"Ja jos tulet mulle sä morsioksi,
Niin onnesi löydät; sa kultaa
Saat vaatteiks', helmiä ruunuksi,
Sua joutsenet valkeat soutaa.
Äl' usko sä viettelyääntä!"
lauloi hän hiljaa.
"Mitä tämä on, minä en ymmärrä," sanoi kreivinna; "miks'ei hän nyt huoli tarjouksestani, miksi laulaa hän?"
"Oi niin, hän laulaa laulua Ulpukasta, jonka poikanne vaimo lauloi seisoessaan järven rannalla. Kansa on kuullut ja oppinut sen."
"Sepä omituista."
"Ei niinkään; siinä laulussaan äiti varoittaa tytärtään — ja äitiään tulee hänen totella enemmän kuin sekä minua että teitä, kreivitär."
"Sinä et tahdo?"
"En, en," jupisi tyttö ja pudisti kiharaista päätään.
"Mutta ajattelepas kaikkea: kauniit vaatteet, komea koti ja kaksi hevosta edessä…"
"Ei, ei, en milloinkaan!"