vanhaa Tarkkia, joka niin monta kertaa on laulanut virttä sotaväen rukouksissa ja laulaa paremmin kun viisitoista lukkaria arkkihiippakunnassa."
"Se ei ollut kauniisti tehty, Tarkki," muistutti mummo.
"Vai niin, no, eihän se aivan pahastikaan ollut, sen mukaan kuin minä ymmärrän; se oli Jumalan kiitokseksi ja kunniaksi, vanha mummo. — No, Antti Pietari, älä siinä istu ja tuijota kirjaan, menehän hakemaan puukalikoita, että näemme puhella."
Poika totteli, sillä hän oli todellakin laiminlyönyt tehtävänsä ja unhottanut kaikki risaisen kirjansa tähden.
"Jumala yksin tietää, mitä tuosta Antti Pietarista tulee, hän on laiha säippärä ja köyhä eikä ole hänellä vähintäkään halua työhön, hän poimii vaan kiviä ja kukkia ja lukee kirjoja missä vaan saa niitä kynsinsä ja sanoo minulle: mummo, kunpa sentään osaisi latinaa — eikö mummo osaa latinaa vähääkään? kas hän on kuullut, että latina on niin hyvää."
"Niin, se on papin työtä," muistutti Tarkki.
"Mutta se ei mitenkään käy laatuun; pojasta tulee heittiö, raukka koko elinajakseen."
"Niin, se tulee siitä, että hän tahtoo lukea," jatkoi pikku Stiina erityisellä äänenpainolla, varmaankin sentähden, että se jotakin vaikuttaisi.
"Oi, kaikkia voi olla joko liian paljo tai liian vähä; hän on liian paljon, sinä liian vähän kiintynyt kirjaan — siinä vika. Oi, niin ei taida Erkin tuolla olla aivan parasta; isänsä jankuttaa ja toruu; mutta poika ei tahdo — ja niin on hänen täytynyt tehdä viimeinen koetus, ottaa koulumestari taloon. Semmoista turhamaisuutta! Jos pojasta ei ole kirjamieheksi, niin tulee hän kai muutenkin toimeen, paras kaikista on, että hänellä on talot ja majat, ett'ei isän kuoltua joudu puille paljaille. Ei, mutta kas, hänestä pitää tulla herra ja sitävarten häntä koulutetaan; sillä hän on, Jumala nähköön, herraväen lapsia ja niistä täytyy kaikista tulla oppineita muka, olkoon niin Jumalan tahto tai ei. Totta meidän Herramme tuommoisia ymmärtää, mutta sille ei voi mitään, että luo herrasväen lapsen semmoiseksi, joka ei voi lukea ja köyhän lapsen taas semmoiseksi, jonka päähän pystyy kaikki. Sitä ei voi auttaa, mutta kuitenkin annetaan herrasväen lapsille oppia ja köyhän lapsi jätetään tiedottomuuteen, näyttääksemme meidän Herrallemme ett'ei se ole vaan me, jotka muodostamme ihmisiä."