"Voi, kuinka synnillisesti te juttelette."
"Synnillisestikö? Ei, mummoseni, minä todellakin olen nähnyt niin monta kenraalia, jotka olisivat paremmin sopineet ojaa kaivamaan ja niin monta pappia, joista Herramme aikoi torpparia, eikä rahtuakaan muuta, niin ett'ei se suinkaan ole synti — enkö ole nähnyt sotamiehiä, jotka olisivat kelvanneet kenraaleiksi ja monta torpparia, joiden olisi pitänyt olla pappia; minä tiedän sen olevan totta; mutta kas meidän Herramme ei ole siihen syyllinen, sillä ihmiset ovat aina Häntä viisaammat."
"Oi, miten hän puhuu!"
"Vai niin," keskeytti Tarkki vähän kiivaammin. "Eikö Jumalamme luonut meitä kaikkia oman kuvansa mukaan ja kuitenkin rikasten lapset pauloittavat itsensä, saadakseen vyötärönsä niin hoikaksi kuin ampiaisen; sillä katsokaas, Herramme ei osaa tehdä oikeata mamsellia, vaan sen täytyy tehdä kureliiveillä — ja eivätkö he pue itseään kummituksen näköiseksi, niin että on synti ja häpeä. Ei, mummo, kyllä Jumala on viisas; mutta on niin vähän semmoisia ihmisiä, jotka eivät luulisi itseään viisaammiksi."
III.
Oli todellakin totta, mitä vanha Tarkki kertoi, että Uuteentaloon oli tullut opettaja. Se oli eräs ylioppilas, joka oli saanut tuon tärkeän tehtävän, opettaa nuorta Heikkilää kelpo virkamieheksi, uskonnon, valta-istuimen ja isänmaan tukeeksi; sillä jokainen, joka antautuu kruunun palvelukseen, pitää sen velvollisuutenaan. Nuori mies, joka tämän toimen oli saanut, oli aivan yksinkertaisesti nimeltään Lehtonen, mutta hän oli etevä poika ja kotiopettajaksi oli hänen määrännyt pehtorinsa yliopistossa, professori Maununpoika, joka vanalta ystävältään kapteenilta oli saanut näin kuuluvan kirjeen:
"Kiireesti, Uudessatalossa 2/XII 1830.
Veli!
Poikani on nyt kymmenen vuotta, enkä minä jaksa oppia hänen päähänsä ajaa — joko hän on tölppöpää tai sitte nero; sillä luonnollisella tavalla ei hän voi mitään oppia. Lähetä sentähden minulle mies, jolla on enemmän kärsimystä kuin minulla, että saan tietää, kelpaako poika Kuninkaallista Majestetia ja kruunua palvelemaan tai ei. Entiseltään on jo tarpeeksi monta kelvotonta yhtähyvin oppineissa kuin muissakin, niin ett'ei minun poikani tarvitse enentää niiden lukua. — Rakas veli, sinä tunnet ja tiedät mielipiteeni. — Tervehdä rouvaasi ja lapsiasi vanhalta Heikkilältä."
"Tuo kunnon kapteeni Heikkilä on jotenkin omituinen ihminen," arveli professori kääriessään kokoon tuon hullunkurisen kirjeen. "Herra Lehtonen saa tyytyä häneen semmoisena kuin hän on ja myöntyä hänen pieniin oikkuihinsa; mutta hän palkitsee hyvästi ja sydämensä on läpikotaisin hyvä, jalo ihminen, josta pidän kuin omasta veljestäni."