"Sopii kyllä, mummo. Katsokaa, sen tähden toin puitakin, muistuttaakseni teitä siitä, että olen sama Antti Pietari kuin muinoinkin."
Äiti oli todellakin hämmillään pyytäessään häntä syömään.
"Kas meillä on vaan yksi vati," sanoi hän, "ja vaan puulusikoita; mutta tuossa on Malmin — Antti Pietarin aioin sanoa, sinun oma lusikkasi. Katsopas siinä on: A. P. P. P., joka merkitsee Antti Pietari Pietarin poika; Malmin isän nimi oli Pietari."
Yliopiston apulainen Malmi, koki kaikin tavoin muuttaa omaistensa puhuttelutapaa, mutta hieno takkinsa, kaulahuivinsa ja kellonsa estivät heitä häneen tutustumasta.
Hän teki itselleen vuoteen matkavällyistään ja nutuistaan — ja hän nukkui taas äitinsä tuvassa.
Hänen nukuttuaan nousi äiti, viritti tulta päreesen nähdäkseen hänen oikein. Hän tähysteli häntä kauvan; viimein kuiskasi hän itsekseen: "Onpa hän sittekin oma Antti Pietarini." Seuraavana aamuna meni poika tuvasta ja kohta kuulivat he vanhan kirveen olevan täydessä työssä. Antti Pietari oli taas kotona, hän hakkasi puita äidilleen ja mummolleen, niin kuin oli ennen tottunut. Silloin juoksivat kaikki ulos ja huusivat: "Katsokaas Antti Pietaria! Etkö luule olevasi liian hyvä hakkaaman puita äidillesi Veräjätuvassa!"
Vasta nyt hän oikein tunnettiin, — eikä ollut hän enää Malmi.
* * * * *
Seuraavana sunnuntaina ajoivat vanha mummo ja äiti häkkireessä ja Priita Stiina Malmin reessä kirkolle; siellä oli häät ja lähestyessään kirkkoa näkivät he reen, kaksi virmaa varsaa edessä, tulevan hyvää vauhtia Niemelän tietä ja Uudestatalosta päin mukavan laition, jota veti kaksi sävyisää hevosta.
"Tuolla tulee Erkki ja kapteeni sitte!" huusi Stiina.