"Ja Ahti hän lempii morsiantaan," lauloi Stiina istuessaan ahkerana kangaspuissa. "Ja Ahti hän lempii morsiantaan. Herranen aika, miten säikytit minun! Ei, mutta nyt katkesi lanka. No, annas kun solmean — tai solmea sinä, Erkki."
"Niin katsopas: Ja Ahti hän lempii morsiantaan."
"Niin, mutta enpä minä kuollutkaan, vaikka minun vähän säikytit."
"Tiedätkös, minä tulin kertomaan uutisia. Nyt on kaikki kunnossa — 'Ja Ahti ei istu nyt lammella, ohi nyt on jo koittelun aika,' — niin nyt on kaikki Niemelässä kunnossa."
"Vai niin, minäpä käyn katsomassa, millaista siellä on. Minun luullakseni olet laittanut siellä vähän herrasväen tapaan; onhan selvää, ett'ei Uudentalon kapteenin poika voi elää aivan yksinkertaisella talonpojan tavalla; mutta jos luulet, että minä hankin itselleni muun päähineen kuin myssyn ja tykin, niin olet erehtynyt."
"Niin, ne sopivat sinulle, sen tiedän jo edeltäpäin; mutta katsos, siellä on tupa ja kamari, eikä edes maalatuita huonekaluja; sillä mummo saa ne huuhtoa hiekalla ja vedellä valkeiksi — siten näyttää talonpojan tupa siistimmältä."
"Aivan niin kuin tiesit minun tahtovani; näes, minua aina on suututtanut nähdessäni, miten talonpojat maalaavat huonekalunsa vaaleansinisiksi ja punaisiksi ikään kuin likaa peittääkseen tai kun olen nähnyt tuvassa petsattuja tuoleja ja koreita akkuna verhoja; sillä silloin tietää varmaan sen olevan hyljätyn huoneen, jossa ei kukaan asu."
"Ja joka tulee homeelta."
"Ja omenilta tai suolatuilta orjantappuran lehdiltä, joita on sokuri astiassa."
"Ei mitään tuommoista. Ainoastaan muutamia tauluja, jotka isäni lahjoitti; eihän niistä haittaa ole?"