"Mutta on todellakin harvoja paremmissa ihmisissä, jotka niin ajattelevat."
"Se on sen tähden, ett'eivät ajattele niin mitään."
Herra Lehtonen nauroi.
"Siinä ei ole naurettavaa. Herra, mitä vanhempien tulee harrastaa? Voimiansa myöten auttaa lapsiaan onnellisuuteen ja omavaraisuuteen. No, hiisi vieköön! tekeekö joku silloin lapsensa onnelliseksi, kun huolimatta hänen taipumuksestaan suutarin työhön, pakoittaa hänen lukemaan kieliä ja valtiotiedettä, tehdäkseen hänestä umpimähkään valtiomiehen? Suutarituolilla olisi hänestä tullut kelvollinen, kunnioitettu ja itsenäinen mies, mutta töyrytuolilla tulee hänestä kaksimielinen nukke, joka on riippuvainen kaikista ja etupäässä armoista — raukka, joka istuu siinä armontullen, häälyen ja joka hetki on vaarassa taittaa niskansa. Sehän on huolenpitämistä lastensa onnesta?"
"Nuo mietteet ovat tosia."
"Niinpä niinkin; ja kuitenkin ihmettelette, kun mieluummin näen Erkistäni tulevan itsenäisen talonpojan, kuin virkamiesraukan, joka alati olisi toisista riippuvainen sen tähden, ett'ei hän siksi kelpaa ja taas mieluummin näen Antti Pietarin olevan kelpo virkamiehenä kun kelvottomana työmiehenä."
"Enpä niinkään."
"Me emme väittele siitä asiasta," sanoi kapteeni hymyillen, "onhan se päivän selvä ja niin selvä, että Tarkkikin ajattelee niinkuin minä."
"Sehän on miellyttävää," sanoi herra Lehtonen pilkallisesti.
"Niin, Tarkki ei olekaan tuhma mies. Ell'eivät ihmiset olisi olleet typeriä, olisi Tarkki nyt novellinkirjoittaja tai sanomalehden toimittaja — siksi olisi hän sopinut paremmin kuin sotamieheksi ja hän voisi myöskin nyt paremmin. Niin se on, herra! Jos Ludvik XVI olisi saanut ruveta lukkosepäksi ja Aadolfi Fredrik sorvariksi niin kuin Herramme tahtoi, Kustavi III näyttelijäksi, Fredrik I jahtimestariksi ja itse Kaarlo XI kauppiaaksi, niin olisivat kaikki asiat toisin."