"Suokaa anteeksi, minä tein katsahduksen," sanoi kapteeni kuivakiskoisesti.
"Tuo Korsikalainen oli vaarallinen ihminen," sanoi kreivinna taputellen
Katalaansa, joka väristen oikoili hänen sylissään. "Jumalan kiitos,
että kaikki taas on kunnossa tuossa onnettomassa Ranskassa ja että
Ludvik Filipin on onnistunut kurittaa sitä vallatonta kansaa."
"Eihän meidän pitänyt puuttua valtiollisiin asioihin," muistutti kapteeni, "eikö niin ollut?"
"Niin, enemmän tuosta kieliopettajasta."
"Hän kuoli ennen kun unelmansa toteutuivat, mutta vielä kuolinvuoteellaankin uneksi hän saavansa lämmitellä vanhan kuningasvallan päivänpaisteessa. 'Olen ollut uskollinen kuolemaan saakka,' kuiskasi hän kuollessaan. Silloin oli tyttärensä kahdentoistavuotias; se oli 1813, samana vuonna jona Napoleonin tähti laski. Minä olin ainoa, joka itkevän tytön tukena olin hänen kuolinvuoteensa ääressä. Tyttö tutki isänsä rintaa, sydän oli herennyt sykkimästä; hän suuteli vaienneita huulia, hengitys oli tauonnut; tyttö katsoi isänsä puoleksi suljettuihin silmiin, niiden loisto oli sammunut. Minä olin nuori upsieri; tämä kohtaus liikutti minua syvästi. Kuin Adelaide näki isänsä kuolleeksi, syöksi hän syliini sanoen: 'Heikkilä! Te olitte isäni ainoa ystävä, olkaa minunkin!' Minä sulin tuon hyvän lapsen syliini ja lupasin aina olla hänen ystävänsä. Minä pidinkin sanani. Eräs perhe otti hänen luokseen opettamaan muutamille neidille ranskan kieltä. Tunnetteko sen perheen, rouva kreivinna?"
Vanha nainen oli vaiti, haistellen hajuvesipulloaan.
"Yhdentekevä; tyttö kasvoi siinä perheessä, hänestä tuli kukoistava kaunotar, älykäs, nerokas, kaikkien ihmettelyn esine. Ranskalainen vilkkautensa oli kokemuksen koulussa saanut jotakin liikuttavaista; iloleperrysten keskellä näkyi suru ja suruin ohessa taas ilo. Perheessä oli yksi ainoa poika, nerokas ja jalo; hän rakasti tyttöä; mutta tuskin oli äiti sitä vielä huomannut, kun jo Adelaide karkoitettiin talosta. Hän olisi vajonnut syvälle, mutta rakkautensa pidätti häntä."
"Kertokaa vähän kiireemmin tuo inhoittava seikka," sanoi kreivinna; "säästäkää tunteitani!"
"Eiväthän toki omat tekonne liene semmoisia, että ne loukkaavat tunteitanne, jos niitä kerrotaan," sanoi kapteeni ja jatkoi: "salainen liitto solmittiin nuorukaisen ja tytön välillä, ja seurauksena siitä salaisesta rakkaudesta oli…"
"Niin, nyt siis olemme ehtineet lapseen," sanoi akka, "nyt pyydän tuota lasta ja te kiellätte sen minulta. Te näette minulla olevan, puhuakseni teidän tapaanne, pyhiä oikeuksia."