"Turmella myös tämä lapsi? Ei, rouva kreivitär! Jatkakaamme puhettamme.
Tuskin vielä aavistitte asian laitaa, kuu jo poikanne sai käskyn lähteä
Pietariin. Kuka toimitti hänelle sen?"
"Minä. Jollakin tavalla täytyi estää tuota onnetonta yhtymystä."
"Olkoon niin. Samaan aikaan sai tyttö käskyn muuttaa; poliisillakin oli luullakseni asiassa tekemistä; oltiinpa nimittää häntä…"
"Siksi, mikä hän oli, katalaksi viettelijäksi," sanoi vanha nainen.
"Hyvä; poikanne joutui epätoivoon ja hukkui Ahvenanmaan ja mannermaan välillä — eikö niin?"
"Niin ainakin toivon sen olleen."
"Ei kreivitär, vieläkin nukkuu omatuntonne, vielä uinailee parempi ihmisenne. Poikanne — murhasi itsensä. Hän ei tahtonut elää. Kukapa oli…"
"Rakas täti, tämähän on kauheaa; lähtekäämme pois," sanoi kamarijunkkari.
"Hyvä Teodor, minä olen tottunut onnettomuuksiin ja häväistyksiinkin," sanoi kreivinna hieroen ohimoitaan hajuvedellä; "jatkakaa, herra kapteeni, suokaa kiusan olla lyhyen."
"Poikanne ei ollut milloinkaan tottunut hillitsemään tahtoaan, sen tähden tekikin hän tuon yhtä tarpeettoman kuin typerän päätöksen. Hänen sijassaan minä olisin ottanut eron virastani, päästäkseni tottelemasta käskyä ja nainut tyttöni sukuni nenän edessä."