"Mutta, hyvänen aika!" virkkoi vaimo, joka oli ilomielinen ja erittäin kaunis nainen, "eläähän Malm naimatonna."
"Niin, hän elää vaan tieteelleen."
"Vai niin; sanotaan hänen keittävän sekoituksia lasivadeissa ja että hän on jonkinlainen apteekari."
"Hän on kemisti, luonnontutkija, mies, joka on tuottava isänmaalleen kunniaa."
"Vai niin, mutta mitä hyötyä on semmoisista sekasotkuisista keitoksista? Viime vuonna kirjoitti hän olleensa vähällä räjähdyttää itsensä ilmaan, ja taas toisen kerran, että jotakin merkillistä ilmaa oli joutunut hänen keuhkoihinsa, niin että hän siitä sai säryn rintaansa. Mutta silloin Heikkilä kirjoitti hänelle, että hän viisastuisi ja heittäisi mielestään semmoiset hullutukset."
Näiden mietteiden kestäessä oli tuolla kauniilla naisella niin totinen, melkeenpä surullinen silmänluonti, että oli mahdoton nauraa hänen pientä kykyään arvostella tieteiden arvaamatonta tärkeyttä.
Nuori matkustaja oli pääasiallisesti tyytyväinen oloonsa tuvassa, jossa mikään ei ilmaissut enempää, kuin että se oli varakkaan ruotsalaisen talonpojan maja, ottamatta lukuun muutamaa kaunista vaskipiirrosta, jotka tavallisten Jönköpinkiläisten puupiirrosten asemesta koristivat seiniä sekä että ikkunalaudalla raamatun ja virsikirjan vieressä, myös oli maanviljelyskirjoja. Nuori vaimo askaroitsi lieden ääressä valmistellen aamiaista ja talon perillinen, pieni, noin vuoden vanha patruuna, istui orresta riippuvassa kopassa, joka oli kätkyen sijaisena. Kyytimies oli myöskin jo käynyt sisälle ja Heikkilä tutki vieraaltaan yhtä ja toista professori Malmista, johon hän myöskin lisäsi, että se sentään oli kummallista, kun Malmista ei tullut pappia.
Suurus oli hetkisen päästä valmis. Lumivalkea vaate peitti maalaamattoman pöydän; vastakirnutun voin lisäksi oli pöydälle asetettu sievään järjestykseen munakeitosta, savustettua sian lihaa, erinomaisen oiva juusto sekä hyvää surveleipää.
"Kas niin, herra Arvelin ja sinä Antti Ollinpoika, nyt haukkaamme palasen," sanoi isäntä ja istui pöytään.
Meidän filosofian kandidaatimme mielestä kai oli vähän hullunkurista syödä kyytimiehensä seurassa, vaan koe onnistui ja harvoin oli hän syönyt niin ahmivalla ruokahalulla kuin nyt.