"Minä en voi sitä vaatiakaan," sanoi kotiopettaja suuttuneena.
"Ja te luulette, ett'ette olisi saanut täyttä palkkaanne, vaikka olisitte lähtenyt ensimäisenä päivänä? Puhukaamme järkevästi. Eihän teillä nyt ole mitään tekemistä Upsalassa, eikö niin?"
"Niin, en voi kieltää otaksuneeni, että olisin poissa koko vuoden."
"Siinä tapauksessa jäätte paikallenne ja annatte Erkin lukea niin paljon kuin tahdotte, vähän lukea ei taida haitaksi olla; mutta te saatte tänne toisen opetettavaksenne — sen hankkii Tarkki. Sinä Tarkki menet Veräjätuvasta noutamaan tänne Antti Pietarin."
"Oi, miten poika ihastuneekaan!" sanoi Tarkki ja hänen pulleat silmänsä kiilsivät ilosta. Se ilahutti aina vanhaa Tarkkia, kun näki muita iloisina ja sen tähden oli hän semmoinen retus kuin hän oli.
* * * * *
Veräjätuvassa syntyi iloa kattoon saakka, niin kuin sanotaan, Tarkin tuodessa sanomaa. Mummo kiitti Jumalaa, joka huojensi hänen suurinta suruaan, sillä hän oli varma siitä, että Antti Pietari luopuisi hullutuksestaan, kun saisi kokea miten vaikeata on todenteolla lukea. Tähän johtopäätökseen oli hän tullut siitä, kun hän oli nähnyt, millä riemulla koulupojat tulevat kotiin lupa-ajoiksi ja miten vastenmielisesti he taas palaavat kouluun. Tästä oli hän päättänyt lukemisen olevan vaikeata työtä, jota kukaan ei valitsisi, jos valinnan vapaus olisi.
Antti Pietari sitä vastaan näki jo hengessään itsensä haudatuksi kirjojen keskelle, lukien niitä kaikkia, niin kuin mehiläinen, joka lentää kukasta kukkaan, sekä makeisiin että katkeriin, mutta kaikista imee vaan hunajaa. Hänestä tuntui juuri kuin hän, ikään kuin erämaassa, yht'äkkiä olisi huomannut virkistyttävän lähteen, tai ikään kuin haaksirikkoon joutuneena olisi tuntenut noissa lauhkeissa tuulahduksissa hajua maalta, joiltakin ihanilta maustinsaarilta.
Seuraavana päivänä oli Antti Pietari täydessä työssä. Hänen voimansa ja halunsa vaan enenivät eivätkä suinkaan, niin kuin mummo oli edellyttänyt, vähentyneet.
Olipa Uudessatalossa kaksi, jotka sydämensä pohjasta surkuttelivat toisiaan. Erkki surkutteli Antti Pietaria, joka ei parempaa ymmärtänyt, kuin istua kököttää kirjan ääressä; Antti Pietari taas Erkkiä, kun ei häntä huvittaneet tutkimukset, vaan hän mieluummin teki työtä. Kumpikin piti itseään onnellisempana ja niinhän tulee ollakin.