— Eipä, kyllä sinä, Maria se olet, minä sen kyllä tiedän. Mutta — lisäsi hän, pyyhkien vesihelmet silmistänsä, — kyllä siitä hyvää tulee; kyllä Jumala auttaa, sanoo äiti.
— Mutta nyt kulkuset kuuluivat, — sanoi Maria, — ja varmaan se on alhaalla kujanneessa, nyt tulee meidän armollinen veljemme. Näytä nyt iloiselta, ja ole iloinen, Göthilda! Kas noin … ja juuri noin… Ei, minun täytyy mennä ulos tuota komeutta katsomaan, kun armollinen veli tulee pienellä karetilla… Oi, kuinka tyhmiä me olemme; ei, eihän nyt rekikeli olekaan, vaikka maa on valkoinen… Se on hiljaista! No, kyllä minä jo tiedän, se on Tiina Kaisa, joka lämmittää Berndt'in kamaria ja kalistelee kakluunin ovia. Kun herrasväki tulee kaupungista, niin pitää kuulua jyrinää, eikä kulkusten ääntä … me istumme tässä oikein ajatuksissamme. Nyt pitää varovasti noukkia jäännökset pois, ettei kukaan huomaa mitään. Kuinka Berndt sentään tulee iloiseksi kellosta… Hiljaa! No sinä, nyt jyrisee. Nyt tulee karetti…
Ja silmänräpäyksessä oli Maria ulkona. Hän ei ajatellut kuinka tämä nopeus, tämä iloinen rohkeus pisti Göthildan sydäntä, kun hänen täytyi, sanoakseen, "terve tuloa Berndt", istua alallaan siksi kunnes hän tulisi.
— Nöyrin palvelijanne, korkeasti kunnioitettava herra konrehtoristi! — tervehti Maria veljeänsä, joka käärittynä avaraan, harmaasen sarka-nuttuun, hiljalleen ajoi pihaan, itse pitäen ohjia kädessään, Antti Pietarin porttia avatessa.
— Hyvää päivää, Maria! — oli vastaus. Sitä et saata uskoa, kuinka kompastelevainen Stjerna on; näepäs kuin hän on hiessä, vanha raukka, ja sentään, — lisäsi hän, hypäten vaunuista, — olen minä kävellyt jokaisen ylämäen ja me olemme ajaneet kello seitsemästä aamulla.
— Hiljaa nyt, älä polje niin kovaa, isä makaa päivällissijaansa.
— Kuinka on Göthildan laita.
— No niin; hän on tuolla sisällä.
Nyt tuli äiti ja otti poikansa syliin ja kysyi, oliko hänen ollut vilu, jonka hän epäsi; katsoen sarkanuttuunsa, jota vastoin sormensa kieltämättä olivat turmeltuneet, etenkin kun nuori herra oli tahtonut opetella ajamaan, ja semmoinen ei tapahdu rankaisematta, kun täytyy paljain käsin pidellä köysi-ohjia muutaman pykälän pakkasessa. Tämä ilmoitus ilahutti Mariaa sydämellisesti — hänen sormikkaansa olivat siis tervetulleet.
Kohta istuivat äiti ja lapset sisällä. Berndt oli ripeä poika, verevillä poskilla ja hyvissä voimissa, lyhyeksi leikatulla, vaalealla tukalla ja lempeä, itseensä luottava katse elävissä silmissä.