Pian tuli Erkki. Hän oli vahva ja ijälleen hyvin vaurastunut poika.
Kasvonsa olivat suorat ja rehelliset, silmänsä vilkkaat ja älykkäät.
Herra Lehtonen ajatteli sentähden heti: "typerämpien poikien olen
nähnyt suorittavan tutkintonsa."
Kotiopettaja alkoi keskustella ja huomasi kohta pojan olevan teräväpäisen, sekä että hänellä oli vilkas käsityskyky, joka usein sattui lystilliseksi.
"Kuulustelkaa mitä hän osaa; vanha mamselli on opettanut hänelle katekismoa ja minä historiaa, maatiedettä ja vähän latinaa; mutta itsekään en osaa juuri mitään, opetus ei ole sen tähden onnistunut. Luullakseni on mamsellin opetus paras, sillä hänen ainettaan on poika oppinut kuin papukaija ja sehän on keino tulla oppineeksi mieheksi. Historiassa on hänellä omat ajatuksensa ja hän väittelee minun kanssani niin ett'en kestä sitä."
Herra Lehtonen hymyili surkutellen isä raukan huolia, ajatellen oman etevyytensä tekevän vaikutuksen. Katekismoläksyt olivat todellakin papukaijan tavoin opitut, mutta historiaa oli nuori herra suvainnut tutkien lukea. Vuosilukuja ei hän niin säntilleen muistanut, mutta aikakausista muodosti hän kuvauksia ja arvosteli toimivia henkilöitä niin elävällä vakuutuksella, kuin jos olisi hänellä ollut kunnia persoonallisesti heitä tuntea, Kauvan ei kestänyt, ennen kun jo opettaja ja oppilas väittelivät, ja jollakin tavalla päästäkseen asiasta, keskeytti herra Lehtonen keskustelun sanoen: "no niin, paljoa ei Erkki osaa, mutta kyllähän harjaantuu." Itsekseen ajatteli hän: "Jumala varjelkoon jokaista köyhää ylioppilasta saamasta tuommoisia oppilaita!"
"Mene ulos, Erkki", sanoi isä; "huomenna on sinun lukeminen tämän herran edessä."
"No, mitä pidätte pojasta?"
"Hän on reipas poika."
"Kyllä, kelpo poika hän on; mutta koetelkaa nyt, mihin hän kelpaa, neljäntoista päivän kuluttua tahdon tietää hänen loppuehtonsa."
"On vaikeata niin lyhyessä ajassa…"
"Nähdäkö, kelpaako poika lukemaan tai ei? Sitä en tahdo uskoa; jos hän lukee, niin hänen pitää mennä pitkälle — raukaksi hän ei saa jäädä."